Vahvuudet käyttöön!

Suomalaista perusopetuslakia on muutettu vuoden 2011 alusta lukien ottamalla käyttöön oppimisen ja koulunkäynnin tuen järjestelmä, joka perustuu erityisopetuksen strategiaan. Opetushallituksen opetussuunnitelman perusteiden muutoksissa ja täydennyksissä määritellään tuen kolmiportaisuuden; yleisen, tehostetun ja erityisen tuen rakenteen sekä tukitoimien järjestämisen perusteita. Oppimisen ja koulunkäynnin lähtökohtana tulee olla monenlaisista lähtökohdista ja kulttuureista tulevien oppilaiden vahvuudet sekä kehitys- ja oppimistarpeet.

Uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa todetaan perusopetuksen yhtenä tehtävä ohjata oppilaita löytämään omat vahvuutensa. Opetuksen ja tuen järjestämisen lähtökohtana ovat sekä kunkin oppilaan että opetusryhmän vahvuudet ja oppimis- ja kehitystarpeet.

Oppilaan yksilölliset vahvuudet ovat siis tiedostettava ennen kuin opetusta ja tukitoimia voi järjestää.

Positiivinen pedagogiikka

Positiivinen pedagogiikka (positive education) painottaa oppilaiden vahvuuksia sekä onnellisuuteen tähtäävää – oppilaita kannattelevaa hyvinvointia – riskien kartoittamisen ja ongelmakeskeisyyden sijaan.

Tukea tarvitsevista oppilaista on perinteisesti erityispedagogisten mallien mukaan lähdetty negatiivissävytteisesti (esimerkiksi oppimisvaikeustestien kautta) etsimään heikkouksia, sitä mikä oppilaassa on vikana, mitä pitää korjata tai parantaa.

Oppilaiden luonteenvahvuuksilla on myönteisiä yhtymäkohtia oppimiseen ja henkisellä hyvinvoinnilla on selvä yhteys kokonaisvaltaisiin oppimistuloksiin, joten opetukseen tulisi panostaa entistä enemmän.

Entäpä jos testaisimmekin jokaisessa koulussa ja oppilasryhmässä myös oppilaiden vahvuuksia?

Tukea tarvitsevien oppilaiden vahvuudet

Oma tuore erityispedagogiikan väitöstutkimukseni nostaa esiin nyt jo aikuisten tukea tarvitsevien henkilöiden kokemukset vahvuusperustaisesta opetuksesta. Aineistossa on kuvauksia aiempien vuosikymmenten peruskoulun opettajista, jotka painottivat oppilaiden vahvuuksia. Se kuvattiin käänteentekeväksi tekijäksi alisuoriutumiselle, oppimiselle ja oppilaan itsetunnolle, koko myöhemmälle elämälle. Tukea tarvinneet aikuiset muistavat myös aikuisuudessa hyvin opettajien asenteet ja toimintamallit.

ADHD, neljä kirjainta, jotka luovat meille kaikille ajatuksia, tunteita ja mielikuvia. Onko ensimmäinen ajatus sinulle positiivinen vai negatiivinen? Sählääjä ja ikiliikkuja vai utelias ja energinen? Asenne on merkityksellinen ja kyseiselle tukea tarvitsevalle henkilölle mieleenpainuva, ikimuistoinen.

ADHD:n maailmanlaajuinen esiintyvyys on lääketieteen mukaan noin viisi prosenttia. Tämä tarkoittaa vähintään yhtä eri tavalla toimivaa henkilöä niin jokaisessa päiväkotiryhmässä, koululuokassa kuin työpaikallakin. Nämä henkilöt tarvitsevat tukitoimia, ymmärrystä ja vahvuusperustaisia toimintamalleja.

Omaan tutkimusalaani, aktiivisuuden ja tarkkaavuuden problematiikkaan löytyy helposti ulkoisen käyttäytymisen ja toimintojen heikkoja osa-alueita, joihin on kiinnitetty koulussa huomiota, ja joista kerta toisena perään mainitsemisella on oppilaalle ehkä negatiivisia psyykkisiä seuraamuksia, jos oppilas kokee olevansa oireidensa kanssa kelvoton ilman mainittuja vahvuusalueitaan.

ADHD-oireisilla henkilöillä on toiminnallisten pulmien ja ihmissuhdetaitojen lisäksi stigmatisointia, joka voi johtaa merkittävään alisuoriutumiseen, negatiiviseen käsitykseen itsestä sekä heikkoon itsetuntoon usealla elämän osa-alueella.

Moniproblematiikan takia on tarkoituksenmukaista katsoa myös ADHD-oireisia henkilöitä positiivisen pedagogiikan näkökulmasta tukien heidän vahvuuksiaan ja itsetuntoaan. Akateemisten vahvuuksien lisäksi tulisi tunnistaa luonteenvahvuuksia. Tunnistamalla ja kehittämällä oppilaiden vahvuuksia, voidaan ennaltaehkäistä ja välttää oireiden mukaista riskikäyttäytymistä.

Vahvuusajattelu kantaa aikuisuuteen

Koululta saadut tukitoimet ja niiden varassa suoritettu koulutus näyttäytyvät merkittävänä läpi koko aineiston henkilön tulevaisuuden kannalta. Koulunkäynnin mahdollistamisen lisäksi vahvuusperustaiset tukitoimet ovat tärkeä osatekijä henkilön itsetunnon kehityksessä. Mikäli ADHD-oireinen henkilö kokee, ettei ole hyväksytty tai ymmärretty peruskoulussa, se kumuloituu nopeasti oppimisen ongelmien lisäksi heikompaan itsetuntoon ja vääristyneeseen minäkäsitykseen. Peruskoululla on siten tärkeä merkitys toiselle asteelle opiskelemaan hakeutumiseen. Itsetunnon ja minäkäsityksen tulee olla hyvät, jotta motivaatio opiskeluun säilyy, ammatti ja edelleen työpaikka saavutetaan.

Tutkimustulosteni mukaan suurin osa tutkimuksessa olleista perheistä kokee opettajien ADHD-oireyhtymän tietämyksessä olevan puutteita ja kaipaavat opettajilta osaamista yksilöllisempiin oppilaan tukitoimiin. ADHD-oireiset lapset ja nuoret nähdään usein vain ongelmallisina ja heidän vahvuusalueensa sivuutetaan. Lasten ja nuorten kannustaminen ja rohkaisu on vähäistä.

Positiivinen pedagogiikka vahvistaa ADHD-oireisten oppilaiden minäpystyvyyttä (self-efficacy), jonka vaikutuksesta on vahva tieteellinen näyttö akateemiseen motivaatioon, onnistumisen kokemuksiin, menestykseen sekä positiivisiin uskomuksiin. Käyttäytymisen positiivisella vahvistamisella ja tunteiden vahvuuksien tunnistamisella näyttäisi myös olevan yhteys koulumenestykseen sekä oppilas–opettaja -suhteen laatuun. Tarkkaavuus on yhteydessä myös minäpystyvyyteen, joten vahvuuskeskeistä pedagogiikkaa voidaan suositella käytettäväksi myös suomalaisissa kouluissa.

Ongelmapuhe voimavarapuheeksi myös perhekontekstissa

Tukea tarvitsevien henkilöiden vahvuuksia tulisi tukea järjestelmällisesti yhteiskunnassa. Kunnan strategiatasolla tulisi kääntää niin opetus-, sosiaali- kuin terveystoimenkin alainen ADHD-oireisille suunnattu ongelmapuhe voimavarapuheeksi. Mikäli tukea tarvitsevan henkilön minäkäsitys ja itsetunto pysyvät hyvinä, hän kokee valtaistumista, mikä on tärkeätä henkilön vaikutusmahdollisuuden ja elämänhallinnan kokemuksissa ja vaikuttaa positiivisesti selviytymiseen yhteiskunnassa.

Positiivisen psykologian vahvuusajattelu sopii kaikille ihmisille, viranomaisista opettajiin ja sitä kautta hyödynnettäväksi edelleen yhteiskunnan jokaiselle osa-alueelle. Positiiviset yksilön piirteet, kuten toiveikkuus ja optimismi, ennakoivat parempaa selviytymistä elämässä ja ovat merkittävässä asemassa esimerkiksi sairastumisen tai vammautumisen kuntoutusprosessissa. Vahvuusajatteluu perustuvaa positiivista psykologiaa tulisi käyttää myös koko perheille, koska läheisten merkitys sairaan tai vammautuneen henkilön mielialaan ja asennoitumiseen on merkittävä.

Täältä voit lukea lisää minusta ja vahvuusajattelusta.

Lähteet:

Costello, C. A. & Stone, S. L. M. (2012). Positive Psychology and Self-Efficacy: Potential Benefits for College Students with Attention Deficit Hyperactivity Disorder and Learning Disabilities. Journal of Postsecondary Education and Disability, 25(2), 119–129.

Hotulainen, R., Lappalainen, K. & Sointu, E. (2014). Lasten ja nuorten vahvuuksien tunnistaminen. Teoksessa L. Uusitalo-Malmivaara (toim.) Positiivisen psykologian voima. Jyväskylä: PS-Kustannus, 264–280.

Hurley, V. (2011). TimeSavor Coaching: A Positive Psychology approach to ADHD. Lexington, USA.

Juhila, K. (2006). Sosiaalityöntekijöinä ja asiakkaina. Sosiaalityön yhteiskunnalliset tehtävät ja paikat. Tampere: Vastapaino.

Järvinen, T. (2012). Koulupudokkaiden yhteiskunnallinen asema ja myöhemät elämänvaiheet. Teoksessa H. Silvennoinen & P. Pihlaja (toim.) Rajankäyntejä. Tutkimuksia normaaliuden, erilaisuuden ja poikkeavuuden tulkinnoista ja määrittelyistä. Turku: Turun yliopiston kasvatustieteiden laitos. 169–186.

Kuorelahti, M. & Lappalainen, K. (2012). Koulun varjossa? Teoksessa H. Silvennoinen & P. Pihlaja (toim.) Rajankäyntejä. Tutkimuksia normaaliuden, erilaisuuden ja poikkeavuuden tulkinnoista ja määrittelyistä. Turku: Turun yliopiston kasvatustieteiden laitos, 399–412.

Norrish, J. M. & Vella-Brodrick, D. A. (2009). Positive psychology and adolescents: Where are we now? Where to from here? Australian Psychologist, 44(4), 270–278.

Ojanen, M. (2014). Positiivinen psykologia. Helsinki: Edita.

Pfiffner, L. J, Barkley, R. A. & Dupaul G. J. (2006). Treatment of ADHD in School Settings. Teoksessa R. A. Barkley. Attention-Deficit Hyperactivity Disorder. A Handbook for Diagnosis and Treatment. Third Edition. New York: Guilford Press. 547–589.

Renshaw, T. L., Furlong, M. J., Dowdy, E., Rebelez, J., Smith, D. C., O’Malley, M., Lee, S.-Y. & Strøm, I. F. (2014). Covitality: A Synergistic Conception of Adolescents’ Mental Health. Teoksessa M. J. Furlong, R. Gilman & E. S. Huebner. (t.oim.) Handbook of Positive Psychology in Schools. 2nd Edition. New York: Routledge, 12–32.

Sandberg, E. (2016). ADHD perheessä: Opetus-, sosiaali- ja terveystoimen tukimuodot ja niiden koettu vaikutus. Akateeminen väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Sointu, E. T. (2014). Multi-informant assessment of behavioral and emotional strengths. Akateeminen väitöskirja. University of Eastern Finland. Joensuu: Itä-Suomen yliopisto.

Kirjoittajalta
Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi.

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *