Uusi videoni positiivisesta pedagogiikasta!

Kannusta minut vahvaksi!

Videolla kerron positiivisesta pedagogiikasta 🙂

Me kaikki haluamme positiivista palautetta ja onnistumisen kokemuksia. Me kaikki haluamme tietää hyvät puolemme. On tärkeätä tietää omat vahvuusalueensa.

Positiivinen kasvatus ja pedagogiikka painottavat yksilön vahvuuksia ja hyvien puolten näkemistä lapsessa, nuoressa tai aikuisessa. Sen tavoitteena on ihmisen onnellisuuteen ja kukoistukseen vievää ja kannattelevaa hyvinvointia – riskien kartoittamisen ja ongelmakeskeisyyden sijaan.

Vahvuusperustainen pedagogiikka pohjaa positiiviseen psykologiaan, joka taasen kuuluu persoonallisuuspsykologian osa-alueeseen. Positiivisessa pedagogiikassa tarkastellaan siis ihmisen persoonaa ja sen eri puolia. Teoreettisena lähtökohtana tieteenalalla on keskittää näkökulma siihen mikä toimii. 

Vahvuusperustainen ajattelutapa sopii toki meille kaikille, mutta erityisen tärkeätä se on tukea tarvitseville ihmisille.  Usein he kuulevat paljon sellaisista asioista, mitkä ovat heille hankalia tai joita he eivät osaa.

Tukea tarvitsevista oppilaista on perinteisesti erityispedagogisten mallien mukaan lähdetty negatiivissävytteisesti etsimään heikkouksia, sitä mikä oppilaassa on vikana, mitä pitää korjata tai parantaa. Esimerkiksi erityisopettajan oppimisvaikeustesteillä löytyy heikkoudet, mutta ei vahvuuksia. Näiden rinnalla on tärkeätä uomata henkilön vahvuudet, hyvät puolet, joiden avulla voidaan loistaa.

Vahvuusperustaiseen opetukseen kuuluu:

  • Hyvien asioiden huomaaminen (micro moments)
  • Tietoisesti hyvään keskittyminen
  • Vahvuuskieli (termit tulee opettaa ja kielen käyttöä harjoitella jo lapsesta alkaen)
  • Tulevaisuuteen suuntautuminen
  • Innostaminen, kannustaminen, tsemppaaminen
  • Vahva itsetunto, positiivinen minäkuva

Lisää vahvuusperustaista asiaa:

Täältä voit lukea ADHD:sta ja positiivisesta pedagogiikasta.

Blogikirjoitukseni käyttämästäni vahvuuspedagogiikasta toisella asteella.

Blogikirjoitukseni vahvuuksien huomioinnista vankilaopetuksessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *