Tämä kirjoitus on sinulle sosiaalityöntekijä: Ammatissasi päätät toisten elämästä

Tämän upean nuoren naisen, Annin, kokemukset ansaitsevat tulla kuulluksi. Ilokseni olen saanut hänet tavata ja kuulla hänen tarinansa. Nyt tekin kuulette siitä palasen.

Tasa-arvoinen kunnioittava kohtaaminen

Minua pyydettiin kirjoittamaan siitä, millainen merkitys on tasa-arvoisella kohtaamisella. Halusin kirjoittaa siitä myös omasta tahdostani. Tämä kirjoitus on sinulle sosiaalityöntekijä: Ammatissasi päätät toisten elämästä.

Kun saavut palaveriin, olet saattanut olla juuri kahvihuoneessa istumassa ja kiroamassa tulevan asiakkaan, nuoren tai lapsen, alimpaan helvettiin. Kiroat hänet siitä, kuinka tämä on käytösongelmainen. Ongelmia on koulussa, eikä mikään muutenkaan luista.

Tiesitkö, että sillä on merkitystä, kuinka kunnioittavasti puhut palaverien ulkopuolella lapsesta ja nuoresta? Tuetko ja kunnioitatko lasta ja nuorta myös silloin, kun hän ei ole kuulemassa? Muista, että olet ammattilainen, joka ajaa lapsen ja nuoren asioita.

Mietin erästä kohtaamista, joka tapahtui tosi monta vuotta sitten. Sosiaalityöntekijä sanoi minulle, ettei minusta tulee mitään. Oliko sanat oikein sanottu? Oliko kohtaaminen onnistunut? EI! Juuri siinä hetkessä itsekin mietin, että tuleeko minusta oikeasti koskaan mitään. Olin se ”ongelmanuori”, jota kaikki haukkui. Juuri siihen hetkeen olisin tarvinnut ammattilaisilta kannustusta enkä haukkuja.

Minkälainen on kunnioittava ja tasa-arvoinen kohtaaminen?

Katson vuosia taaksepäin. Istuin penkkiin tietämättä mitä palaveri toisi tullessaan, minkälaisia päätöksiä tehtäisiin. Muistan, että tunsin oloni kuitenkin turvalliseksi. Minulta kysyttiin omaa mielipidettäni, tulin kuulluksi. Minua kunnioitettiin, tunsin olevani tasa-arvoinen. Tunsin olevani tärkeä, vaikka tiesin, että lopulliset päätökset tekee sosiaalityöntekijä.

Onnekseni henkilökohtaisen matkani varrella on ollut monta tasa-arvoista kohtaamista, jotka ovat kannustaneet minua menemään elämässä eteenpäin. Kannustaneet lukemaan ammatin. Kannustaneet hakeutumaan kokemusohjaajaksi, veturiksi.

Nyt pystyn katsomaan asioita monesta eri näkökulmasta. Omat kokemukseni ovat vaikuttaneet niin, että kohtaan omat nuoreni kunnioittavasti. Toivon, että voin välittää ammattilaisille kokemustietoa, joka lisää ymmärrystä sijoitettuja lapsia ja nuoria kohtaan. Uskon, että ymmärrys toista kohtaan vaikuttaa siihen, miten aidosti pystyy kokemaan toisen tasa-arvoisena ja kunnioittamaan tämän ihmisarvoa.

Kiitos Anni. Teet tärkeätä työtä. Olen aivan samaa mieltä kanssasi.

Tapaan paljon monen ammattikunnan edustajia ja osallistun ehtiessäni mm. sosiaalityön alan tapahtumiin. Liian usein kuulen lasten, nuorten ja perheiden parissa toimivien ammattilaisten puhuvan negatiiviseen sävyyn asiakkaistaan. Ehkä he olettavat, että kun ei asiakas ole paikalla, kukaan ei saa tietää mitä puhutaan. Muistan esimerkiksi yhden lounaskeskustelun, jossa oli monesta työyhteisöstä sosiaalialan ammattilaisia ja muita lastensuojelun toimijoita. Siinä lounastamisen lomassa he kertoivat hyvin yksityiskohtaisesti toisilleen (ja samalla kaikille sivullisille) asiakkaistaan.

Myös sosiaalityössä on kuitenkin lakisääteinen vaitiolovelvollisuus. Silloin kun perheet nostavat “yksittäistapauksia” julkisuuteen, sosiaalityön ammattilaiset napakasti vetoavat tähän vaitioloon. Kokemukseni perusteella vaitiolo ei osalla heistä näytä kuitenkaan koskevan epävirallisia kohtaamisia esimerkiksi alan seminaareissa. Myös toisen kunnan sosiaalityöntekijälle näytetään kerrottavan vaitiolon piiriin kuuluvia asiakkaan yksityiskohtaisia asioita. Tunnistin tästä lounaskeskustelusta itse myös yhden väitöstutkimukseeni osallistuneen perheen ja todella hämmästyin mihin tyyliin heistäkin puhuttiin. Ensinäkin, he eivät olisi saaneet olla tunnistettavissa. Toisekseen, missä vahvuudet ja voimavarat, joilla auttaa kyseisiä henkilöitä eteenpäin? Ammattilaisen valitsema näkökulma, ongelmakeskeisyys ei vie myöskään asiakasta, tukea tarvitsevaa ihmistä tai perhettä, eteenpäin.

Haluaisitko sinä, että sinun perheestäsi virkamiehet puhuisivat syyllistävästi kollegoilleen kun et itse ole paikalla?
Minä en.

Hyvin pienillä asioilla on merkitystä silloin kun on herkistä asioista, kuten toisen elämästä, kyse. Arvosta asiakastasi.

Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi
ADHD-asiantuntija

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *