VSOP oppilaan yhtenä tuen muotona

Tänään blogissani vierailee laaja-alainen erityisopettaja Maria Tauriainen kertomassa kokemuksensa ja näkökantansa vuosiluokkiin sitomattomasta opetuksesta, VSOP:sta yhtenä oppilaan tuen muotona. Tämä on hyvä vaihtoehto mikäli esimerkiksi on epäilyksiä, ettei oppilas pysty opiskelemaan lukuvuoden asioita lukuvuodessa tai mikäli oppilas pystyy taitotasollaan etenemään jo seuraavan luokan/luokkien oppiainesisältöihin joissain aineissa. VSOP:ssa oppilas pystyy myös etenemään omaan tahtiinsa jäämättä tai Read more about VSOP oppilaan yhtenä tuen muotona[…]

Suurella ryhmäkoolla ja avarilla oppimistiloilla ei tueta oppilaita – vaan lisätään oireita

Kari Uusikylä kirjoitti blogissaan 11.9.2018 rajattomista koulutiloista ja aikuisten vastuuttomuudesta sulkea silmänsä tukea tarvitsevilta oppilailta, joille isot ryhmät ja avarat tilat aiheuttavat merkittäviä hankaluuksia koulutyöhön. Saan myös itse tästä asiasta lähes päivittäin yhteydenottoja sekä huoltajilta että koulun ammattilaisilta. Minulta kysytään eivätkö pedagogiikan – saati erityispedagogiikan ammattilaiset tiedosta miten trendikkäät avarat ja hälyiset tilat vaikuttavat osaan Read more about Suurella ryhmäkoolla ja avarilla oppimistiloilla ei tueta oppilaita – vaan lisätään oireita[…]

Haastavaan käyttäytymiseen toimivat myönteiset keinot ja oppimisen tuki

Opettajat, ohjaajat ja yleisestikin koulun henkilöstö ovat välillä ihmeissään miten saisi oppilaan käyttäytymisen haasteita vähemmäksi ja käyttäytymistä kohti toivottua. Hankalia tilanteita tulee varmasti jokaisessa koulussa päivittäin. Opettajat pohtivat omia käytänteitään ja kokevat myös riittämättömyyden tunnetta asiaa kohtaan. Myös huoltajat pohtivat samoja asioita ja kuuntelevat myös koulun toimintatapoja tarkasti. Sain tänään yhden toimintavan ihmettelyä huoltajan taholta, Read more about Haastavaan käyttäytymiseen toimivat myönteiset keinot ja oppimisen tuki[…]

Tärkeintä työssä – työhyvinvointi

Tällä viikolla olemme saaneet kuulla, että opettajat ovat uupuneempia kuin koskaan; erityisesti ammatillisen toisen asteen opettajat kokevat näin. Myös lukioissa ja perusopetuksessa kipuillaan ja oireillaan entistä pahemmin. Ei ihme. Tällä kerralla annan puheenvuoron pitkään opetusalalla ja etenkin toisella asteella vaikuttaneelle ja suomalaisten opettajien työhyvinvointia jo aiemmin tutkineelle KL Mika-Erik Wallsille. Ole hyvä 🙂 _____________ Olemme Read more about Tärkeintä työssä – työhyvinvointi[…]

Laaja-alaisen erityisopettajan nykyaikainen työnkuva

Tänään esittelen blogissani tarkemmin uuden tietokirjan erityispedagogiikan saralta. Kirjalle on useitakin perusteita miksi minä pidän sitä tärkeänä perusteoksena erityisopettajan työstä juuri nyt. Ensiksikin peruskoulun lainsäädäntö on muuttunut jo vuonna 2011 ja se asettaa esimerkiksi varhaisen tuen tunnistamiselle, konkreeteille jatkuville tukimuodoille ja moniammatilliselle yhteistyölle uusia linjauksia. Toisekseen lähikouluperiaate on yleistynyt ja oppilaiden sijoittaminen isoon yleisopetuksen ryhmään Read more about Laaja-alaisen erityisopettajan nykyaikainen työnkuva[…]

Tietokirjani ADHD:n tukimuodoista kasvatuksessa, koulutuksessa ja työelämässä

Olen kirjoittanut tietokirjan nimeltä ADHD ja oppimisen tuki – Huomioi yksilölliset tarpeet ja vahvuudet.  PS-kustannus julkaisee kirjan valtakunnallisten opetus- ja kasvatusalan Educa-messujen yhteydessä 26.1.2018 Helsingin messukeskuksessa. Olen myös itse paikalla koko messujen ajan. Kirjassa tarkastelen aktiivisuuden, tarkkaavuuden sekä toiminnanohjaukseen pulmiin liittyviä, kasvatuksessa, opetuksessa ja ohjauksessa huomioitavia asioita pedagogisessa kontekstissa. Pohjaan tarvittavia toimenpiteitä mm. opetuksenjärjestäjää ja opettajaa Read more about Tietokirjani ADHD:n tukimuodoista kasvatuksessa, koulutuksessa ja työelämässä[…]

Suomalaisen koulun 100 vuotta!

Suomalaisessa koulussa on tapahtunut merkityksellisiä ja merkittäviä asioita viimeisen sadan vuoden aikana. Näin Suomen itsenäisyyden juhlavuonna on hyvä muistella hieman myös koululaitoksemme kehittymistä ja nykytilaa. Seuraavassa muutamia näkökohtia aiheeseen. Kansakoulusta peruskouluun Kansakoulujen historia ulottuu yli sadan vuoden tarkastelujakson aina 1850-luvulle saakka. Alun perin kansakoulun tarkoituksena oli saada peruskoulutusta myös maaseudulla asuville lapsille ja nuorille. Käytännölliset Read more about Suomalaisen koulun 100 vuotta![…]

Tasa-arvoinen inkluusio?

Viime aikoina on kirjoitettu ja lausuttu monenlaisia asioita inkluusiosta, jopa todettu sen liian usein olevan ”säästöinkluusiota”. Esimerkiksi Turun Sanomat kirjoitti kuntien moninaisista käytännöistä tukea tarvitsevien oppilaiden opiskeluista verraten opetusta yleisopetuksen luokkaan ja kokoaikaisen erityisopetukseen.  Niin kansainvälinen sopimus, Salamancan julistus, kuin Suomen perusopetuslakikin velvoittaa suosimaan inklusiivista opetusta ts. järjestämään kaikille lapsille ja nuorille tarvittavat tukitoimet yleisopetuksen Read more about Tasa-arvoinen inkluusio?[…]

Keskeyttäneen opiskelijan kokemus ammatillisista opinnoista

Ammatillinen koulutus on muutoksen pyörteissä. Ensi vuoden alusta otetaan käyttöön uusi reformi, jonka myötä huomiodaan yhä enemmän yhteistyötä työelämän kanssa. Myös opiskelijan henkilökohtaiset joustavat opintopolut ovat keskiössä. Samaan aikaan ammatillisesta koulutuksesta on päätetty säästää lähes 200 miljoonaa euroa, joka on heijastunut ja heijastelee vastaisuudessakin yhä vähempinä lähiopetuksena toteutettuina oppitunteina. Opiskelijoita opetetaan siis yhä vähemmän, vaikka Read more about Keskeyttäneen opiskelijan kokemus ammatillisista opinnoista[…]

Uusi tilasto ammatillisen koulutuksen tukea tarvitsevista opiskelijoista

Tilastokeskus on julkaissut tänään 13.6.2017 uudet erityisopetuksen tilastot. Tilastossa on monia mielenkiintoisia asioita, mutta poimin tähän edellisen ja sitä aiemman ammatillista koulutusta koskevien kirjoitusteni jatkoksi toisen asteen ammatilliseen koulutukseen liittyviä asioita. Peruskoulusta toiselle asteelle Pohjatiedoksi toiselle asteelle: Perusopetuksessa on noin 90 000 tehostettua tai erityistä tukea saanutta lasta ja nuorta eli joka kuudes peruskoulun oppilas saa Read more about Uusi tilasto ammatillisen koulutuksen tukea tarvitsevista opiskelijoista[…]