”Mitä mä tääl oikeen teen?” – tätä pohdin ammatillisen koulutuksen opettajana

Tänään annan blogissani puheenvuoron ammatillisen koulutuksen keskeyttämisen syitä tutkineen,  Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta sosionomiopintojen lopputyön tehneelle Sari Laiholle. Ole hyvä Sari.
____

Vastausta kysymykseen etsin tutkimalla ammatillisen koulutuksen keskeyttämisen syitä ja ohjauksen tarpeita laadullisen haastattelututkimuksen menetelmin. Haastattelin ammatillisen koulutuksen keskeyttäneitä nuoria, jotka luokittelivat itse itsensä syrjäytyneiksi.

Faktaa keskeyttämisten takana

Nuorten toisen asteen ammatillisen koulutuksen keskeyttäneiden prosentuaalinen määrä tuoreimpana tilastointivuonna 2015 oli 7,6 %, mikä lukumääräisesti tarkoittaa noin 9400 nuorta ihmistä. Näistä tutkintoon johtavan koulutuksen keskeytti kokonaan noin 8400 opiskelijaa. Vain pieni osa siis vaihtoi koulutussektoria ja jatkoi opintojaan toisella alalla. Suurin osa keskeytti ja keskeyttää edelleen ammatillisen koulutuksen ns. negatiivisesti eli vailla tietoa jatkosta.

Vaikuttaa siis siltä, että opiskelijan mitta tulee täyteen jossakin vaiheessa koulutusta niin, että pois on päästävä hinnalla millä hyvänsä. Miksi ammatillisessa koulutuksessa opiskelusta muodostuu kestämätön taakka? Tutkimuksessani haastattelemani nuoret eivät kokeneet valitsemaansa substanssia vaikeaksi, epämiellyttäväksi tai vääräksi, vaan pulmat olivat ohjauksessa, käytänteissä ja laajemmissa elämään liittyvissä kokonaisuuksissa.

Ammatillisen koulutuksen opettajana koen itse vastuun keskeyttämisen ehkäisemisestä olevan varsinkin minulla, joka tunnen opiskelijan parhaiten ja joka työskentelen hänen rinnallaan arjessa. Otsikon kysymys ”Mitä mä tääl oikeen teen?” onkin nimenomaan minulle itselleni opettajana esittämäni kysymys. Onko perimmäinen tehtäväni opettaa ainetta vai ohjata opiskelijaa?

Miksi nuori keskeyttää ammatillisen koulutuksen?

Keskeyttämistä tarkasteltiin pitkään väärien alavalintojen tulokulmasta, koska ammatillisissa oppilaitoksissa kerätyn tiedon perusteella voitiin todeta, että tavanomaisin, opiskelijan itsensä ilmoittama keskeyttämisen syy oli ”väärä alavalinta”. Tutkimuksessani kävi ilmi, että opiskelijat kokivat tuon syyn hyväksyttävimmäksi syyksi keskeyttää opinnot. Todellinen syy jäi kuitenkin käsittelemättä ja istahti elefantiksi nuoren harteille. Tämän tutkimukseni haastateltavat kokivat hyvin ratkaisevana heidän tulevaisuuden valintojaan ajatellen.

Voidaksemme opiskelun arjessa entistä paremmin ennaltaehkäistä ammatillisen koulutuksen keskeyttämistä, tarvitsemme lisää tietoa todellisista keskeyttämisen syistä. Itse ajattelen, että viisaus asuu nuorissa itsessään. Opettajana ja ohjaajana minun täytyy uskaltaa kuunnella sekä myös uskoa opiskelijoita eli onnistua dialogissa heidän kanssaan. Huolestun usein siitä, että kohtaako oma ammatillinen kieleni enää ihmisen kieltä ja säilyykö tasa-arvo dialogissa ohjattavan kanssa.

Tutkimukseni mukaan nuoret kokivat olevansa hyvin motivoituneita opiskelemaan ja työllistymään. Minun tehtäväni opettajana ja ohjaajana on mahdollistaa noiden maalien saavuttaminen ja tehtävässäni onnistumista varten minulla on oltava tarpeeksi laaja-alaista ohjauksen osaamista. Tänä päivänä kuumana puheenaiheena on ammatillisen opettajuuden muuttuminen ohjaajuudeksi, jolloin pedagogisen, erityispedagogisen sekä sosiaalipedagogisen osaamisen kombinaatio opettajuuden uutena, tuoreena käyttöteoriana tuntuisi toimivalta.

Tutkimukseni nuoret olivat koulutuksen keskeyttämisen prosessissaan saaneet omasta mielestään riittävästi opiskeluhuollon palveluita, kuten kuraattorin, opinto-ohjaajan, terveydenhoitajan ja psykologin ohjausta. Saamistaan palveluista haastateltavillani ei ollut mitään negatiivista sanottavaa, päinvastoin, mutta he eivät kokeneet saaneensa konkreettista apua pulmiinsa mm. keskeyttämisen ehkäisemiseksi.

No miksi eivät? Ajanvaraus, ajanrajaus ja ammattilaisen ammatillisuus koettiin kylmäksi ja viralliseksi ja ”työn puolesta” tapahtuvaksi kohtaamiseksi sekä kiinnostukseksi. Tutkimukseni nuoret kaipasivat kokemusta henkilökohtaisemmasta kohtaamisesta aikuisen kanssa.

Minkälaista ohjausta ja keneltä opintonsa keskeyttämistä pohtivat nuoret sitten haluaisivat?

Tutkimukseni mukaan tukea ja ohjausta kaivattiin joltakulta yhdeltä, tutulta aikuiselta, joka luontevalla tavalla arjessa on oppinut tuntemaan nuoren haasteet, pulmat ja ilon aiheet koskien koko elämänkenttää ja opiskelua. Tätä aikuista ohjaa holistinen ihmiskäsitys ja hänellä on mahdollisuus kädestä pitäen ohjata nuorta juuri siinä ajassa, hetkessä ja paikassa, jossa nuori ohjausta ja tukea tarvitsee.

Lopuksi

Aikuisen koulutuksella, sukupuolella, iällä tai työtehtävällä oppilaitoksessa ei tutkimukseni mukaan ole merkitystä eikä sillä, minkä tyyppisessä tilassa ohjausta annetaan. Koulun talkkarin rappukäytävässä antama tuki ja ohjaus voivat olla kohdalleen osuessaan nuoren näkökulmasta kaikkein merkityksellisintä ohjausta, jota hän on ammatillisessa oppilaitoksessa saanut. Tutkimuksessani löytämiäni avainsanoja ammatillisen koulutuksen keskeyttämisen ehkäisemisessä ovat tuttuus, arkisuus, turvallisuus, ajantasaisuus ja jatkuvuus.

– Omalta osaltani vastaan otsikossa asettamaani kysymykseen, että nyt teen talkkarin hommia.

14.2.2018

Sari Laiho

P.S. Opinnäytetyö löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

 

2 thoughts on “”Mitä mä tääl oikeen teen?” – tätä pohdin ammatillisen koulutuksen opettajana

  • Arvostan. Tarpeellinen tutkimus. Oikein toimiminen vaatii kuitenkin pientä rakennemuutosta. Toki henkilökohtainen työskentelymoraali opettajalla merkitsee myös, mutta tosiaan tähän kohtaan tarvitaankin sitten enemmä tekstiä, kuin mitä juuri nyt olen valmis tuottamaan. Tarpeellinen ja kaunis tutkimus!

  • Mielestäni ammattikoulusta valmistutaan työntekijäksi,ei insinööriksi. Koulutuksen sisältö ei saisi olla teknisen korkeakoulun tasoa,esim.matematiikka ja fysiikka ja kemia jne. Pitää tähdätä ammatilliseen osaamiseen ei tekniikan tohtoriksi. Koulussa pitäisi olla 1.vuosi perusosaamisen kehittämistä jossa oppilas voi sitten päättää lähteekö tähtäämään ammattilaiseksi vai aikooko korkeakoulutason tittelin hankkia. 2. ja 3. vuosi sitten opiskeltaisiin sillä tasolla mihin on päätetty tähdätä eli ammattitittelin opiskelu enemmän työpainoitteista jopa työpaikoilla tehtävää työn oppimista tai sitten korkeammalle tittelille tähtäävällä sitten sitä teoriaa enemmän kuin työsalissa työskentelyä,enemmän teoria-aineita mukana opiskelussa. Itselläni oli prosessilinjan oppilas työharjoittelussa ja minulle tuli kysely professorilta työharjoittelun sisällöstä ja näki että professorin kysymysten taso oli ”jossain korkealla”,eihän niihin meinannut osata edes vastata. Tulin johtopäätökseen että professoritason ihmiset ovat ”valovuoden” päässä tehtaan prosessityön tekemisestä. Pitäisi tulla tänne ruohonjuuritasolle tutustumaan tuottavan työn tekemiseen niin osaisi ammattiopetusta suunnitella oikealla tavalla. Tietysti joka alalla on omat kriteerit mihin tähdätään opetuksen suunnittelussa mutta todella sitä ammattiin valmistuvaa ihmistä pitää ajatella ihmisläheisesti koska kaikista ei tule sitä insinööriä koskaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *