Häiriöihin puuttumisesta myönteiseen vahvistamiseen!

Otin kahden kollegani kanssa kantaa julkisuudessa olleeseen keskusteluun.

Opettajat ja vanhemmat uupuvat (HS 17.11 ja 22.11) haastavien lasten kanssa. OAJ (HS 19.11) ehdottaa ratkaisuksi ”häiriköiden” erottamista määräajaksi. Keskustelua haastavasti käyttäytyvien lasten ohjaamiseksi ja kiusaamisen ehkäisemiseksi leimaa reagointi. Olemme jatkuvasti myöhässä ja puuttumassa oireisiin. Haluamme nostaa keskusteluun hyvinvoinnin edistämisen. On pysähdyttävä ja noudettava tietoisesti esiin toimivia asioita, puututtava myönteiseen sanallistamisen, eleiden ja tekojen kautta. Hyvinvointia rakentaa jokaisen lapsen arvokkuuden ja osallisuuden kokemusten vahvistaminen. Tähän nojaa myös uuden opetussuunnitelman arvoperusta. Hyvässä koulussa jokaisella lapsella on olo: ”minulla on merkitystä, minulle on tilaa”.

Meidän aikuisten tulee auttaa lapsia ja nuoria onnistumaan ryhmän jäsenenä toimimisessa aktiivisen taitojen harjoittelun kautta. Moitteisiin ja rankaisemiseen pohjautuva tapa lisää käytösongelmia ja negatiivista kehää. Tehokas väylä yhteisöllisen hyvinvoinnin rakentumiseen on koko koulun hyvän huomaamisen kulttuuri aikuisten ja lasten kesken. Itsensä ja toisten kanssa toimeen tuleminen on taitojen taito, joka auttaa lapsia voimaan hyvin ja sillä on jatkumo myös aikuisuuteen. Tämä mahdollistaa jokaiselle lapselle kuuluvan oikeuden elää hyvää elämää, vahvistaen lapsen myönteistä käsitystä suojaten myös negatiiviselta kehityskululta.

Tarvitsemme koulukulttuuria, jossa vahvasti johdetaan ihmisenä kasvamisen taitoja, yhteisesti tavoiteltavia hyveitä, kuten myötätuntoa ja oikeudenmukaisuutta. Kasvun ja kehittymisen asenne on tärkeä aikuisellekin. Myötäelävä katse, kannustava tunnistaminen ja tinkimätön ohjaaminen kohti yhteistä suuntaa rakentavat turvallisuuden kokemusta ja hyväksynnän tunnetta. Kouluarki on täynnä kohtaamisia, joissa on mahdollisuus osoittaa välittämistä ja antaa arvoa. Herkisty hyvälle, yksikin arvoa antava aikuinen voi muuttaa lapsen elämän suunnan!

Erja Sandberg, KT, erityisopettaja

Tiina Korpela-Liimatainen, KM, koulunjohtaja

Kaisa Vuorinen, KM, erityisopettaja

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *