Minulla on huoli.

Huoli tukea tarvitsevista lapsista, huoli heidän perheistään ja huoli lastensuojelun toimintatavoista.

Olen viime aikoina saanut eri viestimien kautta huomattavan paljon yhteydenottoja ja monipuolista tietoa sekä lapsilta, nuorilta, että heidän huoltajiltaan sekä myös eri alojen ammattilaisilta. Kyse on ollut sosiaalitoimesta ja kuinka näitä tukea tarvitsevia ihmisiä pallotellaan ammattilaiselta toiselle tukitoimia saamatta. Sosiaalitoimen alaisina palveluina ovat mm. perhetyö, vammaispalvelu ja lastensuojelu.

Otetaanpa esimerkkiperhe

Perheessä on 2 aikuista ja 2 lasta. Toisella lapsella on todettu ADHD lääketieteellisten tutkimusten jälkeen, toisella lapsella vasta epäily ja oireita näkyvissä. Osaltaan geeniperustaisuuden myötä myös toisella lasten vanhemmista on samankaltaista problematiikkaa, mutta aikuista ei ole koskaan tutkittu, koska aikuisten ADHD:sta on puhuttu enemmän vasta viime vuosina ja myös vasta viime aikoina lääkärit ovat valveutuneet asiaan. Tutkimukseni mukaan aikuisten on edelleen lapsia vaikeampaa Suomessa päästä tutkimuksiin. Osa lääkäreistä on erittäin valveutuneita, toiset lääkärit sanovat aikuiselle suoraan miksi sinut pitäisi tutkia eivätkä tunnista hoidon ja tukitoimien tarvetta. Monet aikuiset ovat siis tarkkaamattomuuden, keskittymättömyyden ja impulsiivisuuden sekä myös arjen toiminnanohjauksen hankaluuksien oirein, mutta diagnosoimatta ja hoitamatta. Tämä heijastuu perheeseen.

Perhe, jossa ¾ perheenjäsenistä oirehtii ja heillä on todettu neuropsykiatrista diagnostiikkaa, on ehkä tuen tarpeessa, ainakin selvityksessä miten arki kulkee. Pitäisi kysyä mitä tukea perhe kaipaisi ja mihin asioihin, jotta lasten kasvatus, vanhemmuus ja perhearki toimisivat ideaalisti, koska tiedämme näiden oireiden riskit ja ennusteen kasvaville lapsille. Varsinkin jos perhe itse ottaa asian puheeksi, on ammattilaisten toimittava, koska laki velvoittaa antamaan ennaltaehkäiseviä monipuolisia tukitoimia perheeseen. Viranomaisten on myös tehtävä yhteistyötä.

Takaisin tapaukseen.. Perheen aikuisista toinen ottaa yhteyttä sosiaalitoimeen, pyytää apua kotiin, esimerkiksi perhetyötä, lisäkäsiparia kotiin tiettyihin hankalaksi todettuihin hetkiin. Sosiaalitoimesta vastataan, että heillä ei ole resursseja perhetyöhön. Sieltä perustellaan tuen saamattomuutta, että työntekijöitä on vähän ja paljon tarvitaan apua senioreiden kotiavussa jne. Kehottavat perheen ilmoittamaan liian vähäisistä resursseista eteenpäin esimiehille ja poliitikoille. Tukea tarvitseva perhekö vaatimaan poliitikoilta lisäresursseja??

Kun perhetyöstä ei saa tukitoimia perheeseen, vanhempi kääntyy seuraavaksi vammaispalvelun puoleen. Siellä ei neuropsykiatrisia asioita oikein tunneta eikä pidetä tuettavina. Sosiaaliohjaaja ja sosiaalityöntekijä perustelevat, että vammaispalvelulaki on niitä varten, jotka “oikeasti” tarvitsevat apua, viittaa fyysiseen vammaisuuteen. Vanhempi selittää, että heillä on perheessä todettu neuropsykiatrisia oireita ja arki on haastavaa. Tukitoimia ei tule. Vammaispalvelu kehottaa kääntymään lastensuojelun puoleen.

Vanhempi ottaa seuraavaksi yhteyttä lastensuojeluun, kertoo jälleen saman tuentarpeen. Sosiaalityöntekijä ilmoittaa, ettei lastensuojeluilmoitusta ole tehty, joten he eivät voi tehdä mitään. Vanhempi kysyy, että mihin ilmoitusta tarvitaan, jos lastensuojelun tarvetta ei ole, mutta tukitoimiin on ja vammaispalvelusta kehotettiin ottamaan yhteys nimenomaan lastensuojeluun? Lastensuojelun työntekijä kehottaa perheen tekemään itsestään lastensuojeluilmoituksen tukitoimia saadakseen. Vanhemmat hämmästelevät, mutta tekevät, jos se on tukitoimien saamisen ehtona. Vanhemmat ilmoittavat myös selvästi, ettei perheessä ole päihteidenkäyttöä, väkivaltaa tai muuta lastensuojelun tarvetta, mutta he tarvitsisivat tukitoimia perheeseen ADHD:n takia. Tämän jälkeen lastensuojelu ilmoittaa, ettei perheessä ole lastensuojelun tarvetta, joten heiltä ei ole saatavissa minkäänlaisia tukitoimia. Lastensuojelusta ilmoitetaan, että perhe voisi ottaa yhteyttä perhetyöhön.

Näin ympyrä alkaa uudelleen..eikä varhaisia ennaltaehkäiseveviä tukitoimia saada miltään puolelta perheeseen. Osa perheistä vaatii tukitoimia uudelleen ja uudelleen, osa ei jaksa ja kitkuttelee ilman. Aikaa kuluu ja perhe on todella kovilla.

Miten järjestelmä voi toimia näin?

Hallintolain mukaan viranomaisella on neuvontavelvollisuus, on kerrottava mistä palvelun saa, ohjattava oikeaan suuntaan. Miksi tämä ei toteudu vaan sosiaalitoimen eri toimijat pallottelevat tuen tarvitsijaa edestakaisin tietäen ettei naapurihuoneen työntekijältäkään ole tukitoimia luvassa? Tutkijana hämmästelen kuinka yhteiskunnan rahoja käytetään perheen pallottelemisella luukulta toiselle kun sen saman resurssin (esim. viranomaisten työaikaan ja palkkaukseen kuluvan resurssin) voisi käyttää perheen tilanteen selvittämisellä ja tarpeellisilla tukitoimien antamisella perheeseen.

Toinen esimerkki samantyppisessä perhetilanteessa kulkee niin, että tukitoimia pyytävä perhe saa kuulla ettei avohuollon tukitoimia ole, mutta jos perhe ei pärjää ilman tukea niin sijoitetaan lapset sitten toisaalle. Perhettä uhkaillaan edelleen lasten poisottamisella, vaikka lastensuojelun tarvetta ei ole. Onko lasten sijoitus toisaalle helppo ratkaisu olla antamatta tukitoimia perheeseen? Huomattavasti kalliimpaa se ainakin on meille veronmaksajille.

Kun näitä tapauksia tulee ilmi, lastensuojelu kerta toisensa jälkeen vetoaa salassapitoon eikä suostu kommentoimaan tai perustelemaan päätöksiään vaikka perhe haluaisi avata asiat ja tehdä viranomaisten toimet läpinäkyväksi. Perhe voi toki hakea muutosta päätökseen, mutta silloin täytyy saada viranomaiselta kirjallinen päätös perusteluineen, eikä sekään ole aina itsestäänselvyys. Olen itsekin ollut tilanteessa mukana, jossa viranomainen soitti puhelimitse päätöksen eikä millään olisi antanut kirjallista päätöstä, päätöksen perusteluista puhumattakaan. Hallintolaissa selvästi todetaan, että suullisen päätöksen lisäksi päätös on viipymättä annettava myös kirjallisena oikeisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen. Kun perhe valittaa hallinto-oikeuteen asiasta, se vie kauan, jopa vuoden. Minulla on huoli miten perheessä pärjätään ilman tukitoimia tämä pitkä ajanjakso, kun odotetaan hallinto-oikeuden päätöstä?

Yksittäistapauksia?

Jos hallinto-oikeus lopulta on todennut virheellisen menettelytavan, mielellään tuodaan julki tämän olevan yksittäistapaus. Olen nyt viime vuosien aikoina saanut/joutunut olemaan mukana niin monessa “yksittäistapauksessa”, että termi kannattaa määritellä jo uudelleen. Jokainen väärä toimintatapa on liikaa.

Entäpä ne perheet, jotka eivät enää jaksa hakea oikeutta itselleen, hakea muutoksia päätöksiin. Näitäkin oli huomattavasti tutkimuksessani. Nämä perheet ovat alistuneet ja jääneet omaehtoisesti ilman tukitoimia omillaan, vähitelleen siirtyen syrjään. Perheiden vanhemmat ovat hyvin huolissaan lapsistaan, mutta eivät jaksa enää taistella koneistoa vastaan tukitoimia perheeseen vaatien.

Lastensuojelussa tehdään varmasti paljon hyvää työtä, mutta yksikin virheellinen menetelytapa on liikaa. Kun pohdimme keitä ovat syrjäytyneet nuoret, itselleen tai toisille väkivallantekoihin tai vaikka kouluampumisiin päätyneet henkilöt, monesti siellä on taustalla juuri neuropsykiatrista problematiikkaa ja tukitoimien vähäisyyttä tai olemattomuutta. Eikö näillä “yksittäistapauksilla” ole väliä hyvinvointivaltio Suomessa?

Lastensuojelulaki velvoittaa varhaisiin avohuollon palveluihin

Lastensuojelulaki velvoittaa laajasti kunnan eri hallintokuntia. Lastensuojelulain keskeisinä periaatteina lastensuojelun tulee edistää lapsen suotuisaa kehitystä ja hyvinvointia ehkäisemällä lapsen ja koko perheen ongelmia sekä puuttumaan varhain jo havaittuihin ongelmiin. Lastensuojelun tulee tukea myös vanhempia ja huoltajia vanhemmuudessa, lasten kasvatuksessa ja huolenpidossa. Lasta tulee myös kuulla. Ensisijaisina tukitoimina lapsiperheelle tulisi järjestää lastensuojelun avohuollon tukitoimina lapsen ja perheen tuen tarpeisiin perustuvat tarpeelliset tukimuodot.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen teettämän lastensuojeluraportin (Alhanen 2014) mukaan asiakkaan (perheen) siirtely eri palvelujen välillä voi pahentaa heidän ongelmiaan ja avunsaanti viivästyä, joka voi johtaa perheen tilanteen kriisiytymiseen. Mikäli perhe ei saa riittäviä avohuollon varhaisia tukitoimia, lisääntyvät kiireelliset sijoitukset ja huostaanotot lainmukaisesti viimeisimpänä lastensuojelun toimenpiteenä. Kaikki me tiedämme, että ennaltaehkäisy on AINA taloudellisesti edullisempaa kuin korjaava työ. Rikkinäistä ihmistä on myös pitkäaikaista ja kallista korjata. Kannattaisiko kuitenkin panostaa enemmän siihen varhaiseen tukeen ja kumuloituvien lisäongelmien ennaltaehkäisyyn tukea tarvitsevissa perheissä? Sekä lapsissa, nuorissa että näiden vanhemmissa ja huoltajissa?

Mihin siis voin tehdä ilmoituksen huolestani, siitä ettei esimerkiksi lastensuojelulakia noudateta ja virkamiehet tekevät kyseenalaisia, jopa laittomia päätöksiä lapsen etua vastaan?

Täältä voit lukea toisen lastensuojeluun liittyvän kirjoitukseni

Lähteet:

Alhanen, K. (2014). Vaarantunut suojeluvalta. Tutkimus lastensuojelujärjestelmän uhkatekijöistä. Raportti 24/2014. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Hallintolaki 6.6.2003/434

Lastensuojelulaki 13.4.2007/417

SOS-lapsikylä (2014). Lapsiperheiden tuen tarpeen kokonaisuutta ei tunne kukaan. Saatavilla: https://www.sos-lapsikyla.fi/ajankohtaista/tiedotteet/2014/lapsiperheiden-tuen-tarpeen-kokonaisuutta-ei-tunne-kukaan/

Sosiaali- ja terveysministeriö. (2016). Lastensuojelun periaatteet Suomessa. Saatavilla: http://stm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/lastensuojelun-periaatteet-suomessa

Sandberg, E. (2016). ADHD perheessä: Opetus-, sosiaali- ja terveystoimen tukimuodot ja niiden koettu vaikutus. Akateeminen väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. (2016). Lastensuojelun käsikirja. Saatavilla: https://www.thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja

omakuva1

 

Kirjoittajalta

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

 

 

 

1 thought on “Minulla on huoli.

  • Hyvä kirjoitus. Meillä päiväkodissa sanottiin että meilöä on erityislapsi kun hussin tutkimuksissa adhd pisteet vain 3/10 mm. Koska tarhan tädit olivat antaneet jokainen eri vastauksia mm.kysymykseen ”tikittääkö lapsi koko ajan”. Kun kerroin tuloksista vadtasivat etttä kyseessä onkin opittu malli, kasvatus jne. Nyt ollaan samassa tilanteessa ja jos lapsi ei pärjää koulussa, alkaa lasu syyttämään kasvatusta. Nyt on jo tehty lasu ilmo äidin ankaruuden takia päiväkodista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *