Suomalaisen koulun 100 vuotta!

Suomalaisessa koulussa on tapahtunut merkityksellisiä ja merkittäviä asioita viimeisen sadan vuoden aikana. Näin Suomen itsenäisyyden juhlavuonna on hyvä muistella hieman myös koululaitoksemme kehittymistä ja nykytilaa. Seuraavassa muutamia näkökohtia aiheeseen. Kansakoulusta peruskouluun Kansakoulujen historia ulottuu yli sadan vuoden tarkastelujakson aina 1850-luvulle saakka. Alun perin kansakoulun tarkoituksena oli saada peruskoulutusta myös maaseudulla asuville lapsille ja nuorille. Käytännölliset […]

Tasa-arvoinen inkluusio?

Viime aikoina on kirjoitettu ja lausuttu monenlaisia asioita inkluusiosta, jopa todettu sen liian usein olevan “säästöinkluusiota”. Esimerkiksi Turun Sanomat kirjoitti kuntien moninaisista käytännöistä tukea tarvitsevien oppilaiden opiskeluista verraten opetusta yleisopetuksen luokkaan ja kokoaikaisen erityisopetukseen.  Niin kansainvälinen sopimus, Salamancan julistus, kuin Suomen perusopetuslakikin velvoittaa suosimaan inklusiivista opetusta ts. järjestämään kaikille lapsille ja nuorille tarvittavat tukitoimet yleisopetuksen […]

Johtamisen kolme kovaa ja yksinkertaista kysymystä

Tällä kertaa päästän poikkeuksellisesti ääneen johtajan ja johtajia sekä monenlaisia esimiehiä valmentavan Ira Langen. Hän kertoo miten organisaatiota, kuten isoa oppilaitosta, tulisi johtaa. Ole hyvä Ira 🙂 Millaista johtamista tarvitaan? Johtaminen on taito- ja kyvykkyyskysymys. Haluatko palvella ja auttaa ihmisiä ottamaan käyttöön omia voimavarojaan? Haluatko auttaa ihmisiä kehittämään omaa ajatteluaan ja vastuunottamisen taitoa? Oletko johtaja, joka kilvoittelee […]

Onko pedagogisella osaamisella enää mitään merkitystä ammatillisessa oppilaitoksessa?

Opettajan korvaaminen ohjaajalla? Ikävä kyllä. HYRIA-koulutus, Hyvinkään ja Riihimäen alueella toimiva ammatillinen oppilaitos irtisanoi 11 opettajaa ja palkkasi heidän tilalleen 15 ohjaajaa. OAJ tyrmää opettajien korvaamisen ohjaajilla. OAJ:n kannanoton mukaan tämä tarkoittaa sitä, että kyseisen oppilaitoksen opiskelijat saavat lähes 420 tuntia vähemmän opettajan antamaa opetusta viikossa. Vuositasolla vähennys on jo 16 000 tuntia. Myös koulutuskeskus Salpaus […]

Uusi tilasto ammatillisen koulutuksen tukea tarvitsevista opiskelijoista

Tilastokeskus on julkaissut tänään 13.6.2017 uudet erityisopetuksen tilastot. Tilastossa on monia mielenkiintoisia asioita, mutta poimin tähän edellisen ja sitä aiemman ammatillista koulutusta koskevien kirjoitusteni jatkoksi toisen asteen ammatilliseen koulutukseen liittyviä asioita. Peruskoulusta toiselle asteelle Pohjatiedoksi toiselle asteelle: Perusopetuksessa on noin 90 000 tehostettua tai erityistä tukea saanutta lasta ja nuorta eli joka kuudes peruskoulun oppilas saa […]

Mihin ammatillista koulutusta viedään?

Eilen 16-vuotias nuorukaiseni oli mukanani Helsingissä. Minä tein töitä ja poika kierteli urheilukauppoja, kävimme yhdessä lounaalla. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta koulupäivänä, eikä varmasti viimeinen. Poikani olisi varmasti halunnut olla koulussa. Opetusta vaan ei ollut. Poikani aloitti viime syksynä toisen asteen ammatilliset opinnot. Hän on erittäin tunnollinen opiskelija, ei ainuttakaan poissaolopäivää koulusta tai työssäoppimisjaksolta, josta […]