KELA, kaikkien sairauksien asiantuntija ?

Tällä viikolla puhututtaa KELA. Annan puheenvuoron tukea tarvitsevan lapsen vanhemmalle, joka työskentelee myös sosiaalityöntekijänä. Hän on ollut tekemisissä paljon KELAn kanssa sekä ammattinsa että perheensä puolesta, ole hyvä.
__________________________________________

KELA, kaikkien sairauksien asiantuntija

Kela kertoo toimintansa perustuvan seuraaviin arvioihin: ihmistä arvostava, osaava, yhteistyökykyinen ja uudistuva. Kelan tehtävänä on tiedottaa toiminnastaan, edistää terveyttä ja tukea itsenäistä selviytymistä. Hienoja korulauseita meille, joilla on perussairas lapsi ja jonka hoidosta, palvelusta ja tuen tarpeesta väännämme koko ajan kättä kaikkien sairauksien asiantuntijan ja tukien myöntäjän eli Kelan kanssa. Yhdestäkään Kelan palvelusta, vammaistuesta, terapian mahdollisuudesta tai sopeutumisvalmennuksesta emme ole saaneet Kelan kautta tietoa. Sen sijaan olemme saaneet käsittelijöiltä kuulla, kuinka on ”ihanaa että kaikki ihmiset ovat erilaisia” ja ”murrosikä on kaikille vaikeaa”.

Kelan vammaistukien hakeminen on vaativa prosessi eikä sen tuloksista ole mitään takeita. Alle 16-vuotiaan lapsen kohdalla pitää olla erityisen hyvä lääkärin lausunto, jossa tuen tarpeet ja vaikeudet on hyvin listattu. Jos lääkäri erehtyy kirjoittamaan ”murrosikä on lisännyt haasteita”, kääntää Kela sen itselleen sopivaksi näkökulmaksi: Kaikilla on murrosiässä vaikeaa. Jos lääkäri taas erehtyy suosittamaan jatkoa lasta selvästi hyödyttäneelle kuntoutukselle, kääntää Kela asian vammaistuen kannalta toisin päin: Lapsi on hyötynyt kuntoutuksesta, joten arjen haasteita ja vammaistuen edellytyksiä ei enää ole.

Kelan mukaan hakemuksessa tärkeintä on vanhempien kattava kirjoitus arjesta ja sen haasteista. Jostain syystä päätösten perusteluissa näitä vanhemman kuvauksia ei vaan koskaan mainita. Itse olen tehnyt näitä kirjoituksia jo 7 vuotta. Olen lähettänyt koulun, psykologin, lääkärin, terapeutin ym lausuntoja ja selvittänyt perheemme arkea ja sen yksityiskohtia sivukaupalla. Olen kertonut, millaista tukea lapsi vaatii ja miten sitovaa arkemme on. Olen kuvaillut lapsen raivareita, aamutoimia ja koulunkäynnin haasteita. Mitään hyvää lapsesta tai hänen kehityksestään ei saa sanoa ja hänen tasoaan ja vaikeuksiaan on vertailtava terveisiin lapsiin joka kohdassa. Parhaiten pelissä pärjäävät hyvät kirjoitustaidot omaavat koulutetut vanhemmat.

Kelalla alle 16v. vammaistuesta päättävät heidän omat asiantuntijansa. Asiakkaita ei tavata, mutta papereiden perusteella pystytään sanomaan kuinka paljon lapsen sairaus tai vamma aiheuttaa perheelle rasitusta ja sidonnaisuutta arjessa. Kaikkia liitteitä ei lueta eikä lääkäreiden suosituksia korotetuista vammaistuista huomioida. Kun ihmettelin asiaa, minulle kerrottiin, ettei lausuntoja kirjoittaneilla lääkäreillä ole Kelan etuuksien arviointiin vaadittavaa ammattitaitoa. Vammaistuen kriteerit eivät Kelan mukaan ole tiukentuneet, mutta silti hylkyjä tulee.

Kenellä sitten on asiantuntijuus ja riittävä ammattitaito? Se ei ole vanhemmalla, lasta hoitavalla erikoislääkärillä eikä perhettä tuntevalla sosiaalityöntekijällä. Kelan mukaan paras asiantuntijuus on heidän käsittelijöillä, joiden pohjakoulutus vaihtelee. Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan koulutus on suotavaa mutta ei pakollista. Lapsen vammaistuesta voi päättää esimerkiksi merkonomi. Entä ne Kelan nimettömät asiantuntijalääkärit? Onhan niitä. Mutta koska Kelan käsittelijöillä on kaikkien sairauksien asiantuntijuus ja ymmärrys normaalien lasten kehitysvaiheista, ei asiantuntijalääkäreitä tarvitse aina hyödyntää. Ja kun päätöksestä haluaisi keskustella sen tekijän kanssa, ei se ole mahdollista. Miksi? Koska Kelalla kaikki osaavat perustella toistensa tekemät päätökset ja ne pohjautuvat yhteisiin kriteereihin, jotka vain Kela ymmärtää.

Ihmistä arvostava, osaava, yhteistyökykyinen ja uudistuva Kela: Milloin ajattelit palauttaa ottamasi asiantuntijuuden lapsen omille vanhemmille ja hoitotaholle? Missä on luottamus erikoissairaanhoitoon ja siellä tehtyihin suosituksiin? Epäilemättä etuuksien väärinkäyttöäkin on, sillä perusvammaistuki 90€kk on monelle iso raha. Mutta kuinka moni siitä jaksaa ilman perusteita taistella joka vuosi?

nimimerkillä: Pojat on poikia ja muuta hölynpölyä
_____________________________________

Lopuksi

Mielestäni tekstissä on monia kiinnostavia elementtejä mm. asiantuntijuudesta ja kuka sitä edustaa sairaan lapsen asioissa yhteiskunnallisessa KELA:n palvelujärjestelmässämme. Itsekin olen viime vuosina kiinnittänyt huomiota Kelaan rekrytoitaviin etuuskäsittelijöihin, että heidän koulutuksensa voi olla hyvin monenlainen, eikä aina niinkään asiantunteva työnkuvaan nähden. Toisaalta KELAn asiantuntijalääkärit tuntuvat olevan norsunluutornissaan lasta tai nuorta hoitavien erikoislääkärienkin yläpuolella tuntematta tilannetta tarkemmin ja kohtaamatta asiakasta. Mikähän se kohtaamisen merkitys ihmiselle olikaan? Vanhakantainen byrokraattinen hierarkia voimissaan.

Totesin myös omassa tutkimuksessani, että perheet ovat eriarvoisessa asemassa hakiessaan erilaisia palveluja ja tukimuotoja. Ne huoltajat (tai laajemmin perheet), jotka osaavat etsiä tietoa, hakea palveluita (esim. täyttää tietyllä tavalla lomakkeita) ja tuntevat lainsäädäntöä, saavat samoja palveluita ja tukitoimia perheeseensä myös paremmin kuin he, joilla ei vastaavista tietoa ja osaamista niin paljoa ole.

Viranomaisten tulisikin vahvasti jakaa tietoa, palvella ja ohjata – kädestäpitäen konkreetisti myös auttaa täyttämään erilaisia lomakkeita ja hakemaan niihin tarvittavia liitteitä. Nyt osa perheistä saa tarvitsemansa tukea ja osa tipahtaa aina vain enemmän tuen tavoittamattomiin..onko meillä varaa todella hukata vielä enemmän nuoria, jotka eivät ole koulutuksen, kuntoutuksen tai työn parissa ja jotka tarvitsivat mittavia yhteiskunnallisia tukitoimia. Ensin hukataan ja sitten etsitään? Hölmöläisten hommaa yhteisillä verorahoillamme.

Myös palveluiden ja etuuksien sähköisellä haulla on monta puolta. Pari viikkoa sitten olin opiskelijaryhmäni kanssa vierailemassa kriminaalihuollon tukisäätiössä, jossa nostettiin esille syrjäyttävänä elementtinä sähköiset palvelut, joita kaikki eivät kuitenkaan pysty (tai osaa) käyttämään. Asioita kannattaa pohdiskella siis vastakin monesta näkökulmasta, nimenomaan palvelujen käyttäjän näkökulmasta ja heidän ohjausresursseistaan palvelua tai etuutta haettaessa.


Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *