maaliskuu 9, 2018

ADHD ja oppimisen tuki

Tammikuussa 2018 julkaistiin tietokirjani ADHD ja oppimisen tuki – huomioi yksilölliset tarpeet ja vahvuudet. Se pohjaa yleisiin aktiivisuuden ja tarkkaavuuden pulmiin, impulsiivisuuteen ja toiminnanohjauksen haasteisiin.

Tietokirjani ulottuu lapsuudesta nuoruuden kautta aikuisuuteen ja painottaa käytännön tukitoimien jatkumoa vaiheesta toiseen.

Teos jaotellaan eri kasvatus- ja koulutusvaiheisiin. Kirjasta löytyy siten omat osiot varhaiskasvatuksesta, perusopetuksesta (ala- ja yläkoulu erikseen), toisen asteen koulutuksesta (lukiokoulutus ja ammatillinen koulutus erikseen), korkeakoulutuksesta sekä työelämästä. Jokaisessa osiossa käsitellään tarkkaavuuden, toiminnanohjauksen ym. oireita ja tukemisen tarvetta vahvuusperustaisen tukitoimien näkökulmasta. Kirja pohjaa siten myös positiiviseen psykologiaan ja pedagogiikkaan tuoden niiden merkityksen henkilön elämään yhdessä asianmukaisten tukitoimien kanssa.

Eri koulutuksen vaiheissa myös siirtymävaiheisiin on kirjassa kiinnitetty erityistä huomiota. Kirjassa esitellään myös asianmukainen nelivaiheinen toimintamalli kriittiseen nivelvaiheeseen perusopetuksesta toiselle aste.

Kirja soveltuu niin opettajille, ohjaajille, hoitajille, avustajille kuin huoltajillekin. Se soveltuu mainiosti myös monenlaisten kerhojen ja harrastustoiminnan toimijoille, nuorisotyöntekijöille, sosiaaliohjaajille kuin työelämävalmentajillekin.

Minut voi tilata pitämään koulutusta kaikista kirjan osa-alueista tai yhdistellä niitä tarpeidenne mukaan. Kierrän ympäri maata niin päiväkodeissa, kouluissa, sosiaali- ja terveysalan toimijoiden kuin työelämän organisaatioidenkin erilaisissa tapahtumissa puhumassa ja kouluttamassa.

Voit tilata kirjan VIP-hintaan täältä.

Ollaan yhteyksissä 🙂

Erja.sandberg@helsinki.fi