Terveiset Islannista!

Olin ilokseni kutsuttuna erityisopetuksen konferenssiin huhtikuun alussa Islannissa. Viikon aikana kerroin siellä suomalaisesta koulujärjestelmästä, erityisopettajan koulutuksesta ja tukitoimien saatavuudesta sekä omasta väitöstutkimuksestani suomalaisessa koulussa. Samaan aikaan sain islantilaisilta tietoa heidän vastaavasta omasta järjestelmästään. Tänään vertailenkin näitä vierailulla saamiani tietoja suomalaiseen koulujärjestelmään perusopetuksen ja opettajankoulutuksen osalta.

Opettajankoulutus yliopistossa

Islannissa opettajankoulutus on sijoitettu yliopistoon kuten Suomessakin. Ensimmäinen eroavuus on kuitenkin siinä, että Islannissa on liian vähän opettajaksi haluavia henkilöitä, noin 200 vuosittain ja yliopistoon pääsee heistä jokainen. Valikoitumista ei siis ole. Koska päteviä opettajia on Islannissa liian vähän, kouluissa on paljon epäpäteviä opettajia. Suomessa taas hakijoita on moninverroin enemmän kuin opettajankoulutuslaitoksille voidaan ottaa opiskelemaan ja vaativien pääsykokeiden perusteella yliopistolle pääsee opiskelemaan vain pieni osa hakijoista, esimerkiksi viime vuonna Helsingin yliopistoon pääsi 4,3 % ensisijaisesti erityisopettajakoulutuksen pääsykokeeseen osallistuneista hakijoista, luokanopettajista n. 11% . Suomessa kouluissa on pääsääntöisesti päteviä luokanopettajia, erityisopettajista osa on epäpäteviä.

Maiden välillä opettajankoulutuksen yksi eroavaisuus ovat opetusharjoittelut. Suomessa opettajaksi opiskelevat läpikäyvät useita harjoitteluja erilaisissa kouluissa ja eri luokka-asteilla heti ensimmäisestä yliopistovuodesta alkaen. Islannissa ensimmäinen ja ainoa opetusharjoittelu on vasta viimeisenä yliopistovuotena. Islannissa siis opiskellaan yliopistossa asioita teoriassa, mutta ei päästä kokeilemaan opettamista käytännössä kuin vasta opintojen loppuvaiheessa. Heillä on samaan tapaan yliopiston harjoittelukoulu kuin Suomessa yliopiston alaisina olevat ns. Norssit. Suomessa teoriatieto ja käytännönharjoittelu vuorottelevat koko opettajaopintojen ajan.

Molemmissa maissa valmistuneet opettajat ovat korkeakoulutettuja maistereita. Yliopisto-opinnoissa on kuitenkin merkittäviä painotuseroja. Islannissa pääpaino on opetettavien aineiden sisällöllä, ainehallinnassa. Islannissa luokanopettajien ei katsota tarvitsevan tietoa luokanhallinnasta. Suomessa toki ainesisällöllä on myös painoarvoa, mutta opettajankoulutuksessa keskitytään myös paljon siihen, miten opetetaan ja miten esimerkiksi hallitaan opetusryhmää. Myös tukea tarvitsevien oppilaiden ymmärtäminen ja monenlaiset pedagogiset ratkaisut ovat meillä keskiössä opettajankoulutuksessa. Erityispedagogiikka oppiaineena Islannin yliopistossa on enemmänkin sosiologiselta näkökulmalta kun Suomessa se kuuluu kasvatustieteisiin. Islannissa luokanopettajaopintoihin ei siten kuulu erityispedagogiikkaa.

Samankaltaisuudet ja eroavaisuudet koulussa?

Islannissa perusopetusjärjestelmä on 6-16-vuotiaille lapsille ja nuorille. Siellä perusopetuksen yleisopetusluokkaan kuuluu yleisesti 40-50 oppilasta ja kaksi luokanopettajaa. Suomessa esikoulu käydään 6-vuotiaana monesti varhaiskasvatuksen yhteydessä ja perusopetus on 7-16-vuotiaille suunnattua. Suomessa luokkakoko on yleisesti n. 25 oppilasta yhden luokanopettajan opettaessa luokkaa.

