Mistä apua ja tukea aikuistuvalle nuorelle ja aikuiselle?

Olen viime aikoina saanut taas huomattavan monia yhteydenottoja tukea tarvitsevilta aikuistuvilta ja aikuisilta henkilöiltä. Usea heistä on ollut hyvin väsynyt siihen, ettei tukea ole ammattilaisilta tarjolla opetus-, sosiaali-, eikä terveystoimessa ja kokevat sen elämää hankaloittavana asiana sekä koulussa, työpaikalla että vapaa-ajallakin. Yleensä näiden aikuisten pulmina ovat ADHD, aspergerin oireyhtymä (nyk. autisminkirjo) tai erilaiset oppimisvaikeudet. Mihin […]

Tukitoimia yliopisto-opinnoissa?

Helsingin yliopiston lehden artikkelissa ADHD-oireinen aikuinen – yliopisto-opiskelija Milla kertoo kokemuksistaan ettei yliopistossa aina ymmärretä ADHD-problematiikkaa. Näin varmasti on. Yliopisto-opetus on usein luennointia, ja yhä enenevissä määrin säästöjenkin myötä ollaan siirrytty ns. massaluentoihin. Iso sali ja useita satoja opiskelijoita kuuntelevat luentoa ja opiskelevat  yhtäaikaa. Jos sinun on vaikea keskittyä kuuntelemaan luennoitsijaa niin tämä opetusmuoto ei tee […]

Väärinymmärretty ADHD

Tällä viikolla on laajasti luettu ja sosiaalisessa mediassa jaettu Helsingin yliopiston Yliopisto –lehden tutkimukseni pohjalta kirjoitettua ”Väärinymmärretty ADHD” –artikkelia, jossa lisäkseni on haastateltu terveydenhuollon ja sosiaalitoimen edustajaa. Olen saanut kysymyksiä artikkelin tiimoilta, mm. siitä miksi ADHD-oireiset aikuiset eivät saa apua riittävästi. Seuraavassa yksi näkökohta siihen. Psykiatrian dosentti Sami Leppämäki toteaa artikkelissa: ”Voi hyvin olla niin, että perheen […]

Miten kävi vahvuushaasteessa?

Muutama viikko sitten haastoin teidät kaikki tunnistamaan ensin omat vahvuudet ja tämän jälkeen toisten vahvuuksia, olipa se sitten lasten, nuorten tai aikuisten parissa, kotona, koulussa tai työpaikalla. Olen saanut paljon palautetta ja viestejä tämän tiimoilta, kiitos jokaiselle niistä! 🙂 Palaute on ollut järjestäen positiivista, hienoa! Ehkä toisenlaiset viestit on jätetty lähettämättä tai heidän taholtaan asiat jäänyt […]

Tukea tarvitsevien korkeakouluopiskelijoiden vahvuudet?

Keskustelemme paljon tukea tarvitsevista lapsista ja nuorista, monesti peruskouluikäisistä oppilaista. Miten tunnistaa, tukea ja ymmärtää koulun erilaisissa tilanteissa oppilasta? Millaista pedagogiikkaa käytetään? Onko sillä merkitystä? On, pedagogiikalla on merkitystä. Esimerkiksi Mercer ym. (2011) toteavat opettajien tukitoimilla olevan merkitystä erityisesti oppilaisiin, joilla on riski epäonnistua opinnoissaan. Myös Hotulainen ym. (2014) ovat samoilla linjoilla: Opettamalla, tunnistamalla ja […]