Ammatilliset oppilaitokset nurkassa? Kyllä!

Lauantaina 26.11 helsinkiläinen opettaja Aina-Leena Koivusalo kirjoitti Helsingin Sanomien Mielipide-palstalla ammattikoulujen ajetun nurkkaan. Avaan seuraavassa sekä omien toisen asteen lehtorin kokemuksen pohjalta ja monien siellä vuosia opettaneiden (ja edelleen opettavien) lehtorien kannalta asiaa muutamin esimerkein. Kokemukseni pohjaavat yhteen oppilaitokseen eli toivon ja uskon, että jossain toisaalla ollaan vielä paremmissa kantimissa. Myös HS:n mielipidekirjoitus on helsinkiläisen Read more about Ammatilliset oppilaitokset nurkassa? Kyllä![…]

TUTKIJANA JA ASIANTUNTIJANA MEDIASSA

Tutkijana eettiset periaatteet korostuvat. Tukea tarvitsevien henkilöiden tutkijana ehkä vieläkin enemmän. On omattava herkkyyttä ja spesifiä ymmärrystä tutkimukseen osallistuvien tilanteesta, ja kohdeltava heitä mahdollisimman hyvin niin tutkimusta tehtäessä kuin siitä myöhemmin lausuttaessakin. On pohdittava kuinka asettaa sanansa niin, että saa tarvittavan asian esille, muttei pahoita kohderyhmän mieltä tai saa heitä tuntemaan esimerkiksi syyllisyyttä, häpeää, nolostumista. Read more about TUTKIJANA JA ASIANTUNTIJANA MEDIASSA[…]

Diagnooseista ja mielikuvilla pelaamisesta – Vastine Marja Hintikka Liven erityisyyttä koskevaan iltaa

Tänään poikkeuksellisesti annan kirjoitusvuoron ystävälleni ja kollegani, KT Juho Honkasillalle. Sydämelliset kiitokset, Erja, kun mahdollistat minulle blogisi kautta vastineen kirjoittamisen! Olen kirjoittanut vastineen Marja Hintikka Liveen, mutta sitä ei otettu vastaan toivomallani tavalla. Olen ymmärtänyt että Marja Hintikka Liven maanantain 21.11.2016 jakso on aiheuttanut paljon mielipahaa ja keskustelua somen eri forumeilla, etenkin perheiden keskuudessa joissa Read more about Diagnooseista ja mielikuvilla pelaamisesta – Vastine Marja Hintikka Liven erityisyyttä koskevaan iltaa[…]

Tutkimus: Toisen asteen tukea tarvitsevat nuoret putoavat työelämästä

Takana ovat antoisat tutkimuspäivät kasvatustieteiden kansallisessa konferenssissa. Yli 500 kasvatustieteiden tutkijaa kokoontui tänä vuonna Turussa. Esitin oman tutkimukseni kouluosion tuloksia ja tutkimusmetodiakin. Ohessa kuuntelin monia kiinnostavia tutkimuksia ja keskustelin tutkijakollegoiden kanssa. Yksi tutkimuksista linkittyy hyvin aiempien kirjoittamani tekstien kanssa. Esittelen tutkimusta seuraavassa. Tukea tarvitsevien nuorten seurantatutkimus Itä-Suomen yliopiston seurantatutkimukseen osallistui 597 peruskoulunsa päättävää opiskelijaa, joita Read more about Tutkimus: Toisen asteen tukea tarvitsevat nuoret putoavat työelämästä[…]

Vahvuuksien huomiointi vankilaopetuksessa?

Muutamia päiviä sitten olin ilokseni kutsuttuna puhumassa Kriminaalihuollon tukisäätiön järjestämässä seminaarissa vankilaopetuksen henkilöstölle ja sidosryhmille. Oman väitöstutkimukseni kohderyhmällä, ADHD:lla, on selkeästi todettu olevan hoitamattomana suhteellisen negatiivinen kaiku yksilön ja laajemmin koko perheen elämään pitkällä aikajänteellä. Toisin sanottuna varhaisilla monialaisilla tukitoimilla on monitieteisten tutkimusten mukaan merkittävä vaikutus yksilön elämänkulkuun niin itsetunnon ja minäkäsityksen osalta, samoin kuin Read more about Vahvuuksien huomiointi vankilaopetuksessa?[…]

Tunnistatko aistiherkkyyden? Minna kertoo kokemuksensa aistien toiminnasta.

Saan säännöllisesti yhteydenottoja aisteihin liittyen ja siitä ettei ammattilaiset riittävästi tunnista aistinsäätelyhäiriön oireita ja osaa siten tukea henkilöä oikeaoppisesti. Etenkin henkilöt, joilla on neuropsykiatrista problematiikkaa, kuten ADHD tai autisminkirjon oireita, kertovat ettei aistien erilaista toimintaa monesti tunnisteta tai ymmärretä aistitiedon merkitystä esimerkiksi keskittymiseen tai opiskeluun. Tutkimuksessani aistinsäätelyn häiriöt eli sensorisen integraation häiriö oli myös selkeästi Read more about Tunnistatko aistiherkkyyden? Minna kertoo kokemuksensa aistien toiminnasta.[…]