Islantilaiset kertoivat luokissaan olevan monenlaisia oppijoita kuten Suomessakin. Islannissa kaikki lapset opiskelevat samoissa kouluissa ja samoissa luokissa vaikka olisi suuriakin tuentarpeita. Eriyttämistä alapäin tai ylöspäin ei tunneta. Siten niin heikot, tukea tarvitsevat kuin lahjakkaatkin oppilaat etenevät samassa tahdissa samoissa isoissa opetusryhmissä. Suomessa eriyttäminen kuuluu opettajan tehtäviin ja mahdollinen tuen tarve katsotaan yksilöllisesti esimerkiksi luokanopettajan ja laaja-alaisen erityisopettajan kanssa. Suomessa osa lapsista myös käy erityiskoulua, jos katsotaan siihen olevan tarvetta.

Islannissa yleisopetuksen luokassa voi olla myös avustavia opettajia (remedial teachers), joilla ei ole opettajankoulutusta vaan kaksivuotinen ”perustason koulutus”, joka ilmeisesti vastaa suomalaista toisen asteen koulutusta. Suomessa näitä henkilöitä kutsutaan luokassa koulunkäynninohjaajiksi, joiden tehtävänä on avustaa ilman pedagogista vastuuta. Islantilaisen avustavan opettajan koulutus ei kuitenkaan ole samankaltainen kuin koulunkäynninohjaajan koulutus. Heidän koulutuksessaan ei keskitytä koulukontekstiin. Hieman jäi epäselväksi minkälaisella koulutuspohjalla nämä henkilöt työskentelevät luokassa.

Entä tukea tarvitsevat oppilaat ja erityisopetus?

Niin Suomessa kuin Islannissakin osa lapsista ja nuorista on hyvin häiriöherkkiä ärsykkeille tai heidän on esimerkiksi vaikea keskittyä isossa ryhmässä. Oppilaat voivat myös olla aggressiivisia tai omata muuta sosio-emotionaalista problematiikkaa tai oppimisvaikeuksia. Isot, jopa 50 oppijan ryhmät koetaan Islannissa hyvin hankaliksi tämänkaltaisille oppilaille. He haluaisivat muuttaa järjestelmäänsä ja jaotella oppilaita tuentarpeen mukaisesti.

Islannissa ei tunneta ns. laaja-alaisia erityisopettajia, jotka voisivat olla samanaikaisopettajana luokassa. Suomessa laaja-alaisten erityisopettajien merkitys on suuri, jotta yleisopetuksen luokissa saadaan tarvittavia tukitoimia tukea tarvitseville lapsille ja nuorille. Islannissa erityisopetusta voidaan antaan vanhakantaisena ns. klinikkaopetuksena, mutta ei samanaikaisopetuksena. Luokanopettaja ja erityisopettaja eivät työskentele siellä yhdessä. Islantilaiset kokevat ongelmaksi, että isoissa luokissa on monia oppilaita, jotka tarvitsisivat tukitoimia jokaisena oppituntina. Nämä lapset ja nuoret eivät pysty opiskelemaan isossa ryhmässä, mutta silti heidän on oltava siellä, koska muuta vaihtoehtoa ei ole. Islannissa tukitoimia ja myös erityisopetusta saa vain lääketieteellisellä diagnoosilla. Suomessa lakisääteisesti todetaan tukitoimia annettavan niille oppilaille, joilla on tuentarvetta. Lääketieteellistä diagnoosia ei tarvita suomalaisessa peruskoulussa.

Islannissa kouluissa työskentelee myös sosiaalialan koulutuksella olevia ammattilaisia huolehtimassa oppilaiden sosio-emotionaalisesta hyvinvoinnista. Tämä ei siis kuulu opettajan toimenkuvaan. Opettajaa ei Islannissa nähdä ammattilaisena, joka voi antaa lapsesta tietoja vaan opettaja vain opettaa. Siksi koulussa on muita ammattilaisia. Suomessa opettajan työnkuva on laajempi, meillä on selvä yhteistyövelvoite muihin koulun ammattilaisiin kuten psykologiin, kuraattoriiin ja terveydenhoitajaan. Suomessa oppiainesisältö on siten vain osa opettajan työnkuvaa.

Islannissa oppilas, jolla tuen tarvetta, lähetetään ns. resurssikeskukseen koulun ulkopuolelle. Resurssikeskuksessa työskentelee psykologeja, lääkäreitä, erityisopettajia, sosiaalityöntekijöitä ym. ammattilaisia. Resurssikeskuksiin on pitkät odotusajat ja jonotuslistoista minulle mainittiin siellä monelta tahoilta. Oppilas joutuu jonottamaan jopa puoli vuotta resurssikeskukseen päästäkseen. Jonotus- ja selvitysprosessin aikana opettajan ei tarvitse tukea oppilasta. Vasta kun oppilaalla on auktorisoitu diagnoosi, koulussa tarjotaan tukea. Siten oppilas voi joutua olemaan pitkiäkin aikoja ilman tukitoimia isossa ryhmässä – kun mahdollista lääketieteellistä diagnoosia selvitetään. Tämä vaikuttaa oppilaan koulumenestykseen ja myös psyykeeseen. Jos diagnoosia ei aseteta resurssikeskuksessa, oppilas ei myöskään saa tukea koulussa – tuentarpeesta huolimatta. Tämä herätti minussa ajatuksia siitä, tarvitseeko oikeasti kaikkia tuentarpeita diagnosoida ja voitaisiinko prosessin aikana jo auttaa oppilasta. Islannin järjestelmässä myös diagnoosin saamisen jälkeen muut ammattilaiset kuin opettajat hoitavat oppilaan tuen suunnittelun ja neuvovat myös opettajaa, miten kuuluu missäkin tilanteessa toimia. Opettaja vain opettaa. Islantilainen koululainsäädäntö ei velvoita opettajaa tarjoamaan tukea.

Inkluusion voima

Islannissa kerrottiin olevan ongelma, että kaikki erityisopettajaksi valmistuneet eivät opeta lapsia ja nuoria. He voivat työskennellä esimerkiksi koulun johtajina tai koulun ulkopuolisen ns. resurssikeskuksen palveluksessa. Luokanopettajakoulutukseen ei kuulu erityispedagogiikkaa, mutta silti erityistä tukea tarvitsevat lapset on nyt inkluusion myötä päätetty sijoittaa yleisopetuksen luokkiin. Islannissa on jonkinlaista erityisluokkatoimintaa koulun sisällä, mutta tämä jäi epäselväksi kuinka paljon sitä on ja kenelle se on tarkoitettu. Esimerkiksi ADHD-diagnoosilla ollaan kuitenkin tavallisessa isossa opetusryhmässä.

Inkluusion myötä Islannin hallitus on päättänyt erityiskoulujen sulkemisesta ja ne on nopeassa tahdissa ajettu alas. Päätös oli kuulemma ollut yhtäkkinen ja tapahtunut suunnittelematta opetusta tai valmistelematta kouluja. Samaan aikaan erityiskoulujen oppilaat on siirretty yleisopetuksen kouluihin – monesti ilman tarvittavia tukitoimia. Vain yksi erityiskoulu aistivammaisille henkilöille, kuuroille ja sokeille on käytössä Islannissa. Kaikki muut tukea tarvitsevat lapset ja nuoret ovat tavallisissa kouluissa.

Inkluusio on siellä iso haaste, koska päteviä opettajia on liian vähän, erityisopettajia on vähemmän ja kaikki erityisopettajat eivät opeta. Toisaalta luokanopettajan koulutuksessa ei saa työvälineitä tukea ns. erilaisia oppijoita ja nämä oppilaat ovat nyt isoissa yleispetuksen ryhmissä. Islantilaiset myös kertoivat, että kauempana pääkaupungista Reykjavikista lapset eivät aina saa erityisopetusta, koska erityisopettajia ei ole tarpeeksi. Myös Suomessa on sitouduttu inkluusioon ja erityiskouluja lakkautettu, mutta maltillisemmin. Vuonna 2015 Suomessa oli 76 erityiskoulua toiminnassa. Suomessa alueellisesti erityisopetus on lakisääteisesti tarjolla kaikissa suomalaisissa peruskouluissa. Erityisopettajat ovat luokkahuoneessa läsnä samanaikaisopettajina luokan- tai aineenopettajien kanssa, tai laaja-alaisena erityisopettajina tai erityisluokanopettajina. Suomessa erityisopettajat opettavat lapsia ja nuoria.

Suomessa opettajan ammatti on arvostettu ja opettajaan myös luotetaan, että hän osaa toimia ammattinsa edellyttämällä tavalla. Suomessa ei juurikaan ole ns. koulun ulkopuolisia koulutarkastajia, mikä taas monissa muissa maissa on hyvinkin yleistä. Islannissa opettajan ammatti ei ole niinkään arvostettu ja koulun ulkopuolisia tarkastajia käytetään varmistamaan, että opettaja opettaa mitä kuuluu opettaa. Islannissa opettajan palkkataso maan keskitasoon nähden on heikko, Suomessa keskitasoa.

Usea taho myös ilmaisi meille huolensa siitä, että Islannissa psykologin palvelut eivät kuulu julkiseen terveydenhuoltojärjestelmään. On vain kalliita yksityispsykologeja, joiden vastaanottohintoihin esim. 80-200e/kerta läheskään kaikilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia. Vaikka oppilaalla olisi psykologin tarvetta, voi olla ettei hän saa sitä palvelua, koska se ei kuulu julkisiin palveluihin. Resurssikeskuksessa taas oppilas on ”kirjoilla” vain selvityksen/diagnosoinnin ajan, ei sen jälkeen eli sieltä ei saa myöhemmin palveluja. Suomessa psykologin palvelut kuuluvat julkisiin palveluihin ja kouluissa on koulupsykologeja ja tämän lisäksi kunnissa on psykologinpalvelut järjestetty.

PISA-tulokset maiden välillä

Viime joulukuussa julkistettiin uudet ns. PISA-tulokset. Tutkimukseen osallistui 72 maata, myös Suomi ja Islanti. Tuloksia on mielenkiintoista katsoa myös maiden koulujärjestelmän eroja pohtien.

Esimerkiksi lukutaidossa Suomi on toisena 526 pisteellä kun Islannilla on 482 pistettä. OECD-maiden keskiarvo lukutaidossa on 493 pistettä. Matematiikassa Suomi on seitsemäs 511 pisteellä, Islannilla on 488 pistettä. OECD-maiden keskiarvona on matematikassa 490 pistettä. Luonnontieteessä Suomi on kolmas, 531 pistettä. Islannilla on 473 pistettä. OECD:n keskiarvo on 493 pistettä.

Suomen tulokset ovat hieman laskeneet edellisistä mittauksista, mutta ovat edelleen erittäin hyvällä tasolla, reilusti keskimääräisen OECD-maiden tason yläpuolella. Mutta haasteitakin on, luonnontieteitä heikosti osaavien suomalaisnuorten osuus on miltei kolminkertaistunut ja huippuosaajien määrä on vähentynyt. Heikkoja oppilaita on siis enemmän ja erityislahjakkaita vähemmän suomalaisessa peruskoulussa. Keskitason tulokset ovat säilyneet ennallaan. Islannissa tulokset ovat myös laskeneet – tulosten ollen selvästi OECD-maiden keskiarvojen alapuolella. Islannissa ollaan huolestuneita heidän koulujärjestelmän tuottamasta osaamisesta lapsille ja nuorille. Se ei ole keskimääräistä kansainvälistä tasoa. He haluavat löytää ratkaisuja nostaakseen tuloksia.

Summa summarum

Viikko Islannissa asetti minulle monenlaisia kysymyksiä koulua käyvien lasten näkökulmasta, opettajankoulutuksen näkökulmasta ja myös lainsäädännön näkökulmasta. On totta, että meidän järjestelmämme esimerkiksi tukea tarvitsevien lasten ja nuorten kohdalla ei ole täydellinen eikä myöskään ongelmaton. Kehittämistä myös riittää esimerkiksi uuden opetussuunnitelman myötä. Lahjakkaat oppilaat tulee huomioida yhä vahvemmin suomalaisessa koulussa ja niin ylöspäin kuin alaspäin eriyttäminen kuuluu jokaisen luokanopettajan, aineenopettajan ja erityisopettajan ammattitaitoon. Näitä asioita tulee vahvistaa. Suomessa on kuitenkin vuosien varrella tehty siirtoja oikeaan suuntaan.

Meillä on hyvä perusopetuslaki, joka selvästi ottaa kantaa miten ja millä perusteella tukea koulussa tarjotaan. Myös moniammatillinen yhteistyö ja varhainen puuttuminen ovat lainsäädännössä keskiössä. Oppilashuoltotoiminta, jonka yksi asiantuntija opettaja on, on vahvasti mukana. Islannissa opettaja on ikään kuin ulkoistettu oppilashuollosta. Suomessa opettajankoulutukseen valikoituu vain pieni osa sinne haluavista, joka osaltaan pitää opettajien tasoa korkeana, motivaatioa opettajantyöhön hyvänä ja myös opettajan ammattia arvossaan.

Vierailun aikana islantilaisten ajatuksia ja kokemuksia heidän koulujärjestelmästä kuunnellessani olen yhä vakuuttuneempi siitä, että pedagoginen toimintamalli lääketieteen sijaan on tärkeätä koulussa. Me emme tarvitse kouluun lääkäreitä emmekä diagnooseja, me tarvitsemme pedagogeja, opettajia, jotka osaavat tukea monenlaisia oppilaita, varhaisessa vaiheessa ja oppilaan yksilöllisyys huomioiden.

Suomessa on vahva ja järjestelmällinen koulujärjestelmä. Meillä lainsäädäntö pohjaa hyvin sekä opettajankoulutusta että käytännön opettajantyötä koulussa. Tulokset näkyvät myös heterogeenisissä oppilasryhmissä. Islannissa jo lainsäädäntö on erilainen, opettajan vastuut ovat erilaiset ja myös kaikki opettajaksi haluavat pääsevät opettajankoulutukseen. Tämä näkyy osaltaan myös koulussa, oppilaissa ja edelleen oppimistuloksissa, joita PISA mittaa. Islannissa halutaan muuttaa järjestelmää. Aika näyttää miten se onnistuu.

P.S. Islanti on muutoin aivan fantastinen maa, hyvin erilainen luonto kuin Suomessa. Kehotan jokaista käymään joskus Islannissa. Erittäin kallis ja erittäin kaunis maa, jossa valtameri ja vuoristokin ovat sulassa sovussa toistensa vieressä keskellä pääkaupunkia. He odottavat suurta katastrofia, jäätikön alla olevaa tulivuori Katlan purkautumista, jonka tuhot tulevat olemaan ikävä kyllä valtavat myös jäätikön sulaessa Katlan purkautuessa (Islantilaiset hämmästelivät miksi Suomessa koulussa puhutaan vain Heklasta kun Katla on se ”juttu”?). Oli myös upeata nähdä esimerkiksi kahden mannerlaatan liitoskohta, Euraasian ja Pohjois-Amerikan laatta erkanevat toisistaan siellä silminnähden, kuivalla maallakin. Menkää katsomaan 🙂

Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi
ADHD-asiantuntija

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

1 thought on “Terveiset Islannista!

  • Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksestasi! Surullista on todeta, että Suomessakin inkluusio tarkoittaa monin paikoin sitä, että kaikki erilaiset oppijat ovat yhä isommiksi kasvavissa ryhmissä ilman erityisopettajan tai ohjaajan tukea. Kunnat säästävät paitsi ryhmäkoossa myös jakotunneissa ja henkilöstöresurssissa. Luokasta ei voi siirtää minnekään oppilasta, joka ei juuri sillä hetkellä pysty keskittymään opiskeluun ja kaikkien opiskelu kärsii. Se on kuitenkin hienoa on se, jos nuorta opettajapolvea myös jo opinnoissa valmennetaan luokanhallintaan ja erityisopettajan töihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *