Koulutammeko tukea tarvitsevista nuorista vahvoja vai rikkinäisiä aikuisia?

Monenlaiset tukitoimet tai niiden puute eri koulutusasteilla puhututtavat jatkuvasti. Säästöt ja koulutusleikkaukset ovat esillä monin tavoin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL tutkii tällä hetkellä syntymäkohortteja 1987 ja 1997. Ikäluokkia, jotka ovat tällä hetkellä 31 ja 21 vuotiaita. Ensimmäistä kertaa on saatu paljon tietoa koko ikäluokasta, n. 120 000 nuoresta. Nuorista on tullut esille jo mielenkiintoisia näkökulmia. Read more about Koulutammeko tukea tarvitsevista nuorista vahvoja vai rikkinäisiä aikuisia?[…]

Tunnetaitoja, vahvuuksia ja ADHD:hen käytännön tukea Educa-messuilta!

Tunnetaitoja voidaan opettaa ja oppia! Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukainen Tunteet ja käyttäytyminen hallintaan -opetusmateriaali tukee lasten ja nuorten tunne- ja vuorovaikutustaitojen tavoitteellista, säännöllistä ja johdonmukaista opettamista. Käsikirjassa on mm. valmiita tuntisuunnitelmaehdotuksia ja monistettavia tehtäviä. Tunnekorttien avulla on helppo tutustua lasten kanssa sekä miellyttäviltä että epämiellyttäviltä tuntuviin tunteisiin ja samalla tukea lasten tunnetaitojen kehittymistä. Tunnetaidoilla tarkoitetaan Read more about Tunnetaitoja, vahvuuksia ja ADHD:hen käytännön tukea Educa-messuilta![…]

Tietokirjani ADHD:n tukimuodoista kasvatuksessa, koulutuksessa ja työelämässä

Olen kirjoittanut tietokirjan nimeltä ADHD ja oppimisen tuki – Huomioi yksilölliset tarpeet ja vahvuudet.  PS-kustannus julkaisee kirjan valtakunnallisten opetus- ja kasvatusalan Educa-messujen yhteydessä 26.1.2018 Helsingin messukeskuksessa. Olen myös itse paikalla koko messujen ajan. Kirjassa tarkastelen aktiivisuuden, tarkkaavuuden sekä toiminnanohjaukseen pulmiin liittyviä, kasvatuksessa, opetuksessa ja ohjauksessa huomioitavia asioita pedagogisessa kontekstissa. Pohjaan tarvittavia toimenpiteitä mm. opetuksenjärjestäjää ja opettajaa Read more about Tietokirjani ADHD:n tukimuodoista kasvatuksessa, koulutuksessa ja työelämässä[…]

Tämä kirjoitus on sinulle sosiaalityöntekijä: Ammatissasi päätät toisten elämästä

Tämän upean nuoren naisen, Annin, kokemukset ansaitsevat tulla kuulluksi. Ilokseni olen saanut hänet tavata ja kuulla hänen tarinansa. Nyt tekin kuulette siitä palasen. Tasa-arvoinen kunnioittava kohtaaminen Minua pyydettiin kirjoittamaan siitä, millainen merkitys on tasa-arvoisella kohtaamisella. Halusin kirjoittaa siitä myös omasta tahdostani. Tämä kirjoitus on sinulle sosiaalityöntekijä: Ammatissasi päätät toisten elämästä. Kun saavut palaveriin, olet saattanut Read more about Tämä kirjoitus on sinulle sosiaalityöntekijä: Ammatissasi päätät toisten elämästä[…]

Mitä on olla ADHD-oireinen aikuinen ja vanhempi Suomessa?

Minulta on pyydetty ADHD-pulmia omaavien aikuisten näkökulmaa heidän elämäänsä siltä näkökannalta miten he kokevat heitä ymmärrettävän ja tuettavan suomalaisessa yhteiskunnassa. Seuraavassa tekstissä on kooste tutkimukseeni kuuluneiden ADHD-oireisten aikuisten näkökulmasta omasta elämästään lisättynä matkan varrella minulle tutkimuksen ulkopuolelta yhteyttä ottaneiden henkilön kokemuksilla. Väitöstilaisuuden lektiossani kuvasin yhden aikuisen kokemuksen, nyt siis huomattavasti moniäänisempi versio, olkaa hyvät. ”Minulla Read more about Mitä on olla ADHD-oireinen aikuinen ja vanhempi Suomessa?[…]

Sitä lisää mikä toimii!

Sosiaalityö on ilokseni kehitellyt uusia myönteisiä tsemppausmuotoja syrjäytymisvaarassa oleville nuorille. Jyväskylässä nuorten palvelukeskuksessa J-napissa syrjäytyneitä ja syrjäytymässä olevia nuoria palkitaan osallistumisesta ryhmän kokoontumisiin esimerkiksi lahjakorteilla, leffalipuilla ja huvipuistomatkoilla. Nuori saa 50 euron lahjakortin, jos hän osallistuu ryhmänsä kaikkiin kokoontumisiin. Säännöllisestä käymisestä varatuilla tapaamisajoilla palkitaan kymmenen euron lahjakortilla tai lipulla elokuviin tai jääkiekko-otteluun. Upeata! Pienellä panostuksella Read more about Sitä lisää mikä toimii![…]

Tunnistatko tuen tarpeen? Sosiaali- ja terveysalan toimijoiden osaamisesta ja asenteista

Olen monesti pohtinut ja kuullut myös muiden pohtivan, minkätyyppiset ihmiset ja mistä syystä he hakeutuvat sosiaali- ja terveysalalle. Olen myös pohtinut keitä siellä tällä hetkellä faktisesti toimii ja olen saanut myös itse kokemuksen asiasta kyseisen alan lehtorina. Saan myös paljon viestejä, moninaisten henkilöiden ja perheiden kokemuksia aihepiiristä. Olen tullut siihen tulokseen, että sosiaali- ja terveysalalla Read more about Tunnistatko tuen tarpeen? Sosiaali- ja terveysalan toimijoiden osaamisesta ja asenteista[…]

”Milla” – Ihana huostaanotettu nuori

Minulla on ollut iho kohdata ja keskustella tällä viikolla lastensuojelun asiakkaiden, aiemmin huostaanotettujen teinien, nyt nuorten aikuisten kanssa. Haluan jakaa teille yhden hetken heistä yhden henkilön kanssa. 22-vuotias nuori nainen, kutsutaan häntä vaikka Millaksi, näytti minulle tapaamisen aluksi muutamia sanoja, jotka liittyivät hänen taustaansa. Paperilla luki mm. että hän on käyttänyt paljon päihteitä jo hyvin nuorena Read more about ”Milla” – Ihana huostaanotettu nuori[…]

Ratkaisuehdotuksia putoamassa oleville nuorille, ”Pettereille”?

Olen saanut paljon yhteydenottoja, palautetta ja jaettua huolta liittyen aiemman kirjoittamaani nuoren, Petterin tilanteeseen. Yleisesti yhteydenotoissa on oltu sitä mieltä, että jotain pitää tehdä ennenkuin nuori on Petterin kaltaisessa tilanteessa. Näin se toki on. Miksi sitten Petterin kaltaisessa tilanteessa ovat tälläkin hetkellä monet nuoret? Ratkaisuehdotuksia? Minulta on pyydetty myös ratkaisuehdotuksia. Tuskin on yhtä sabluunaa, jolla Read more about Ratkaisuehdotuksia putoamassa oleville nuorille, ”Pettereille”?[…]

Minulla on huoli.

Huoli tukea tarvitsevista lapsista, huoli heidän perheistään ja huoli lastensuojelun toimintatavoista. Olen viime aikoina saanut eri viestimien kautta huomattavan paljon yhteydenottoja ja monipuolista tietoa sekä lapsilta, nuorilta, että heidän huoltajiltaan sekä myös eri alojen ammattilaisilta. Kyse on ollut sosiaalitoimesta ja kuinka näitä tukea tarvitsevia ihmisiä pallotellaan ammattilaiselta toiselle tukitoimia saamatta. Sosiaalitoimen alaisina palveluina ovat mm. Read more about Minulla on huoli.[…]