Väärinymmärretty ADHD

Tällä viikolla on laajasti luettu ja sosiaalisessa mediassa jaettu Helsingin yliopiston Yliopisto –lehden tutkimukseni pohjalta kirjoitettua ”Väärinymmärretty ADHD” –artikkelia, jossa lisäkseni on haastateltu terveydenhuollon ja sosiaalitoimen edustajaa. Olen saanut kysymyksiä artikkelin tiimoilta, mm. siitä miksi ADHD-oireiset aikuiset eivät saa apua riittävästi. Seuraavassa yksi näkökohta siihen.

Psykiatrian dosentti Sami Leppämäki toteaa artikkelissa: Voi hyvin olla niin, että perheen oireileva lapsi on hoidossa, mutta samasta vaivasta kärsivä aikuinen ei ole saanut apua.”

Tämä näyttäytyy selvästi myös 208 suomalaista perhettä koskevassa tutkimuksessani. Oli yleistä, että perheessä oli esimerkiksi yhdellä perheenjäsenellä, monesti lapsella, ADHD-diagnoosi ja jollain toisella perheenjäsenellä tai useammilla perheenjäsenellä on samantapaista oirehdintaa, muttei diagnoosia. Yleisin syy oli, ettei julkinen puoli ota tutkimuksiin tai terveyskeskuskuslääkäri tai työterveyslääkäri ei suostu kirjoittamaan lähetettä erikoissairaanhoitoon tutkimuksia varten. Monet aikuiset kertoivat kuinka heitä ei oteta todesta ja tutkimuksiin on todella vaikeata, jopa mahdotonta päästä Suomessa. Heille jopa naureskellaan hoitohenkilökunnan taholta kun he kertovat arjen haasteistaan. Yksityissektorille  alan erikoislääkärin vastaanotolle pääsisi heti, muttei monilla perheillä ole taloudellisia resursseja käyttää yksityisiä palveluja.

Oireitaan kuvaava ja tutkimuksiin pyrkivä aikuinen sai usein esimerkiksi kuulla terveydenhuollon hoitohenkilökunnan taholta, että koska hän oli valmistunut koulusta ammattiin (puhumattakaan yliopisto-opinnoista suoriutumisesta) niin hänellä ei voi olla ADHD. Näin se ei mene. Henkilö voi olla todella motivoitunut tietyn alan opiskeluun tai hän on voinut saada tukitoimia opiskeluunsa, ja on saanut koulunsa hyvin käytyä hyvinkin arvosanoin.

Esimerkiksi yksi tutkimukseni ADHD-diagnosoitu aikuinen kertoo koulukokemuksistaan seuraavassa:

”Lukiossa vedin sitten ihan äärilaidasta toiseen – opiskelin kuin hullu. Keskittyminen oli vaikeaa, minkä vuoksi pyysin saada tenttiä useita kursseja (varsinkin niitä joiden tunneilla oli todella levotonta). Sairastuin tai olin todennäköisesti hyvin lähellä sairastua anoreksiaan (siihenkään ei kukaan puuttunut). Masennus- ja ahdistusoireet alkoivat olla valtaisia, lintsasin jonkun verran huonon olon vuoksi koulusta. Keskiarvo lukion päätyttyä oli 9,4 ja ylioppilastutkinnosta sain L, L, E, E, E ja M. Siitä sitten suoraan Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan erityisopettajaksi. Totaaliromahdus tulikin sitten parin opiskeluvuoden jälkeen kun en enää jaksanut tsempata. Olisin ehdottomasti tarvinnut pienemmän ryhmän ja luottoaikuisen. Totta puhuen olen varsin katkera edelleenkin siitä, että ongelmiini ei kukaan puuttunut ajoissa, vaikka ne varmasti olivat selkeästi näkyvissä. Tutkimuksiin pääsy olikin aikuisena sitten vähän vaikeampaa. Tie diagnoosien saamiseen on ollut pitkä ja kivinen, varsinkin itselläni. Se fiilis on, että apua ei saa jos ei sitä osaa pyytää ja vaatia. Itse olen koulutukseni puolesta tiennyt mistä omalla ja lasten kohdalla on todennäköisesti kyse ja sitä myötä vaatinut saada apua. Silti tie oli turhan pitkä. Sääliksi käy ne vanhemmat, joilla ei ole tietoa asioista.”

Tämän kokemuksen perusteella voisin kirjoittaa monestakin usein tutkimusperheiden kokemuksissa toistuvista asioista. Pohdin monesti tutkimusanalyysin kirjoittamisen aikana miksi merkittävästi oirehtiva nuori tai aikuinen ei saa ajoissa tukitoimia. Ammattihenkilöstön olettaisi jo tuntevan ADHD-problematiikan riskit. Tälläkin nuorella ongelmat kasautuivat kuten tyypillistä on ja hän oirehti myös muihin kuin ADHD:lle tyypillisin oirein. Samalla nuoren itsetunto heikkeni, kun hän koki ettei häntä ymmärretty, autettu tai tuettu. Lopputuloksena romahdus.

Kuten olen aiemminkin sanonut lahjakkaita oppilaita koskevassa kirjoituksessani, ADHD voi myös olla kognitiivisesti erittäin taitavalla nuorella tai aikuisella, omani ADHD-diagnosoitu nuoreni on ollut koko kouluaikansa luokkansa priimus lähes kymppiä hipovalla keskiarvollaan ja hän on matemaattisissa aineissa huomattavasti edellä ikäluokkaansa. Opiskelut tai kognitiivinen taitotaso ei määritä onko voiko henkilöllä olla ADHD vai ei.

Yliopisto –lehden artikkelissa dosentti Leppämäki jatkaa:

“Hoitamattomana ADHD voi olla kohtalokas. Oireyhtymään liittyy suurimmalla osalla aikuisista myös muita mielenterveyden häiriöitä, kuten päihdeongelmia, masennusta, syömishäiriöitä tai ahdistusta.”

Olen aivan samaa mieltä Leppämäen kanssa. Hoitamattomilla aikuisilla oli tutkimuksessani huomattavasti oireita, monialaiset mielenterveydenhäiriöt yleisimpänä kategoriana. Oireet ja ongelmat vyyhtiytyivät ja kasautuivat ja aikuisen oli hyvin vaikeata saada elämäänsä järjestykseen. Mikäli tässä kohtaa ammattilaiset eivät ole tukena avaamassa solmuja, aikuiset päätyivät yhä heikompaan tilaan, osa luovutti ja jäi kaiken ulkopuolelle.

ADHD-oireisten henkilöiden perheiden vaikeasta tilanteesta kertoo se, että aineistoni joka kolmannessa perheessä on joko syrjäytynyt tai syrjäytymässä oleva ADHD-oireinen aikuinen henkilö. Syrjäytymiskehitykseen on vaikuttanut osaltaan ADHD-oireiden ja mahdollisten liitännäishäiriöiden yhteisesiintyminen. Syrjäytyminen on tapahtunut pitkällä aikavälillä, eikä se ole henkilön tietoinen tai vapaaehtoinen valinta. Syrjäytymisen kehältä koetaan olevan mahdoton päästä omin voimin pois. Pelkästään omassa tutkimuksessani syrjäytymisen tämänhetkiset kulut ovat suomalaiselle yhteiskunnalle, meille veronmaksajille, yli 60 miljoonaa.

Olisiko tällä summalla saatu estettyä negatiivinen kehityskulku ja oikeasti, monisektorisesti tuettu ja autettu varhaisessa vaiheessa näitä tukea tarvitsevia henkilöitä? Kun tapasin heitä ja kuuntelin heidän elämänkuvauksiaan ja -kokemuksiaan, minulle tuli tunne, että olisi. Todellakin asiat olisi voitu tehdä tehokkaammin. Samalla taloudellisella resurssilla, jolla tehdään syrjäytyneille henkilöille ns. korjaavia tukitoimia, saataisiin merkittävästi aikaan ennaltaehkäisevinä tukitoimina ja näin ehkä vältettäisiin henkilön kokema syrjäytymisen tragedia.

Täältä voit lukea Yliopisto-lehden artikkelin ”Väärinymmärretty ADHD

Lähteet:

Aaltonen, S., Berg, P. & Ikäheimo, S. (2015). Nuoret luukulla. Kolme näkökulmaa syrjäytymiseen ja nuorten asemaan palvelujärjestelmässä. Nuorisotutkimusverkosto/nuorisotutkimusseura, verkkojulkaisuja 84.

Helne, T. (2002). Syrjäytymisen yhteiskunta. Stakes tutkimuksia 123. Helsinki: Stakes.

Hiilamo, H., Hänninen, S. & Kinnunen, K. (2011) Huono-osaisuuden ja sairastavuuden kytkennästä diakonian asiakkailla. Journal of Social Medicine, 48(1), 4–21.

Koski, A. & Leppämäki, S. (2013). Aikuisen ADHD – diagnoosista hoitoon. Suomen lääkärilehti, 68(48), 3155–3161.

Manderbacka, K., Häkkinen, U., Nguyen, L., Pirkola, S., Ostamo, A. & Keskimäki, I. (2007). Terveyspalvelut. Teoksessa H. Palosuo, S. Koskinen, E. Lahelma, R. Prättälä, T. Martelin, A. Ostamo, I. Keskimäki, M. Sihto, K. Talala, E. Hyvönen, E. Linnanmäki (toim.) Terveyden eriarvoisuus Suomessa. Sosioekonomisten terveyserojen muutokset 1980–2005. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2007:23. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.

Myrskylä, P. (2011). Nuoret työmarkkinoiden ja opiskelun ulkopuolella. Työ- ja elinkeinomisteriön julkaisuja, työ jä yrittäjyys 12/2011. Saatavilla: http://www.tem.fi/files/34027/Nuoret_tyomarkkinoiden_ja_opiskelun_ulkopuolella.pdf

Rintahaka, P. (2007). Nuorten neuropsykiatriset häiriöt – ADHD, Aspergerin oireyhtymä ja unihäiriöt. Duodecim, 123(2), 215–222.

Sandberg, E. (2016). ADHD perheessä: Opetus-, sosiaali- ja terveystoimen tukimuodot ja niiden koettu vaikutus. Akateeminen väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Vallinkoski, A. (2016). Väärinymmärretty ADHD. Yliopisto. 06/16.

Valtiontalouden tarkastusvirasto (2007). Nuorten syrjäytymisen ehkäisy on hajanaista ja kirjavaa. Saatavilla: https://www.vtv.fi/ajankohtaista/tiedotteet/2007/nuorten_syrjaytymisen_ehkaisy_on_hajanaista_ja_kirjavaa.643.news

Valtionvarainministeriö. (2012). Suomi korosti nuorisotyöttömyyden hoitoa Ecofin-neuvostossa. Saatavilla: http://vm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/suomi-korosti-nuorisotyottomyyden-hoitoa-ecofin-neuvostossa?_101_INSTANCE_chtsflfeCEcQ_redirect=%2Fhaku%2F-%2Fq%2Fsyrj%25C3%25A4ytymisen%2520kustannukset

omakuva1Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi
Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *