Mikä on oppilaan etu? Vastine Saloviidalle.

Professori Timo Saloviita kirjoitti melipidepalstalla (HS 20.10.2018), että oikotie erityisluokille pitää tukkia. Saloviita kirjoittaa, että ”oppilaita voidaan heittää erityisluokille” ilman erityisen tuen päätöstä ja että erityisluokkia ei ole virallisesti olemassakaan. Hän painottaa myös lapsen etua ja muistuttaa rajan syrjintään olevan lähellä. Yhteenkään tutkimukseen professori Saloviita ei viittaa vaan puhuu omista ”havainnoistaan”. Tässä kirjoituksessa viitataan faktaan, erityispedagogiseen väitöstutkimukseen ADHD-oireisten oppilaiden parissa.

Saloviidan kannanotossa on monta kohtaa josta tekisi mieli kirjoittaa. Aivan oma kirjoituksenaihe olisi paljon toisaalla käyty resurssi- ja säästökeskustelu inkluusiotermin yhteydessä. Onko oikein, että tukea tarvitseva lapsi siirretään erityisopetuksesta yleisopetukseen ilman, että tuki siirtyy mukana? Jokaisella oppilaalla on lakisääteinen oikeus saada tarvitsemansa tuen. Toisekseen voisi kommentoida sitä miten luokan- ja aineenopettajien erityispedagogisen osaamisen taidot tai niiden puute isoissa luokissa näkyy ja osaltaan vaikuttaa tuen puuttumiseen. Tämä pohjaa jo opettajankoulutukseemme, jossa vain erityisopettajat saavat tietotaidon monien tukitoimien toteuttamiseen. Luokan- ja aineenopettajat ovat koulutuksellisesti paljon heikommassa asemassa oppilaiden tukitoimien toteuttamiseen. Näihin teemoihin emme kuitenkaan nyt tässä kirjoituksessa puutu.

Mitä ovat ne konkreettiset tuen mahdollisuudet useissa kouluissa?

Ensinnäkin oppilaan etu on saada aina tuntitilanteisiin ja koetilanteisiin tuki. Ne ovat pieniä yleisopetuksen erityispedagogisia keinoja, jotka usein hyödyntävät koko luokkaa. Tukitoimia rakentaessa ja niitä kokeillessa on hyvä miettiä oppilaan etua aivan ensimmäisenä, mitkä keinot toimivat ja mitkä tuet eivät. (Lisää tarkennettuja konkreetteja esimerkkejä tuen rakentamisesta voit lukea tästä blogista).

Aikuisten tulee miettiä myös luokan muita oppilaita ja mm aineenopettajajärjestelmässä jopa 15 opettajan opetustyylejä ja -tapoja. Suurimmalle osalle oppilaista riittää luokkiin rakennetut struktuurit, eriyttämisen lukituki ja keskittymisen tuki monenlaisin keinoin, mutta entä se murto-osa joille ne eivät riitä? Annetaanko heidän tipahtaa? Näitä yleisopetuksen tukitoimia rakentavat yleisopetuksessa laaja-alaiset erityisopettajat oppilaan ja häntä opettavien opettajien kanssa, mutta mitä jos oppilas tarvitsee pienempää, rauhallista ryhmää, hyvin selkeitä struktuureita ja yhden aikuisen kerrallaan vierelleen? Mitä jos samaisella oppilaalla on laajojen oppimisvaikeuksien lisäksi vaikea keskittyä ja muutoinkin toiminnan ohjauksen pulmat ovat laajat, miten nämä hoidetaan? Kuka korvaa sen yhden turvallisen aikuisen ja pienemmän luokkakoon?

On tilanteita, joissa kaikista luoduista tukitoimista luokassa, koetilanteissa sekä osa-aikaisesta erityisopetuksesta huolimatta, muutamissa oppiaineissa oppimistulokset ja pahoinvointi lisääntyy vaikka aikuisia olisi 2-3 samanaikaisesti luokassa. Joskus oppilas tarvitsee rauhallisen pienen ryhmän useampiin oppiaineisiin ja luomaan itselleen uusiksi hyvää pohjaa oppimiselle pienryhmässä erityisluokanopettajan ohjauksessa. Oppilas pääsee tällöin harjoittelemaan ja harjaannuttamaan vielä osaa taidoista, joita hän tarvitsee pärjätäkseen ja säilyttääkseen oman itsetuntonsa ja motivaationsa koulua kohtaan. Pienryhmän tarve korostuu mikäli luokassa annetussa tuesta ja laaja-alaisen erityisopettajan kanssa harjoitelluista puutteellisista taidoista huolimatta oppilas on vaarassa pudota.

Mikä on lapsen etu?

Mikä on Saloviidan peräänkuuluttama lapsen etu? Onko jokaisen lapsen etu olla isossa ryhmässä? Vai pitäisikö lapsia tarkastella yksilöinä omine vahvuksine ja tuentarpeineen?  Mielestämme pitäisi. Myös me aikuiset olemme erilaisia. Osa viihtyy omissa oloissaan, tehden esimerkiksi yksin omassa työhuoneessa omasta mielestään parhaiten työtehtävät. Osalle sopii tiimityöskentely ja hälyisetkin avokonttoritilat. Haluaisitko olla työympäristössä jossa sinun olisi hankala olla tai vaikeata tehdä töitäsi? Me emme.

Pitäisikö lapselta myös itseltään kysyä minkälaisena he kokevat isossa ryhmässä vs. pienessä ryhmässä olemisen ja opiskelun? Pitäisikö myös yksilöllisesti huomioida miten ympäristötekijät kuten isot, uudet oppimisympäristöt ja hälyn määrä vaikuttavat oppimiseen? Pitäisikö myös kysyä oppilaan subjektiivista kokemusta hänen aistiensa merkityksestä oppimiseen ja oppitunneilla olemiseen? Osalla oppilaista ympäristö kuormittaa huomattavasti ja se näyttäytyy levottomuutena, jopa aggressiivisuutena oppitunneilla.

Tutkimuksen mukaan oppilaiden, joiden on vaikeata suunnata ja ylläpitää tarkkaavaisuuttaan, keskittyä opetukseen ja oppimiseen, ja jotka toisaalta ovat hyvin häiriöherkkiä ärsykkeille, etu ei aina ole opiskella isossa yleisopetuksen ryhmässä. Mikäli toimintaa on ympärillä paljon, näiden oppilaiden, lasten ja nuorten on yhä vaikeampaa keskittyä olennaiseen oppitunneilla. Tällöin lapsen ja nuorten etu ja tärkeä myös tukitoimi onkin antaa oppilaan opiskella sellaisessa ympäristössä, jossa ärsykkeitä, ääntä, toimintaa, ja myös oppilaita on vähemmän.

Integrointi yleisopetukseen tukea tarvitsevan oppilaan etuna tai haittana

Oppilaiden kokemukset erityisluokkamuotoisesta opetuksesta ovat tutkimuksen mukaan pääsääntöisesti positiivisia. Pienryhmäopetusta pidetään turvallisena ja rauhallisena, yksilöllisempänä opetuksena, jota toteuttaa erityispedagogiikan ammattilainen. Pienryhmäopetuksessa on myös taidollisesti kiitettävästi suoriutuvia oppilaita, jotka hyötyvät pienestä ryhmäkoosta muiden osa-alueiden tuentarpeiden takia. Tämä ei segregoi vaan tukee heitä. Jokaisen lapsen ja nuoren tulee saada kannustavaa palautetta ja saada heidät näkemään vahvuutensa. Osalle oppilaista pienempi ryhmä mahdollistaa myönteisen palautteen.

Tukea jollain osa-alueella tarvitsevia oppilaita pyritään integroimaan mahdollisimman paljon yleisopetuksen luokkiin. Myös ADHD-oireisia oppilaita on paljon pääasiassa yleisopetuksen luokissa niin yleisen, tehostetun kuin erityisen tuen oppilaina. Integroinnin tarve vaihtelee, koska lapset ja nuoret ovat yksilöitä. Osalle oppilaista yleisopetuksen iso ryhmä toimivine erityispedagogisine menetelmineen on riittävä tuki. Osalle oppilaista taas integrointi ei riitä, tue tai mahdollista oppimista. Tarvitaan jotain vahvempaa kuin integrointia. Tarvitaan pienempi ryhmä ja erityisluokanopettaja mahdollistamaan oppimisen tuki.

Erityisopetuksen pienryhmä voi olla toisinaan parempi vaihtoehto tarkkaavuuden pulmia omaavalle lapselle, koska hyvin alkanut, tuettu koulunkäynti myönteisine itsetuntoa vahvistavine kokemuksineen voi ennaltaehkäistä monia myöhempiä ongelmia. Erityisluokkia on aina ollut ja tulee aina olemaan. Niitä ei ole poistettu eikä koskaan kaikkia oppilaita voida opettaa isoissa yleisopetuksen luokissa, oli Saloviita sitten mitä mieltä asiasta tahansa.

Tutkimuksen mukaan on myös ADHD-oireisia oppilaita, joiden on katsottu hyötyvän kokoaikaisesta erityisopetuksesta koko peruskoulun ajan. Usein heillä on keskittymisen pulmien lisäksi oppimisen ongelmia tai käytöshäiriöitä ja sen takia he hyötyvät luokkamuotoisesta erityisopetuksesta. Olisi väärin sekä heidän itsensä ja myös ryhmän näkökulmasta mikäli he eivät saisi tarvitsemaansa tukea erityisopetuksessa kun perustelu ja tuen tarve on olemassa.

Lopuksi

Jatko-opintoja ajatellen viimeistään yläkoulussa on aloitettava harjoittelemaan isommassa ryhmissä oloa – ainakin moninaisissa tuen tarpeen tapauksissa. Isoonkin ryhmään tulee aina sisältyä vahva tuki ympärillä. Ei riitä, että se tuki on yksittäinen aikuinen – koulunkäynnin ohjaaja tai laaja-alainen erityisopettaja. Integrointitilanteissa täytyy miettiä koko oppimisympäristö, luokan työrauha, koetilanteet ja eriyttäminen sekä mahdolliset kielelliset tuet. Oppilaan etu ei ole se, että hänet ilman todella hyvin suunniteltuja tukitoimia siirretään vain yleisopetukseen kokeiluun. Tuen tulee opettaa oppilaalle strategioita myös toisen asteen opiskeluun, missä yleensä ei ole pienempiä ryhmiä tai erityisopettajien palveluja vastaavassa mittakaavassa saatavilla edes perusopetuksessa olleille erityisen tuen opiskelijoille. Varma epäonnistuminen usein seuraa, jos tukitoimia ei hyvin suunnitella yhteistyössä oppilasta opettavien kanssa. Hyvin suunnitellusta integraatiosta seuraa positiivista palautetta ja käytöksenkin myönteistä kehitystä.

Erityisopetus on voimavara. Se on etu. Saloviidan tekstissä erityisopetus-termissä kalskahtaa negatiivisuus. Erityisopetus ei ole lapsen heittämistä johonkin. Se on suunniteltua, tavoitteellista ja pitkäjänteistä oppilaan monipuolista tukemista.

Kirjoittajilta:

Erja Sandberg
Kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Tiina Vitka
Kasvatustieteen maisteri, laaja-alainen erityisopettaja

 

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

 

 

2 thoughts on “Mikä on oppilaan etu? Vastine Saloviidalle.

  • Hyvä, asiallinen vastine. Siinä on kuitenkin kaksi isoa ongelmaa:
    1. Jos se on julkaistu vain tällä erjasandberg -sivustolla, se jää ns. suurelta yleisöltä piiloon. Vastineen paras julkaisufoorumi on se, mihin se on vastine, eli HS -sanomalehti.
    2. Teksti on nykylukijalle ”pitkä” ja lauserakenteet usein jäykän akateemisia. Vaarana on lukijan TLDR-reaktio. Vain asiasta jo valmiiksi kiinnostuneet ja tällaiseen kirjoitustapaan tottuneet jaksanevat puurtaa sen läpi ajatuksella.

    • HS ei julkaise blogissa olleita vastineita. Käytän akateemikkona toki akateemista kieltä, tämä tosin on hyvin helppoa kieltä eikä ollenkaan sellaista akateemista jota voisin käyttää 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *