Oppivelvollisuusiän nostolla ei ehkäistä syrjäytymistä

Oppivelvollisuusiän nostosta käydään tällä hetkellä kiivasta keskustelua. Äänessä näyttävät paljolti olevan muut kuin opetusalan asiantuntijat. Itseäni kasvatustieteilijänä ja tukea tarvitsevien oppilaiden ja opiskelijoiden asiantuntijana keskustelu hämmentää, koska siinä sekoitetaan niin monia asioita toisiinsa.

Esimerkiksi keskustelussa kuuluu olevan ajatus, että oppivelvollisuusiän nosto varmistaisi nuorten koulunkäynnin/opiskelun täysi-ikäiseksi saakka. Todellako? Epäilen. Tästä on jo tutkimustietoa. Meillä on tälläkin hetkellä perusasteella (jo alakoulussa!) ja edelleen toisella asteella nuoria, jotka ovat virallisesti koulun kirjoilla, mutta he eivät opiskele tai heitä ei edes näy koulussa. Opiskelisivatko he jatkossa mikäli laki määrittelisi oppivelvollisuusiän täysi-ikäiseksi saakka? Epäilen.

Meidän tulee nimenomaan kiinnittää huomiota poissaolojen ja koulua käymättömyyden taustaan ja kehittää niihin ratkaisuja. Pakko ei ole hyvä motiivi. Pakko on ulkoa tullut motiivi. Mikäli koulunkäynti tuntuu vaikealta peruskoulussa tai toisella asteella syystä tai toisesta, ei nuori käy koulua yhtään sen enempää lakisääteisellä pakolla. Kyllä siihen on ihan toisenlaiset ratkaisut.

Omassa erityispedagogiikan alan väitöstutkimuksessani (Helsingin yliopisto 2016) tukea tarvitsevat henkilöt kertoivat, että koulua käymättömyyden tai toisen asteen keskeytyksen syynä oli se, ettei tukitoimia ollut riittävästi tarjolla. Useat nuoret ovat peruskoulussa tottuneet vahvaan tukeen, esimerkiksi pienryhmäopetukseen ja erityisopettajan päivittäiseen auttamiseen ja ohjaamiseen, jopa tuntikohtaiseen tukeen.

Koulujärjestelmämme lainsäädäntöineen muuttuu toisella asteella, esimerkiksi pienryhmät vaihtuvat isoihin ryhmiin, erityisopettajien palveluita saa usein vähemmän ja nuoren omatoimisuutta ajatellaan olevan enemmän. Tämä on suuri muutos tukea tarvitsevalle ja/tai tukeen tottuneelle nuorelle. Jos tuki ja ohjaus ei ole intensiivistä, jokaisella tunnilla läsnä ja kohdallaan, nuori kokee opiskelun hankalana ja vähitellen jättäytyy pois koulusta, oli taustalla lain velvoite tai ei. Kukaan meistä ei luonnostaan hakeudu tilanteeseen, joka tuntuu itselle vaikealta tai ikävältä. Silloin on helpompi jättäytyä pois. Meidän tuleekin vahvistaa niitä asioita millä saisimme jokaiselle oppilaalle ja opiskelijalle koulunkäynnin myönteiseksi, jotta he haluaisivat käydä koulua.

Voisin myös kommentoida sitä, että toisen asteen koulutuksen “pakolla” läpivieminenkään ei tarkoita sitä, että jokainen nuori oppisi kyseisen ammatin tai työllistyisi, puhumattakaan siitä, että hän ei jatkossa kuuluisi ns. NEET-nuoriin. On oppilaitoksia, jotka jopa ovat poistaneet toisen asteen lukujärjestykset ja opettavat näin nuorelle, että koulua voi käydä silloin kun itse haluaa tai olla käymättä. Tämä on suht toimimaton malli tulevaa työelämää varten. Itse saan hyvinkin paljon toisen asteen opettajilta palautetta siitä, että heikoilla tiedoilla olevia opiskelijoita myös “pakolla” valmistutetaan esimiehen määräyksestä, jotta saadaan kirjatuksi tietty määrä tutkintoja ja toisaalta oppilaitoksen rahoitusta varmistettua. Työllisyyttä tämä ei tietenkään nuorelle takaa. Opettajat ovat jo nyt tästä hyvin huolissaan. Jätän kuitenkin tämän aiheen toiseen kertaan.

Jos haluamme kaikille toisen asteen tutkinnon ja myös tutkinnonmukaisen ammattiosaamisen, meidän tulee vahvistaa opetushenkilöstön resursseja, erityispedagogista osaamista ja monialaisia päivittäisiä tukitoimia. Meidän ei tule lisätä pakkoja. Meidän tulee myös kiinnittää huomiota nuoren psyykkiseen kehitykseen. Meidän tulee pitkällä aikavälillä ohjata ja tukea nuorta myös luottamaan itseensä ja myönteisen itsetunnon kehittymiseen, oman osaamisen tiedostamiseen ja nuoren voimavarojen sekä vahvuuksien tunnistamiseen. Toisaalta meidän tulee opettaa nuorelle miten selviytyä ja toipua hankalissa kohdissa. Opettaa miten jaksaa jatkaa eteenpäin vaikeiltakin tuntuvissa kohdissa tai asioissa. Meidän tulee auttaa näkemään miten nuoren kokema epäonnistuminen käännetään tavoitteiksi ja sinnikkyydeksi yrittää yhä enemmän. Meidän tulee saada jokainen nuori näkemään oman osaamisensa ja mahdollisuutensa ja samalla tarjota riittävästi tukea ja ohjausta heille.

Meidän tulee rakentaa jokainen nuori vahvaksi! Lisätietoa OPH:n täydennyskoulutushankkeesta Rakennetaan nuori vahvaksi – What you focus on will grow! löydät sivustolta www.rakennetaannuorivahvaksi.fi.

Erja Sandberg
Kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi
ADHD-asiantuntija

Täältä pääset lukemaan blogikirjoituksiani

%d bloggaajaa tykkää tästä: