Tunnistatko tuen tarpeen? Sosiaali- ja terveysalan toimijoiden osaamisesta ja asenteista

Olen monesti pohtinut ja kuullut myös muiden pohtivan, minkätyyppiset ihmiset ja mistä syystä he hakeutuvat sosiaali- ja terveysalalle. Olen myös pohtinut keitä siellä tällä hetkellä faktisesti toimii ja olen saanut myös itse kokemuksen asiasta kyseisen alan lehtorina. Saan myös paljon viestejä, moninaisten henkilöiden ja perheiden kokemuksia aihepiiristä. Olen tullut siihen tulokseen, että sosiaali- ja terveysalalla työtä tekevät aivan kaikenlaiset ihmiset, yhtälailla sinne soveltuvat ja ei-soveltuvat.

Toimiiko asiat käytännössä lainsäädännön mukaisesti?

Väitöskirjani merkeissä selvittelin tarkemmin monia asioita, sain eri hallinnonalojen kirjauksia ja dokumentteja ja edelleen näiden kirjausten taakse selviteltyjä asioita, tutkimuksessani olleiden tukea tarvitsevien perheiden asioista. Mieleen jäi esimerkiksi sosiaalityöntekijänä toimiva henkilö, joka oli koulutukseltaan maalari, eikä omannut pätevyyttä työskentelemälleen toimialalle. Kun tarkemmin selviteltiin hänen virkamiehenä kyseisessä tapauksessa tekemiään päätöksiä, ne olivat kyseenalaisia, jopa virheellisiä. Ei ollut ymmärrystä eikä osaamista sosiaalialalle ja toimimista heikoilla olevien henkilöiden kanssa. Jos työpaikkaan on esimerkiksi vain yksi hakija, se monesti otetaan, jos vaihtoehtona on, että kyseinen pesti jää kunnassa täyttämättä.

Toinen tapaus, joka jäi mieleen, oli perhe, jonka molemmat vanhemmat ovat juristeja. Nämä tiesivät koulutuksensa ja ammattinsa puolesta hyvin sosiaali- ja terveysalan lainsäädännön, olivat varmistaneet monia seikkoja lakikirjasta ja kyselivät erinäisten päätösten perusteluja kun ei käytännössä toimittu lainsäädännön mukaan. Perhe sai kuulla, etteivät terveystoimen kaikki toimijatkaan tunne lakia jokaisessa kohdassa eivätkä siten sitä voi myös kirjaimellisesti noudattaa. Toinen perustelu oli, ettei ole resursseja ja siten prosessi ei etene kuten on määritelty. Tämän perheen tukea tarvitsevan lapsen kohdalle kirjattiin tieto (ilmeisesti ammattilaisia varten) vaativasta ja hankalasta huoltajasta. Lapsen huoltaja tunsi sen lainsäädännön, mitä alan ammattilainen, lapsen asioista päättävä toimija ei tuntenut.

Kokemus lehtorina..

Kouluttaessa tulevia sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa opiskelevia, n. 16-25 vuotiaita nuoria, kuulin monenlaisia perusteluja heidän kiinnostukselleen kyseiselle ammattialalle. Esimerkiksi joissain maahanmuuttajaryhmässä kulttuuriset näkökohdat määrittelivät ns. hyväksytyt ammattialat naiselle. Tämä näkyikin ryhmissä ja esimerkiksi somaliasta tulleita (tai ns. toisen polven Suomessa asuneita) opiskelijoita oli runsaasti. Myös vanhemmillla oli monesti suuri rooli alaa valittaessa, vaikkei opiskelijaa alaa kiinnostunut. Jos nuori ei tiedä mikä kiinnostaa, hän voi mennä sinne, mitä vanhemmat suosittelevat tai millä alalla vanhemmat itse toimivat. Kavereidenkin valinnoilla on merkitystä. Yhteishaussa voi myös olla useampi korkeammalla sijalla ollut vaihtoehto ja jos niihin ei pisteet riitä, nuori pääsee esimerkiksi hännänhuipuksi merkittyyn vaihtoehtoon koulutustakuun myötä.

Tukea tarvitsevilla opiskelijoilla monesti yläkoulun opinto-ohjaaja mielellään suositteli hoitoalaa, jos ”lukeminen” ei ollut oppilaan vahvuutena. Opiskelijoille ei oltu tuotu realistisesti esimerkiksi lääkelaskujen tärkeyttä esiin, ja että ne oli osattava, oli peruskoulun matematiikan taso mikä tahansa. Omassa opiskelijaryhmässäni matematiikan opettaja totesi, ettei yksi tai kaksi matematiikanopettajaa riitä ryhmälle, ja että jokaisella opiskelijalla pitäisi olla oma opettajansa, jotta todella heikolla matematiikan pohjalla olevat opiskelijat saisivat lääkelaskut hyväksytyiksi.

Olen myös kokenut, miten aikuisopiston puolella TE-toimisto suosittelee lähes kaikille sosiaali- ja terveysalaa. Yhdessä ryhmässä oli todella paljon telakkatyöstä poisjääneitä (YT-neuvotteluiden seurauksena) uuden uran etsijöitä. Omasta näkökulmastani heillä ei ollut kiinnostusta eikä ymmärrystä hoitoalasta. TE-toimisto sitä kuitenkin kaikille suositteli, jotta saadaan ”siivottua” heidät työttömyystilastoista eteenpäin jonnekin, jossa ehkä voisi työllistyä. Kyseenalaista.

..ja vanhempana

Vanhemman kokemuskin aiheesta minulla on. Oman nuoreni peruskoulussa erittäin urheilullisen (pelannut 10 vuotta joukkueessa ja viettää vapaa-aikansa urheilupiireissä) pojan opinto-ohjaaja yritti saada poikaani yllättäen myös hoitoalalle. Poika toi tätä kotona esiin ja pyysi minut mukaan keskusteluun kouluun, koska häntä ei kuunnella. Nuori toi esiin selkeästi keskustelussa, että hän haluaa hakeutua yhteishaussa liikuntapainotteiselle alalle. Opinto-ohjaaja sanoi hoitoalan olevan tällä hetkellä niin kiireinen, että liikuntaa varmasti saa ja suosittelee sitä. Äitinä tiedän ettei poikani intohimona tai edes kiinnostuksenkohteena ole millään tavalla ihmisten hoitaminen vaan urheilu, ja toin keskustelussa esiin, ettei saa antaa väärää tietoa ysiluokkalaiselle hoitoalaa tuntemattomalle nuorelle. Pitää kuunnella hänen toiveitaan, ei opinto-ohjaajan ”kaikille soveltuvaa” ja ”hyvin työllistävää” hoitoalaa. Tässä tapauksessa poikani ei hakeutunut hoitoalalle, oletettavasti moni muu nuori hakeutui näiden opinto-ohjaajan puheiden saattelemana.

..sekä tutkijana

Mikäli alalla toimijat eivät omaa alan koulutusta, tunne lainsäädäntöä tai aihe ei vain muuten suuremmin kosketa, se ei voi olla näkymättä asiakkaan tai potilaan suhteen. Väitöskirjassani kuvasin kuinka asianmukaisten tukitoimien (jopa hoitoon- ta tutkimuksiinohjauksen) olevan eriarvoista, pirstaleista ja sattumanvaraista tämän hetken Suomessa. Vierekkäisissä huoneissa samassa yksikössä voi tehdä samaa työtä aivan erilaiset ihmiset. Toinen asianmukaisesti ja erittäin hyvällä ammattitaidolla, toinen esimerkiksi epäpätevänä tai asiaa laajemmin tuntematta. Karkeasti sanottuna, jos asiakas menee toisesta ovesta sisään, hän voi saada erilaisen kohtelun kuin viereisestä ovesta kuljettaessa saman alan ammattilaiselle, virkamiehelle.

Joidenkin ammattilaisten asenteista

Olen ollut monenlaisissa yhteyksissä ja tilaisuuksissa eri SOTE-puolen toimijoiden kanssa ja aina uudelleen hämmästynyt siitä, miten jotkin ammattilaiset voivat puhua asiakkaistaan. Voisi olettaa alalle hakeutuvien olevan humaaneja ja ihmisen hätää ymmärtäviä, auttamishaluisia toimijoita. Esimerkiksi parisen viikkoa sitten olin valtakunnallisilla lastensuojelupäivillä ja se lounaskeskutelu, minkä vierestä ”pakosta” kuulin sosiaalipuolen ammattilaisten toimesta, oli kaikkea muuta kuin asianmukaista ja arvostavaa asiakkaan kohtaamista – salassapidosta puhumattakaan. Onko todella joidenkin alan ammattilaisten näkökulma niin asenteellinen, että tukea tarvitsevat perheet kiusallaan pyytävät apua tilanteeseensa? Saako heitä nimetä esimerkiksi tyhmiksi, yksinkertaisiksi, tietoisiksi tai hankaliksi asiakkaiksi? Saako lastensuojelua tarvitsevia lapsia kuvata tyhmiksi kakaroiksi ymmärtävien ja alaa (oletettavasti) osaavien ammattilaisten toimesta? Haluaisivatko kyseiset ammattilaiset kuulla myös omista asioistaan tällaisten termien siivittämänä kerrottavan asioistaan ulkopuolisille toimijoille? Asenneongelma näkyy ja väistämättä reflektoituu edelleen sille toiselle osapuolelle, apua hakevalle ihmiselle. Sitä en osaa sanoa, kohtelevatko he eri tavalla asiakastilanteessa samoja ihmisiä vai leimaavatko heidät naureskellen tyhmiksi vain kollegoilleen, selän takana.

Lopuksi

Lopuksi täytyy todeta, että onneksi meillä on myös todellisia ammattilaisia, ilolla ja sydämellä työtä tekeviä alan rautaisia osaajia alalla, jotka arvostavat asiakkaitaan, osaavat ja haluavat auttaa heitä esimerkiksi kimurantissa palvelujärjestelmässä eteenpäin. Itsellänikin on ilo tunteita heistä monia.

Voit lukea aiheeseen liittyen aikaisemmista kirjoituksistani Katjan, aikuisen kokemuksen saada itselleen apua ja Millan, aikuistuneen lastensuojelun asiakkaan kokemuksen, sekä ammatilaisen asenteista että toimista.


Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

4 thoughts on “Tunnistatko tuen tarpeen? Sosiaali- ja terveysalan toimijoiden osaamisesta ja asenteista

  • Hei.

    Oikein hyvä kirjoitus taas kerran, kiitos! Jäi vaan harmittamaan tuo yleistyksesi ”hoitoalasta”. Totta on, että lähihoitajakoulutukseen ohjataan nuoria, jopa älyllisesti kehitysvammaisia sekä päihdeongelmaisia.Usein tästä ammattikunnasta käytetään termia ”Hoiva-ala”. Hoitoala käsittää sairaanhoitajat, kätilöt, toimintaterapeutit,terveydenhoitajat, fysioterapeutit, ensihoitajat. Nämä koulutukset ja ammatit ovat haasteellisia, eikä niihin hakeudeuta sillä motiivilla ”että voisi joskus työllistyä”.Esim yliopistoon on nykyisin helpompi päästä kuin ensihoitajakpulutukseen.

    Toivon, että jatkossa käyttäisit oikeita termejä tästä asiasta puhuessasi. Hoiva-ala tuntuu olevan nykyisin se kaatopaikka, jonne ohjataan ihan kaikki soveltuvuudesta piittaamatta. Hova-alalla työskentelevät tekevät arvokasta ja vastuullista työtä. Tuosta perustason hoivasta lähtee asiakkaan hyvinvointi esim vanhustenhoidossa. Täysin edesvastuutonta, että nykykäytäntö alalle pääsystä on se mitä kuvasit.

    Hoitoalan koulutuksessa (AMK) luetaan mm läjäpäin kirkjallisuutta, perehdytään tieteelliseen tutkimukseen ja teorioihin, lääkelaskut ovat varmaan se helpoin osuus koulutuksessa.

    Ystävällisin terveisin,

    Anna-Maija Laitinen
    Sairaanhoitaja, Kätilö
    Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja/kehittäjä

    • Hei, Kiitos palautteestasi. Olen hyvin tietoinen tästä erosta ja hoitoala sisältää hyvin monenlaisia ammattilaisia. Itsellänikin on koulutus myös sille puolen.

      • Miksi sitten yleistät? En usko, että ope suosittelee vaikkapa fysioterapeutin koulutusta, ”jos lukeminen ei kiinnosta”. Itseäni loukkaa tuollainen luokittelu kategoriaan, johon en kuulu. Puhut lähihoitajista, niin puhu lähihoitajista. Jos tarkoitat muita hoitoalan tutkintoja, niin väitteesi ei pidä paikkaansa.

  • Koulussa on jokseenkin sama tilanne.Yhteen luokkaan päästessään opettaja haluaa ja pyrkii noudattamaan suurella sydämellä uutta OPS:aa. Jokaisessa koulussa on kuitenkin opettajia, jotka roikkuvat virassa vaikka työmotivaatio on hukassa.Virka suojaa erotukselta, jos ei tee virka-virhettä. Eikö virkavirhe voisi olla se, että ope tuijottaa vain ruutua ja käy fb:ssä.Mitä opettamista/kasvattamista se on?Tietokoneen käyttö muihin tarkoituksiin kuin opettamiseen (esim älytauluun heijastamiseen) oppitunnilla pitäisi kieltää.T: erkkaope ja luokanope, joka on urallaan nähnyt päivittäin kuinka eriarvoisessa asemassa myös oppilaat ovat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *