Koulutammeko lahjakkaita alisuoriutujia?

Tänään annan puheenvuoron lahjakkaiden lasten huoltajalle – Elina Jeskaselle. Tässä ajattelemisen aihetta meille kaikille opetusalalla toimiville.

Olen neljän lapsen äiti, lasten joille kaikille koulu on ollut helppoa, kahdelle erityisen helppoa ja matematiikka turhauttavan helppoa.

Lasten lahjakkuus ilmeni jo hyvin varhain jopa intohimoisena palapelien rakentamisena, sitten lampputolppien laskemisena, keskiaukeaman etsimisenä (’äiti, onko 134 keskellä 268:aa’), sitten noin 4 –vuotiaana jäljellä olevan ajomatkan laskemisena (koko matka 55km ja 30km kohdalla – ’äiti meillä on 25 km jäljellä’).

Kouluun mennessä oli jo kertolaskutkin hahmottuneet, eli 5*6 on ’tietenkin 30’ ja miten laskit: ’koska 2 menee 6:een 3 kertaa ja 2*5=10, niin kolme niitä, eli 30’. Luotin koululaitokseemme. Luotin opettajan vakuutteluun, että kaikki hoituu, että ilmeinen lahjakkuus huomioidaan. Hieman tosin huolestuin kun vastattuamme myöntävästi ’oletteko ostaneet sille puuhakirjoja’ –kysymykseen opettaja purskahti ’no niin, olette itse aiheuttaneet sen (lahjakkuuden)’.

Esikoinen kertoi vasta vuosien päästä että oli eka-tokaluokan matematiikan tunnit kuluttanut mentaliharjoituksia tehden, mm yrittänyt ajatuksissa kulkea jonkun tieosuuden toooosi hitaasti. Opettaja taas turhautui kun ’lapsi on muissa maailmoissa eikä keskity opetukseen’. Opettajan mukaan tämän lapsen kohdalla oli tärkeintä nyt harjoitella ohjeiden kuuntelemista ja huomiokyvyn säilyttämistä, ei lisää matematiikkaa, koska sitä hän jo osasi.

Kun kuopus aloitti koulun, hän olisi mielellään täyttänyt koko kirjan saman tien – Ei saanut. Sai puuhakirjoja ja täytetekemistä. Siinä missä esikoinen upposi ajatuksiinsa, kuopus oli liian vauhdikas, ei kuulemma viivat olleet riittävän suoria ja tasapaksuja. Opettajan mukaan tämän lapsen kohdalla oli tärkeintä nyt harjoitella rauhallista etenemistä ja huoliteltua lopputulosta, ei lisää matematiikkaa, koska sitä hän jo osasi.

Lahjakas alisuoriutuja?

Lahjakkaan lapsen tilannetta ei voi ratkoa perinteisin keinoin. Hän ei istu muottiin eikä varsinkaan aukeama aukeamalta etenevään oppimisrytmiin. Hän turhautuu. Hän oppii alisuoriutumaan. Hän turtuu tai alkaa häiriköksi. Ainakaan hän ei opi oppimaan. Onneksemme esikoinen sai kolmannelta alkaen ymmärrystä ja jonkinlaista tukea ja 5.lk päätteeksi luvan suorittaa 9. lk valtakunnallisen ja sen myötä vapautuksen matematiikasta.

Ymmärrän, että opettajan työ on kirjavan oppija-aineksen vuoksi yhä haastavampaa. Toisaalta tiedän että vain 7% hakijoista pääsee OKL:ään ja opettaja-aineksemme on siis todella korkeatasoista. Mikä siis klikkaa? Miten voi olla että meillä edelleen pääasiallisena opetusmuotona on aukeama – aukeamalta etenevä ja hyvin vaikeasti eri lähtö- ja omaksumistasolla varustettujen oppilaiden tarpeisiin istuva opetustyyli? En musiikkiopistolla, jalkapallo- tai telinevoimisteluharjoituksissa kuullut koskaan sanottavan ’nyt harjoittelet Ukko Nooa / kuperkeikkaa, koska olet tuon ikäinen’, ei, etenemiseen jopa kannustetaan. Uskon aika vakaasti, että sekä esikoiseni ’kuuntelu- ja huomiokyky’ ja kuopuksen ’etenemistahti ja tekemisen lopputulos’ olisivat korjaantuneet siinä sivussa, kunhan opetussiältö olisi edes jotenkin vastannut heidän lähtötasoaan ja omaksumisnopeuttaan.

Onko yksilöllisen sisällön, etenemisen ja oppimistahdin mahdollistaminen todella näin vaikeaa? Eli lapsen pitää vain sopeutua. Voisiko myös koulu sopeutua lapseen? Onko lapsi aina vääränlainen?

Elina

 

Hyviä kysymyksiä Elinalta. Näitä kannattaa jokaisen alalla toimivan pohtia. Olen myös huolestunut psyykkisestä merkityksestä, jos lapsen intoa tai osaamista aiheeseen ei huomioida. Haluaisitko itse olla työpaikassa, missä et saisi käyttää tai kehittää osaamistasi? Minä en. Kyllästyisin ja turhautuisin hyvin nopeasti. Olen innostunut alastani, ja teen intohimoisesti juuri sitä työtä mitä haluan, työtunteja laskematta. Hyvinvointini lisääntyy innostuneessa seurassa. Aikuinen voi valita työnsä ja keiden kanssa on tekemisissä, lapsi ei voi valita opettajaa.

Opettajan näkökulman tulee olla pidemmällä ja laajemmalla kuin kyseisessä oppiaineessa tai lukuvuodessa. Oppilaat kasvavat ja kehittyvät aikuisiksi, muistaen kuinka heitä kohdeltiin koulussa. Haluatko kehittää taitavasta oppijasta innovatiivisen ja yhteiskuntaamme edistävän aikuisen vai negatiivisella minäkuvalla varustetun alisuoriutujan?

Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi
ADHD-asiantuntija

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *