Lukio-opinnot edellyttävät pohjaosaamista ja motivaatiota uuden oppimiseen

Viime aikoina olen saanut paljon yhteydenottoja lukion opettajilta. Opettajat ovat huolissaan siitä, että lukiossa osalla opiskelijoista on monenlaisia pulmakohtia opiskelussaan – etenkin sellaisia joihin lukion opettajat kokevat etteivät kykene niissä auttamaan. Suurin näistä on motivaatio.

Lukio vaatii paljon työtä

Näin yhteishaun aikaan kannattaa pohtia mihin suuntaan nuoren motivaatio on suurimmillaan. Onko se lukio vai joku muu suunta. Lukio-opiskelu on täysipäiväistä (n. klo 8-15) ja tehokasta. Lisäksi parisen tuntia menee helposti koulupäivän jälkeisiin kotitehtäviin ja monenlaisiin kirjoitelmiin ja ryhmätöihin. Lukio vaatii paljon työtä. Näin voin sanoa kun vanhempana seuraan nyt omaa erittäin motivoitunutta lukiolaistani. Uusia asioita ja tehtäviä riittää. Mikäli taas motivaatio oppitunneilla on jossain muussa kuin opetettavassa asiassa, lukiolainen tipahtaa nopeasti kärryiltä ja ehkä motivaatiota on silloin yhä vaikeampaa saada omatoimiseen samojen asioiden oppimiseen vapaa-ajalla.

Omia kokemuksia lukiosta

Kun muistelen itseäni lukiolaisena (kauan sitten..), ei motivaatio ollut aina omallakaan kohdalla mitä parhain. Se kyllä myös näkyi joidenkin oppiaineiden oppimistuloksissa. Tämän kokemuksen myötä ehkä osaan kuvitella miltä motivaation puute tai vähäisyys tuntuu myös nykyajan lukiolaisesta. Olin itse keskinkertainen lukiolainen sekä kurssiarviointien että ylioppilaskirjoitusten tulosten osalta. Kävin pakolliset kurssit läpi, jopa alisuoritin osan kun kiinnostus ei ollut koulussa tai ainesisältöjen oppimisessa. Oma opiskeluala löytyi vasta lukion jälkeen ja siitä alkoi todellinen motivoitunut opiskelu erinomaisilla tuloksilla. Samalla opiskelu muuttui mielekkääksi ja innostavaksi. Huomasin monen psyykkisen osa-alueen yhteisvaikutuksen oppimiseen sekä lukio-opinnoissa ja myös sen jälkeen.

Innostavatkaan opettajat eivät voi yksin kaataa motivaatiota opiskelijaan..

Lukio-opettajat ovat rautaisia oman oppiaineensa ja alansa ammattilaisia, pitkälle koulutettuja ja sisällöt erinomaisesti hallitsevia opettajia. He osaavat opettaa innostavasti ja kannustavasti, tarjoilla perustietoa ja lisätietoa sitä haluaville. Motivaatiota he eivät kuitenkaan voi iskostaa lukiolaiseen, jos ei nuori ole itse kiinnostunut hakemiinsa opintoihin. Sisäsyntyinen motivaatio lähtee aina opiskelijasta, hänen kiinnostuksestaan opintoihin ja monenlaisiin lukion sisältöihin.

Peruskoulun ns. tähtioppilaat lukiossa

Saan lukio-opettajilta myös huolta ns. tähtioppilaista eli heistä, joilla on yksilöllistetty oppiaineiden sisältöjä peruskoulussa ja näin ollen nämä opiskelijat eivät hallitse perusopetuksen mukaisia sisältöjä. Peruskoulussa yksilöllistäminen varmasti on tarpeen ja hyvä asia yhdeksi tukikeinoksi. Tulee kuitenkin muistaa, että lukiossa sisällöt ovat kaikille samat. Emme voi yksilöllistää ylioppilastutkintoa, joten kurssien opetettavat sisällöt pohjaavat pitkälti asioihin, jotka on hallittava yo-kirjoituksissa. Lukiossa ei myöskään ehditä opettaa peruskoulun sisältöjä niille, jotka eivät niitä ole opiskelleet tai eivät hallitse. On pohdittava onko opiskelija motivoitunut tekemään ns. tuplatyön, jotta saa ne pohjatiedot kuntoon mitä ei peruskoulussa yksiloöllistämisen takia ole käynyt läpi? Lukiossa on tiivis tahti ja paljon opetettavaa peruskoulun tiedon päälle. Toivon, että peruskoulussa jokaisessa keskustelussa missä päätetään yksilöllistää oppiaineita, pohdittaisiin myös mitä se mahdollistaa tai mitä hankaloittaa toisen asteen opinnoissa. Myös nuorten ja huoltajien tulee olla tästä tietoisia. Motivaatio kun on yhteydessä myös osaamiseen ja palautteeseen omasta osaamisesta.

Uusia lakisääteisiä tukemisen mahdollisuuksia lukiossa

Elokuussa uuden lukiolain myötä tukitoimien ja erityisopetuksen monet mahdollisuudet on oltava lukioissa tarjolla. Voimme auttaa, tukea ja pohtia miten oppimista ja koulunkäyntiä edistettäisiin pulmakohdissa. Tämäkin vaatii opiskelijan oman motivaation taustalle hakea tukea ja pyytää niistä kirjauksia opintosuunnitelmaan (huom. lain mukaan lukiolaisen todellakin tulee itse pyytää kirjaukset). Voimme tukea oppimisvaikeuksissa, keskittymisessä tai toiminnanohjauksessa. Motivaation puutteeseen ei kuitenkaan ole olemassa tukitoimia. Tämä on hyvä keskustella oman tukea tarvitsevan lukiolaisen kanssa selväksi jo ennen lukio-opintoja. 

Lukion ylioppilastodistuksella on tulevaisuudessa yhä suurempi painoarvo korkeakouluihin hakiessa. Olisi siis suotavaa, että motivaatio oppimiseen olisi lukiossa kohdallaan ja näin myös oppiminen mahdollistuisi paremmin.


Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
Kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi
ADHD-asiantuntija

Täältä pääset lukemaan blogikirjoituksiani

%d bloggaajaa tykkää tästä: