Opettajien ja huoltajien kokemuksia ammatillisesta koulutuksesta

Puran hieman tätä viestitulvaa nyt ammatillisesta koulutuksesta, etenkin opiskelijoiden tukemisesta ja yksilöllisesti ”poluttamisesta”. Kiitos kaikille, viestejä on tuupannut joka kautta (se oli tarkoituskin). Kiitos kaikille! Niitä oli välillä raskastakin lukea, koska tekstistä piirtyi stressi, huoli ja epätoivo. Olin ajatellut purkaa viestien sisältöä hieman myöhemmin, mutta niin monessa viestissä kerrottiin tilanteen olevan ”akuutti”, ”kuilun partaalla” tai ”räjähdysaltis”, joten kirjoitan nyt auki ainakin osan.

Selvästi eniten ovat ottaneet yhteyttä eri alojen ammatilliset opettajat ja erityisopettajat sekä opinto-ohjaajat ammatillisista oppilaitoksista ympäri maata. Vastauksia tuli laajasti pääkaupunkiseudulta aina Lappiin saakka. Toisekseen huoltajat ja opiskelijat ja opiskelijoina olleet tai nyt olevat nuoret ovat myös kertoneet kokemuksiaan asioista.

Erilaisia asioita on viesteissä ollut hyvinkin paljon, mutta suurin yhteinen nimittäjä niistä on huoli. Huolta on monenlaista. Huoli opettajan omasta jaksamisesta, huoli työyhteisöstä ja sen jaksamisesta, ja etenkin huoli tukea tarvitsevista nuorista, jotka kärsivät tässä myllerryksessä ja säästöjen myötä. Suuri huoli on myös siitä, ettei oppilaitosten päättävillä henkilöilläkään ole keinoja ratkaista vaikeita asioita. Opettajat kaipaavat myös vastuuta ammattioppilaitosten johtamiseen.

Moni opettaja kertoi etenkin tukea tarvitsevien nuorten joutuvan nyt sijaiskärsijäksi yhteiskunnan toimille, säästöille. He olivat myös sitä mieltä, että tämä löydetään vielä edestä nuorten putoamisena koulutuksesta tai puutteellisilla tiedoilla tutkintoon valmistumisesta, mikä estää työllistymisen. Tämä on mielestäni erittäin aiheellinen huoli.

”Yksilölliset polut ovat sanahelinää”

Lähes kaikissa vastauksissa kuvastui se, ettei konkreettisia ohjeita oltu annettu poluttamiseen. Opettajat kertoivat ettei asiaan ole varauduttu eikä niihin ole varattu erillisiä resursseja ja nykyresursseilla ei ole mahdollista tehdä lisätyötä. Osa opettajista ilmoitti, etteivät aio poluttaa ketään mihinkään jos ei ala tulla tunteja lisää. Opinto-ohjaajien viesti oli samankaltainen. Pari opettajaa kertoi heille annetun ohjeen, että poluttaa voi samaan aikaan kun muu ryhmä tekee muita tehtäviä eli opetuksen aikana. Opettajat hämmästelivät ettei sen vertaa ymmärretä oppitunneilla tarvittavan ohjeistusta ja opetusta, koska tukea tarvitsevia opiskelijoita on joka ryhmässä. Silloin ei ehdi tehdä muuta työtä.

Myös ammatillisten erityisopettajien vastauksissa kaivattiin selkeitä prosessikuvauksia miten erityisopetusta annetaan toisella asteella, kuinka siirtovaihe peruskoulusta tulisi tehdä, miten yksilöllisesti polutetaan ja miten tuetaan näillä resursseilla opiskelijoita. Moni koki tuen olevan ”tulipalojen sammuttelua”, ennaltaehkäisevää riittävää ja säännöllistä opiskelijan tarvitsemaa tukea ei ehditä antaa.

Jo HOJKSien tekeminen, kuka tekee ja miten tekee, vai jätetäänkö vain tekemättä ”turhana, koska tieto ei kulje” tuntuu vastausten mukaan olevan kirjavaa. Useassa vastauksessa kerrottiin ettei niiden oikeaoppiseen täyttämiseen oltu saatu mitään koulutusta, jopa opot tekivät HOJKSeja vaikka erityisopettajalla on pedagoginen asiantuntijuus niiden täyttämiseen. HOJKSien tieto ei myöskään kulkeudu opiskelijan kaikille opettajille tukitoimia varten. Opettajat pitivät sitä tärkeänä, koska erityisopettajan tuki on minimaalista yhtä opiskelijaa kohden.

Henkilöstölle myös kaivattiin lisäkoulutusta tukea opiskelijoita, koska ammatillinen erityisopettajakoulutus on suhteellisen kevyt verrattuna perusopetuksen yliopiston pitkään erityisopettajakoulutukseen. Moni ammatillinen opettaja ilmoitti ettei osaa erityispedagogiikkaa eikä tiedä miten pitäisi tukea, kaikki opettajat eivät edes havaitse oppimisen pulmia.

”Meitä vaaditaan vaikenemaan viran menettämisen pelossa”

Osassa viesteissä on kerrottu hyvinkin selvästi, etteivät opettajat saa nostaa näitä asioita työpaikallaan ammattioppilaitoksissa esiin. Asioista tulee vaieta tai niistä ei saa välittää. Opettajia on jopa uhattu ”muistaa” seuraavalla yt-kierroksella lisätukiresursseja vaativille opettajille. Moni opettaja pelkää virkansa puolesta. Osa yrittää silti ajaa vahvasti asiaa, onnistuen tai epäonnistuen. Ilmapiiri työyhteisöissä on selvästi opettajien mukaan kiristynyt, osa kuvasi esimiesten ja opettajien ”puhuvan eri kieltä”. Työpaikan vaihto tai jopa kokonaan toiselta asteelta vaihtaminen toisaalle oli usealla opettajalla mielessä. Osa oli jo vaihtanutkin muihin työtehtäviin.

Jotkut ammatilliset opettajat ovat pyytäneet oppilaitoksen johtoa vastaamaan miten tukitoimet ja opiskelijoiden poluttaminen käytännössä toteutetaan, millä resurssilla ja työajalla, niihin koskaan saamatta vastausta. Konkretiaa kaivattiin. Sähköposteihin vain kuulemma jätetään vastaamatta tai vastataan jotain ympäripyöreää minkä perusteella opettaja ei voi toimia. Opettajille tämä kuvastuu senkaltaisena, ettei vastauksia ole. Vastuunpakoiluna.

”Yhteiskunta ruokkii epäsäännöllistä elämää”

Opiskelijoiden lukujärjestyksissä on vähemmän opettajavetoisia oppitunteja kuin aiemmin. Tunnit voi olla sijoitettu siten, että joinain koulupäivinä on vain 2-3h tai niin, että osa päivistä on normaalipituisia ja osa päivistä kokonaan ilman opetusta. Etenkin huoltajat ja opiskelijat ovat tästä uudentyyppisestä tuntien sijoittelusta huolissaan. Tukea tarvitsevat nuoret kaipaavat elämään säännöllisyyttä ja struktuuria. Mikäli on päiviä kun ei tarvitse nousta sängystä koulun takia, osa ei myös sitä tee. Samaan aikaan nuoret voivat viettää tietokoneella pelaten suuren osan illasta/yöstä.

Huoltajat ovatkin monessa vastauksessa sitä mieltä, että koulu hankaloittaa nuoren elämänhallintataitoja ja ruokkii epäsäännöllistä elämää, heikentää heikoilla olevien nuorten arkea. Useassa viestissä ollaan myös huolissaan siitä miten nuoret oppivat työelämän säännöllisyyteen ja aikatauluihin nyt kun koulua käydään miten sattuu. Opettajilla oli myös huoli lukujärjestyksistä ja sen moninaisista versioista. Jotkut oppitunnit voivat jopa yön aikana poistua tai lukujärjestykseen ilmaantua yhtäkkiä jotain lisää.

Opiskelijoiden itsenäisen työn tunnit koettiin hyvin vaikeana sekä opettajien, huoltajien ja myös opiskelijoiden taholta, koska osa nuorista ei kykene itsenäiseen työskentelyyn eikä ole resurssia ohjata tai tukea itsenäiseksi merkittyjen tuntien aikana. Monelle nuorelle ne tuntuvatkin olevan vain vapaatunteja.

”Opettajat haluavat pitää kiinni osaamistavoitteista, työnantaja ei”

Huolissaan ollaan myös mahdollisuudesta opettaa tulevaa ammattia ja esimerkiksi sen teoreettisia asioita. Oppitunnit ovat vähentyneet, mutta asia ei ole vähentynyt. Samalla osalla opiskelijoista on huomattavaa tuen tarvetta ja yksi opetuskerta asiaa kohden ei riitä. Tämä on johtanut siihen, että opiskelijat eivät ehdi oppia ja omaksua kurssien asioita määritellyssä tuntikehyksessä. Opettajat haluavat pitää kiinni osaamistavoitteista ja tulevista osaavista työntekijöistä, työnantaja taas katsoo monesti asiaa rahoituksen näkökulmasta ja kehottaa tai jopa määrää opettajan päästämään kaikki opiskelijat kurssista läpi, katsomaan läpi sormien, osaavat he tai eivät. Olipa vastausten joukossa sellainenkin, että toimialan apulaisrehtori oli määrännyt antamaan ryhmälle hyväksytyn arvioinnin kurssista, jota ei oltu koskaan pidetty opettajan sairasloman takia. Nämä opiskelijat olivat valmistumassa lähiaikoina. Tutkintotodistus ei siis kerro kaikkea opiskelijalle opetetuista asioista tai osaamisesta.

Osa opettajista on huolissaan siitä etteivät saa testata opiskelijoiden osaamista, koska kirjalliset kokeet ovat kielletty. Eräs ammattiopettaja totesi ”ei ihme ettei saada pitää kokeita, eihän niistä pääsisi kuin muutama ryhmässä läpi näillä tuntimäärillä”. Suuressa osassa vastauksia todettiin rahoituksen hallitsevan liikaa ammattioppilaitoksia. Kun raha tulee tutkinnonosittain, pitää antaa tutkinnonosan suoritukset opiskelijoille.

”Työssäoppimisen monet kiemurat”

Työssäoppimisjaksoista tuli myös paljon asiaa. Monen huoltajan mielestä nuoret ”työnnetään työpaikoille kun koululla ei ole resursseja opettaa”. Työssäoppimisjaksojen aikataulu ihmetyttää myös. Esimerkiksi tämän viikon maanantaina aloittaneet ensimmäisen vuoden opiskelijat aloittavat joissain aloilla/oppilaitoksissa ensimmäisen työssäoppimisen ensi viikon maanantaina. Koulu ei ole järjestänyt työpaikkaa vaan nuoret joutuvat hakemaan sen itse, nyt heti. Koulusta ilmoitettiin nuorille ettei ole väliä mikä paikka se on, kunhan jonnekin menevät. Huoltajat ovat tyrmistyneitä miten ennen tuen tarpeen kartoittamista, yksilöllistä poluttamista tai edes oppilaitoksen ja tutkinnon yleisinfon antamista laitetaan heti ”kylmään veteen” ”jonnekin” pois oppilaitoksesta. Miten näiden opiskelijoiden tuen tarvetta voidaan edes ymmärtää tai tukea työssäoppimispaikoilla, jos ei opettaja tunne eikä tiedä tilannetta ensimmäisellä viikolla.

En voinut olla ihmettelemättä kun eräs äiti kertoi nuorensa tällä hetkellä ”opettelevansa huuliharpun soittoa kotona näin neljäntenä koulupäivänä, koska tunteja ei lukujärjestyksessä ole”. Nuori ei opiskele musiikkia vaan aivan toisaalla ammatillisessa oppilaitoksessa. Hänelläkin harjoittelujakso alkaa ensi maanantaina ilman mitään taustatietoa alasta.

Työssäoppimisesta tuntuu myös saavan ”huojennuksia” epämääräisin perustein. Esimerkiksi eräs opettaja kertoi niiden opiskelijoiden, joilla on omia lapsia, saavan 2 viikon työssäoppimisjakson lyhennyksen 5 viikon päiväkotiharjoittelusta. Työssäoppimisen ohjaajien opiskelijan tukemisen ja kokonaistilanteen ymmärtämisen perään kyseltiin ja toisaalta oltiin huolissaan myös työelämän edustajien jaksamisesta ohjata aiempaa enemmän ammattiin opiskelevia nuoria. Mikäli teoriaperustaa ei ole opiskeltu tai nuori lähtee heti koulun alussa työssäoppimaan, työpaikan ohjaajat joutuvat opettamaan asiat alustapitäen oman työnteon ohessa.

”Olen opettajana äärirajoilla”

Sain myös huolestuttavan paljon viestejä todella väsyksissä ja toisaalta hyvin turhautuneista opettajista. Heillä olisi osaamista ja kiinnostusta opettaa ammattia, mutta resurssit on viety ja jatkuvat kiristykset ja leikkaukset vievät myös työmotivaatiota ja työniloa. Opettajat kokivat olevansa puun ja kuoren välissä – toisaalta opiskelijoiden vanhemmilta ihmettelyjä saaden (esim. resursseista) ja toisaalta esimiehen alaisuudessa annetuissa resursseissa.

Useampi vastaaja kertoi voivansa tällä hetkellä erittäin pahoin työssään, sairaslomista mainittiin myös monessa vastauksessa. Työterveys kuulemma tietää näistä työkykyä heikentävistä asioista, muttei pysty konkreetisti auttamaan muuten kuin määräämään sairaslomalle. Työterveyskyselyjä tehdään, tosin osassa aloista johto ei halua julkaista niitä, koska opettajien väsymys ja voimavarojen vähyys ja toisaalta työpahoinvointi välittyy vastauksista.

”Jatko-opintokelpoisuus on retuperällä”

Vastauksessa myös kuvattiin tuntileikkausten merkitystä jatko-opintokelpoisuuteen. Toisen asteen jälkeen lukiosta valmistunut ja ammatillisesta oppilaitoksesta valmistunut nuori on aivan eri viivalla osaamisessa. Opettajat ihmettelivät miksi puhutaan vaan oikeudesta jatko-opintoihin. Miksei puhuta osaamisesta, joka tarvitaan niihin jatko-opintoihin. Esimerkiksi korkea-asteella tulee osata opiskelustrategioiden lisäksi kieliä, matematiikkaa jne. Lukiossa niitä opiskellaan intensiivisesti useampia vuosia, ammatillisessa oppilaitoksessa pari kurssia ja nekin pintaraapaisuna, koska tunteja on leikattu. ”Oppisitko itse esimerkiksi heikon peruskoulutason jälkeen ruotsin kielen tai matematiikan 28 oppitunnissa amiksessa?”

Yritin etsiä viesteistä myös positiivisia asioita. Osa niin opettajista kuin huoltajistakin ymmärsi opettajien hankalan tilanteen. Sen, että opettajat eivät voi mitään ammatillisen koulutuksen säästöille. Moni opettaja yrittää kuitenkin parhaansa ja kokee riittämättömyydentunnetta. Osa piti uutta hyväksyttyä ammatillista reformia hyvänä, osa huonona asiana.

Monessa vastauksessa kuvattiin, ettei reformi poista sitä tosiasiaa, että tukea tarvitsevia opiskelijoita on yhä enemmän, ammatillisia erityisopettajia liian vähän ja säästöt ovat menossa. Tarvitaan lisää resurssia, lisää osaamista ja lisää vastuuta kouluttaa nuoria laadukkaasti ammattiin ja työllistymään.

On varmasti aloja tai yksiköitä, joissa kaikki on mallikkaasti. Monesti tämän takana on hyvä, osaava, dialoginen johtajuus. Hienoa, jos ja kun asiat jossain toimivat. Huoleni (ja vastaajien huoli) on niissä yksiköissä, missä asiat ovat nyt todella sekaisin.

Ammatillinen koulutus voi tuottaa erittäin laadukkaan ja osaavan työntekijän – tai toisaalta pudottaa nuoren ja olla syrjäytymisen pontimena.

”HALOO YHTEISKUNTA! Onko ammattiin opiskelussa mitään järkee. Ei työelämä jaksa yksin opettaa nuoria työntekoon, kun muutenkin työelämä vedetty piippunsa, joilla töitä on.”

Täältä voit lukea aiheesta aiemmin kirjoittamani blogitekstin.

Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

6 thoughts on “Opettajien ja huoltajien kokemuksia ammatillisesta koulutuksesta

  • Hei,
    Toivottavasti jaat tämän ammattiopistojen esimiehille ja taas edelleen heidän esimiehille. OSAO:n eräässä yksikössä menee juuri niinkuin kirjoitit. Esimies vain ei asiaa ssiellä ymmärrä ja valehtelee vanhemmille että tunnit täyttyvät vaikka Wilman työjärjestys kertoo ihan muuta. Kiitos kun pidät amislaisten puolta!

  • Toivon todellakin että tämä jaetaan myös lehdistölle, opetushallitukseen ja kaikille niille tahoille jotka näistä säästöistä ja koulutuksen suunnista päättävät. Asia on tehtävä julkiseksi koska muuten mikään ei muutu. Tämä reformi on hätäillen kasattu, ei ole mietitty kaikkia asioita loppuun saakka eikä kyllä kuultu kaikkia oppilaitoksia, kaikkia aloja. Tämä reformi ja säästöt hävittävät paitsi oppilaat myös pätevät opettajat kentältä. Kummallista että me jotka olemme eri tavoin oppineet ammattimme, olemme nyt hylkiöitä joilla ei varmaankaan näiden päättäjien mielestä ole ammattitaitoa, meidäthän on aivan väärin koulutettu. Olemme ammatillisessa koulutuksessa saaneet monipuolisen teoreettisen ja harjoitteisiin perustuvan perustaidon jota jokainen on kehittänyt työuransa aikana omaan muottiin istuvaksi. Nyt odotamme ammattilaisia jotka ovat iältään 19-20 vuotiaita, paras olisi jos heillä olisi vielä sellainen parinkymmenen vuoden työkokemus plakkarissa jotta yrittäjä voi tienata heillä. En sano enempää tulee vain ahdistunut olo.

  • Erittäin naulan kantaan osunut tutkimus. Monen amiksen rahat ovat menneet mitä kummallisimpiin organisaatiomuutoksiin ja rahareikiä paikataan sitten opettajien yt-neuvotteluilla..kohta työpaikat kieltäytyvät ottamasta työssöopijoita koska heillä ei ole minkäänlaista teoriapohjaa karsittujen tuntikehysten myötä ja itseoppineina!

  • Olen lukenut useammankin artikkelisi ja ihmettelen kovasti mistä nämä otannat kumpuavat.
    Olen työskennellyt ammatillisessa erityisoppilaitoksessa viisi vuotta ja nyt olen julkisella puolella ollut kaksi vuotta, enkä kuollaksenikaan tavoita suurinta osaa näistä esittämistäsi haasteista. Asiat eivät mielestäni ole lainkaan niin heikolla tasolla kun annat ymmärtää.

    Olen jutellut myös työkavereideni kanssa ja myös he ovat ihmetelleet näitä tekstejä. Voisiko olla niin, että kyselyihisi vastaavat pääosin sellaiset henkilöt, jotka ovat jo työuransa ehtoopuolella eivätkä ole tottuneet työelämän nopeisiin muutoksiin?

    • Ammatillisessa erityisoppilaitoksessa resurssit ovat erilaiset kuin tavallisissa ammattioppilaitoksissa. Vastaajat ovat kaikenikäisiä, kaikenlaisista oppilaitoksista, osa kertoo työpaikkansa, osa ei. Välillä saman oppilaitoksen yksi ala toimii hyvin ja toinen hyvin huonosti. Vaihtelua siis on.

  • Omat kokemukseni kumpuavat useamman organisaation taustoista. Ensialkuun joutui tekemään määräaikaisuuksia siellä missä töitä oli. Myöhemmin vakituisessa työssä työtaakka senkuin kasvoi ja kasvoi. Resursseita sai tapella. Silti edellytettiin koko ajan enemmän. Alussa työssä onnistumisesta palkittiin siten, että annettiin lisää työtä. Sitten yhtymäjohto sanoi jossain todistajien läsnäollessa ”annan teille resurssit. Jos te ette työtä niillä pysty tekemään, niin joku pystyy.”

    Pistin rajat tuolle työllä palkitsemiselle. Olin sairastunut sen seurauksena, mutta sairauteni saatiin hoitoon, kun elämän rytmi laitettiin kohdalleen ja kehitin itselleni kyvyn kieltäytyä töistä, jotka olisivat kerta toisensa jälkeen vaatineet iltoja ja öitä valmistuakseen (ylitöistä ei tietenkään koskaan mitään maksettu). Monet niin monet tekevät jatkuvasti näin, jotta olisivat ”hyviä työntekijöitä”. Tuli YT-neuvottelut. Tiesin, että varmasti saisin pitää tehtäväni, jos suostuisin tekemään ne vähemmillä tunnella (=pienemmillä resursseilla). Ymmärsin, ettei johto piittaa lainkaan siitä kuinka paljon resursseja oikeasti minkäkin asian hoitamiseen tarvittaisiin. Asioista ei koskaan käyty keskusteluja henkilöstön kanssa. Hirveä kuilui ammotti johdon ja henkilöstön välissä. Toivoin (en niin salaisestikaan) että tulisin irtisanotuksi. Tilanne ei supistusten seurauksena voi mennä muuta kuin mahdottomammaksi. Näin on käynytkin. Ja olen tullut myös irtisanotuksi yt-neuvottelujen seurauksena.

    Ammatillisen opettajan uralle en näe enää jatkoa. Ammattilliselta puoleta opettajjien paikkoja on vähentynyt OAJ:n tietojen mukaan viime vuoden aikana yli 3000. Tässä on mukana niin irtisanomiset, määräaikaisuuksien lakkauttamiset kuin eläköitymiset. Eikä supistukset ole vielä tässä.
    – Jotenkin tuntuu, että pahimmillaan jäljelle jääneet kokevat suurta ylemmyyden tunnetta, ollessaan työnantajan silmissä ”säästämisen arvoisia”.

    Omaan eläkeikään olisi matkaa yli 20 vuotta ja olen aina tottunut tekemään paljon töitä – sinisilmäinen en enää ole, enkä katso opetuksen maalimaa enää ruusunpunaisten lasien läpi. Olen läpikotaisin pettynyt järjestelmäämme.
    Lukekaapa alla oleva juttu, jossa selitetään miten meidät on kasvatettu sellaisiksi, jotka antavat itseään aina palkita hyvästä työnteosta lisällä työn tekemisellä:
    ( https://www.facebook.com/IhminenTavattavissa/posts/1751596091520412 )

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *