Armovitosten merkitys?

Olin tänään puhumassa Yle Radio Suomen Ajantasa -lähetyksessä tukea tarvitsevien oppilaiden asioista. Toimittaja nosti aihealueiksi esimerkiksi varhaisen tuen, tuen jatkuvuuden ja tuen tärkeyden sekä vaikuttavuuden myös toisella asteella. Toimittaja otti puheeksi myös ns. armovitoset peruskoulun päättötodistuksessa. Niistä muutama sananen lisää tässä kirjoituksessa.

Arviointikriteereistä

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa määritellään kaikkien yhteisten oppiaineiden valtakunnalliset päättöarvioinnin kriteerit, joiden tavoitteena on auttaa opettajaa arvioimaan oppilaita. Kriteerit on kuvattu numeroarvosanaan kahdeksan (”hyvä”) vaadittava osaaminen. Alinta hyväksyttyä numeroarvosanaa (5) varten on määritelty valtakunnallinen yleiskriteeri. Oppilas saa arvosanan viisi, mikäli hän osoittaa jossain määrin päättöarvioinnin kriteerien mukaista osaamista.

Päättöarvioinnin tehtävänä on määritellä, miten oppilas on opiskelun päättyessä saavuttanut oppiaineen oppimäärän tavoitteet. Arvioinnin tuloksena annettava numeroarvosana tai sanallinen arvio kuvaa oppilaan suoriutumisen tasoa suhteessa kunkin oppiaineen oppimäärän tavoitteisiin ja päättöarvioinnin kriteereihin. Tämä on varmastikin selvää jokaiselle arvioivalle opettajalle.

Entä he, jotka eivät osaa arviointikriteerien mukaan?

Joka vuosi meillä on perusopetuksensa päättäviä oppilaita, jotka eivät yllä perusopetuksen kriteereihin ts. he eivät osaa asioita, joita pitäisi peruskoulun jälkeen osata. Tämä voi johtua monestakin syystä. Esimerkiksi oppimisvaikeudesta kyseiseen oppiaineeseen tai liiallisista poissaoloista, jolloin nuori ei ole koulussa kun aihepiiriä opetellaan. Miten tulisi toimia nuorten kanssa, joiden tiedot eivät yllä arviointikriteereihin?

Olen ollut kuulemassa erään yläkoulun rehtorin sanomaa kyseisistä yhdeksännen luokan oppilaista. Rehtorin ohjeistus opettajille oli: ”Antakaa niille armovitoset niin saamme heidät pois meiltä”. Lause hämmästytti silloin ja hämmästyttää edelleen. Kuinka lyhytnäköistä ajattelua onkaan siirtää kyseiset oppilaat eteenpäin – rehtorin sanoin ”muiden vaivoiksi”. Tästä negatiivislähtöisestä ammattilaisen asenteesta voisi myös kirjoittaa, mutta jätän sen nyt tekemättä.

Armovitosella nuoren matka jatkuu toiselle asteelle

Peruskoulun jälkeen oppilas hakeutuu toiselle asteelle ja koulutustakuun myötä pääsee sinne – osasi tai ei. Kun koulupaikka on saatu, alkavat toisen asteen opinnot. Toisella asteella pohjatiedoksi on määritelty perusasteen tiedot eli peruskoulun asiat on osattava esimerkiksi äidinkielessä, vieraissa kielissä ja matematiikassa. Opiskelija, joka on saanut peruskoulun lopuksi hyväksytyn suorituksen, ns. armovitosen – osaamatta kyseisiä oppisisältöjä, on vaikeuksissa hyvin nopeasti toisella asteella.

Ammatillisen koulutuksen lähiopetusresursseja on pienennetty, itsenäisen työn osuutta lisätty ja erityisopettajan tukiresurssit ovat monesti huomattavasti vähäisemmät peruskouluun verraten. Oppilas, joka ei hallitse pohjatietoja, tipahtaa nopeasti toisen asteen opetuksesta. Tämä on todellinen karhunpalvelus nuorelle. Ensinnäkin se vaikuttaa opiskelijan motivaatioon ja itsetuntoon heikentävästi ja toisekseen antaa epäonnistumisen kokemuksen muutoin ehkä nuorta kiinnostavassa ammattialassa. Nuori ei pysty omatoimisesti paikkaamaan pohjatietojaan eikä toisaalta pysty etenemään vaillinaisin pohjatiedoin. Edelleen ilman koulutusta on vaikeata työllistyä ja edelleen nuoren itsenäistyä ja pärjätä omillaan.

Ammatillisen opettajan näkökulma

Olen saanut lukemattomia yhteydenottoja viime aikoina huolestuneilta toisen asteen opettajilta. He ovat huolissaan näistä ”armovitosen” peruskoulusta saaneista opiskelijoista. Opiskelijoista, joilla ei ole tarvittavaa osaamista toiselle asteelle ja sitä ei myöskään ehdi saavuttamaan ammatillisen koulutuksen resurssoinnin puitteissa. Ammatillinen koulutus (etenkin yleiset aineet) kun rakentuu perusopetuksen pohjatiedoille. On väärin nuorta kohtaan antaa hänelle opiskelupaikka, jonka sisältöjä nuori ei pysty opiskelemaan heikkojen perusopetuksen tietojen takia.

Toisena vaihtoehtona toiselta asteelta ”selviytymisestä” on, että ammatillinen koulutus jatkaa perusopetuksen jälkeen ”läpi sormien katsomista” eli päästää myös siellä opiskelijan hyväksyttävästi tutkinnosta läpi ilman tutkintoon määriteltyjä vähimmäisosaamisen kriteereitä ”armoykkösellä”. Tällöin opiskelija ei hallitse tutkintoon liittyviä asioita siirtyessään työelämään. Monien minulle toisen asteen opettajien kertomien tapausten lisäksi olin itse todistamassa myös tätä toisella asteella. Johdolta tuli kehotus päästää opiskelijat läpi – ”ymmärtää” – vaikka ammatilliset opettajat näkivät ettei tarvittavaa osaamista ole.  Osa opettajista ei päästänyt ja silloin saattoi tulla johdolta käsky vaihtaa opiskelijaa arvioivaa opettajaa. Näin varmistettiin opiskelijan läpäisy. Osa opettajista on hyvin turhautuneita kyseiseen toimintatapaan. Nuoren ja hänen tuentarpeidensa ymmärtäminen on aivan eri asia kuin nuoren osaamisen arvioiminen.

Laadukkaita tutkintoja?

Oppilaitoksen talous rakentuu pitkälle tutkinnoista saatavalle rahoitukselle. Omasta mielestäni taloudellisia seikkoja vieläkin tärkeämpi on nuoren (tai aikuisen) osaaminen. Kun opiskelija valmistuu ammatilliseen tutkintoon, hänellä täytyy olla työllistyäkseen tarvittavat tiedot ja taidot hallita opiskelemansa ammatti pohjatietoineen. On arveluttavaa myöntää opiskelijalle tutkinto ilman siihen tarvittavaa osaamista. Ajammeko opiskelijan etua vai toiseen asteen oppilaitoksen etua?

Esimerkiksi hoitoalalla tarvittavat lääkelaskut pohjaavat matematiikkaan. Ne eivät ole vaikeita, mutta osaakseen lääkelaskut, nuorella tulee olla perusosaaminen peruskoulun matematiikasta, kuten kertotaulut ja prosenttilaskut hallussa. Matematiikasta armovitosen saaneet opiskelijat kertoivat minulle ettei yläkoulussa erityisluokalla tarvinnut laskea tehtäviä, kouluun saapuminen palkittiin todistuksessa vitosella oppiaineesta. Näin matematiikan taidot olivat kyseisillä nuorilla oppimatta ja toisella asteella ne aiheuttivat todella paljon pulmia. Jos hoitoalan opiskelija ei hallitse lääkelaskuja ilman tarpeellisia matemaattisia pohjatietoja, hän on riski myöhemmin työelämässä lääkkeitä potilailleen jakaessa.

Lopuksi

Palataanpa kysymykseen miten toimia oppilaiden kanssa, jotka eivät yllä peruskoulun päättyessä arvosana viiden tasoon? Nämä nuoret tarvitsevat lisää opetusta ja mahdollisesti myös tukitoimia (mikäli oppiminen on estynyt esimerkiksi oppimisvaikeuksien takia). Opettajilla on mahdollista järjestää tukiopetusta, lisätunteja, kertauspajoja tms. Lisäksi on oppiaineen yksilöllistämisen mahdollisuus. Pelkällä läsnäololla, harjoittelematta oppitunnilla ei voi saavuttaa perusopetuksen päättöarvioinnin kriteereitä.

Yhdellekään perusopetuksen opettajalle ei toivottavasti tule oppilaan nelosen osaamistaso yllätyksenä yhdeksännen luokan keväällä, koska oppilasta arvioidaan järjestelmällisesti koko peruskoulun ajan. Aiemmat oppilasta koskevat dokumentit ovat saatavilla ja toimivista oppimisen tuen keinoista on tietoa. Opettajan ammattitaitoa on varmistaa opitut tiedot ajoissa – ei vasta päättötodistusta kirjoitettaessa.

Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

 

 

4 thoughts on “Armovitosten merkitys?

  • Ymmärrän ajatuksen oikein hyvin, mutta valitettava tosiasia on, että näitä armovitosen saajia on enää mahdotonta opettaa peruskoulussa. Heitä on jo 9 vuotta yritetty opettaa ja he ovat saaneet siinä niin monta kertaa nenilleen, että he eivät yksinkertaisesti edes halua oppia. Poikkeuksia toki voi olla, mutta yleensä heillä ei ole minkäänlaista yrittämisen halua, vaan he ehdottomasti kieltäytyvät. He eivät opi, vaikka erityisope istuisi tuntitolkulla heidän kanssaan kahdestaan maanittelemassa tekemään edes jotain tehtäviä. Isossa luokassa ollessaan he vievät muilta resurssit omilla turhautuneisuuden ilmauksillaan. Yleensä takana on suuri ahdistus koulujärjestelmää kohtaan. Ei ole reilua ketään kohtaan pakottaa heidät istumaan edelleen koulussa. Heille pitäisi kehittää joku oma, kuntouttava koulumuoto siihen väliin, jos halutaan kouluttaa heidät ”normaalissa koulutuksessa”. Ihmettelen kyllä, että eikö nykymaailmassa tosiaankaan löydy käytännönläheisiä töitä, jotka voisi oppia tekemään, vaikka älyllinen puoli olisi lähellä nollaa. Eikö voitaisi jo luopua siitä ajatuksesta, että kaikkien olisi oltava ”akateemisesti sivistyneitä”. Mistä löytyvät ne ammatit, jotka voisi opetella ”kisälliperiaatteella”: töissä, tekemässä, ilman mitään teoriatietoja? Eikö voitaisi ohjata näitä armovitoshemmoja sellaisiin heti peruskoulun jälkeen? Jotkut heistä voisivat hyvinkin palata koulun penkille joskus myöhemmin, kunhan koulutrauma on päässyt vähän lieventymään. Mutta ainakin heillä olisi jotain mielekästä tekemistä sitä odotellessa.

  • Erittäin hyvä kirjoitus.
    Tällaiset heikon koulumenestyksen oppilaat tulisi sijoittaa töihin oppimaan ammatin mm koulujen keittiöissä . Suurtalouskokin paperit saisi sitten kun osaa kaikki tehtävät. Kielten opiskelua ei tarvittaisi ja matikkaakin vain perustasolla ala-asteen tasoisesti.
    Toine työ johon voitasiin sijoittaa on koulujen siivousyksiköt. Ja sitten vanhainkoteihin ja vastaaviin esim avustaviin töihin.
    Yksityisellä puolella kauppoihin vois sijoittaa avustaviin tehtäviin eli täyttämään hyllyjä ja siivoamaan.
    Ja esim rakennuksille korjausrakentamisen pariin purkuhommiin ja tavaroiden roudaamiseen.

    Onhan noita.

    Kaikkein tärkeintä olisi kuitenkin muuttaa opettajien asenteita ja muuttaa opettajiksi haluavien pääsykokeita toisenlaisiksi, jotta opettaja-aines saataisiin paremmaksi. Nyt opettajina työskentelee liian paljon sellaisia, joilla on asennevikaa.

    • JOPO-luokat ovat jo olemassa. Jos oppilas on täysin koulua vastaan. olisi jo syytä kysellä kotikasvatusta ja -oloja. Nykymaailmassa ei vaan pärjää ilman luku- ja laskutaitoa!

  • Toisin vielä yhden näkökulman esiin:
    Mikä on moraalisesti paras vaihtoehto, kun oppilaan arvosana 5 on armosta annettu ja syynä on jokin muu kuin akateeminen syy? Jos lapsi on esim. jo kerrannut jonkun vuosiluokan ja oppivelvollisuus iän vuoksi päättyy, onko parempi antaa todistus kuin jättää ilman? Vitosen -tai nelosen- takana voivat olla ahdistus, perheen ongelmat, heikko elämänhallinta jne. Päättötodistus on lahja, jolla voi mennä elämässä eteenpäin. Oppivelvollisuuden päättyessä lapsi jää ehkä pysyvästi ilman perusopetuksen päättötodistusta, elintärkeää dokumenttia ja tulevaisuuden mahdollistajaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *