Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen pedagogisten tukitoimien paketti

Varhaiskasvatus perustana lapsen elämässä

Varhaiskasvatuksella ja esiopetuksella on erittäin tärkeä tehtävä. Varhaiskasvatuksen on oltava laadukasta, riittävästi resursoitua ja koulutettujen ammattilaisten tuottamaa. Varhaiskasvatuksen aikaisilla toimilla on mittava merkitys koko lapsuus- ja nuoruusaikaan niin psyykkisesti, sosiaalisesti, kognitiivisesti kuin fyysisestikin tarkasteltuna.

Tutkimusten perusteella tiedämme, että mitä aiemmin lapsi saadaan mukaan yhteiseen varhaiskasvatukseen, sitä varhaisemmin voidaan tunnistaa tuen tarpeita, voidaan vähentää mahdollista myöhempää syrjäytymisriskiä ja edelleen tukea lasta sekä hänen perhettään. Nämä perustelut koskevat toki kaikkia lapsia, mutta etenkin tukea tarvitsevia lapsia. Varhaiskasvatus ja esiopetus voi siten olla myös lasta kuntouttavaa toimintaa.

Varhaislapsuuden pulmat ennustavat ongelmia myös lapsen myöhemmällä iällä, esimerkiksi perusopetuksen puolella. Siten varhaiskasvatuksen tärkeä tehtävä on tunnistaa lapsen pulmat ja antaa heti varhaista tukea.

Jokaisessa lapsiryhmässä on nähtävissä tukea tarvitsevia lapsia. Tämän takia jokaisessa päiväkodissa tai muussa varhaiskasvatusta antavassa paikassa tulisi olla myös erityispedagogiikan koulutusta saaneita ammattilaisia kuten varhaiskasvatuksen erityisopettajia tai erityislastentarhanopettajia.

Seuraavaan olen koonnut muutamia yleisempiä tuentarpeita ja vahvuusperustaista lapsen tukemista. Nämä soveltuvat sekä varhaiskasvatusympäristöihin ja myös lapsen kotiin tukitoimiksi.

Vahvuusperustainen varhaiskasvatus

Vahvuusperusteisella varhaiskasvatuksella tarkoitan tietoisesti lapsen psyykkistä kehitystä tukevaa toimintaa ja tuen muotoja. Vahvuusperustaisen varhaiskasvatuksen perustana on positiivinen kasvatus yhdistettynä tarvittaessa moniin erityispedagogiikan toimiin.

Vahvuusperusteinen varhaiskasvatus lähtee aina työyhteisöstä. Jokaisen aikuisen tulee sitoutua samanlaisiin lapsen psyykkistä kehitystä edistäviin toimiin, myös omassa ohjeistuksessaan, palautteenannossaan ja onnistumisten huomaamisessa jokaiselle lapselle. Vahvuusperustaisuus näkyy myös työyhteisön toimijoiden välillä esimerkiksi toistemme arvostamisena, kunnioittamisena, onnistumisten huomaamisena ja myönteisenä työpaikan ilmapiirinä.

Lapsen minäkuva ja itsetunto kehittyy varhain ja jo varhaiskasvatusaikana. Jokaisella lapsella on ajatus itsestään, osaamisestaan, kyvyistään. Lapsen kasvattajien tärkeä tavoite on saada jokaisen lapsen (myös tukea tarvitsevien lasten) ajatus itsestä ja osaamisesta myönteiseksi. Lapsen vahvuuksien tunnistamisella ja myönteiseen toimintaan fokusoimalla sekä myönteisellä palautteenannolla on tärkeä merkitys lapsen kehittyessä – lapsen käsityksestä itsestään. Niillä voidaan tukea lapsen psyykkistä kehitystä, vahvistaa ja tukea lasta oikeaan suuntaan.

Lapsen vahvaa itsetuntoa ja minäkuvaa tulee aktiivisesti ja jatkuvasti rakentaa koko varhaiskasvatuksen ajan. Erityisen tärkeätä tämä on tukea tarvitsevilla lapsilla, jotka monesti saavat päivittäistä kielteistä huomioita jo varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksessa voidaan luoda lapselle vahva itsetunto ja positiivinen kuva itsestään, kyvyistä ja osaamisesta. Myönteinen psyykkinen kehitys toimii koko lapsen iän myös suojaavana tekijänä.

Tuen tarpeen tunnistamattomuus tai tukitoimien viivyttely on lapsen kehityksen kannalta hyvin haavoittavaa, sillä lapsi muodostaa käsityksen itsestään jo varhaisina vuosina. Käsitys on todettu hyvin pysyväksi vuosiksi eteenpäin. Onkin merkityksellistä miten aikuiset toimivat lapsen varhaisvuosina.

Kirjallinen suunnitelma lapsen varhaiskasvatusajan tueksi

Varhaiskasvatuslain mukaan jokaiselle päiväkodissa tai perhepäivähoidossa olevalle lapselle on laadittava henkilökohtainen varhaiskasvatussuunnitelma (VASU) lapsen hoidon, kasvatuksen ja opetuksen  toteuttamiseksi. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaan on kirjattava tavoitteet lapsen varhaiskasvatuksen toteuttamiseksi lapsen kehitystä, oppimista ja hyvinvointia tukevalla tavalla sekä toimenpiteet tavoitteiden toteuttamiseksi. Lisäksi suunnitelmaan kirjataan lapsen vahvuudet, mahdollinen tuen tarve, konkreettiset tukitoimenpiteet ja niiden toteuttaminen sekä seuraaminen.

Varhaiskasvatussuunnitelma laaditaan yhteistyössä henkilöstön ja lapsen vanhempien/huoltajien kanssa. Myös lapsen mielipide on selvitettävä ja otettava huomioon suunnitelmaa laadittaessa. Päiväkodissa kelpoinen lastentarhanopettaja tai varhaiskasvatuksen erityisopettaja vastaa VASUn laatimisesta.

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman laatimiseen voivat osallistua lapsen kehitystä ja oppimista tukevat muut viranomaiset, asiantuntijat ja muut tarvittavat tahot. Esimerkiksi lapsella, joka käy kuntoutuksessa, voi olla tarpeellista ottaa keskusteluun mukaan lapsen tunteva kuntoutuksen ammattilainen. Kehotan jokaista varhaiskasvatuksen ammattilaista ottamaan avoimesti yhteistyössä eri alan ammattilaiset vastaan lapsen asioista keskusteltaessa ja tukea suunniteltaessa.

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman toteutumista on arvioitava ja suunnitelma on tarkistettava vähintään kerran vuodessa. Tätä useammin se on tarkistettava, jos lapsen tarpeet sitä edellyttävät. Ajatus tässä on se, että esimerkiksi tavoitteita ja mahdollisia tukitoimia seurataan. On turha suunnitella sellaista mikä ei toimi tai millä ei ole merkitystä lapsen elämään. Meidän tulee tehdä siis oikeita, lapsen kehitystä ja hyvinvointia edistäviä asioita varhaiskasvatuksessa.

Olennaista on tunnistaa lapsen yksilöllisen tuen tarve ja järjestää tarkoituksenmukaista tukea varhaiskasvatuksessa tarpeen ilmettyä tarvittaessa monialaisessa yhteistyössä. Resurssipula ei ole lakisääteinen peruste olla järjestämättä lapselle tarvittavia tukitoimia. Kunnan vastuulla on riittävien resurssien varmistaminen varhaiskasvatukseen.

Seuraavassa on muutamia asioita, joista minulta usein kysytään varhaiskasvatuksen ammattilaisten ja myös lasten huoltajien toimesta. Samaisista aihealueista pyydetään minulta myös paljon koulutusta.

Ympäristön järjestäminen ja aistiherkkyyksien huomiointi

Osa lapsista on hyvin häiriöherkkiä ja monenlaiset aistiärsykkeet haittaavat leikkejä ja muuta tekemisiä. Tiedämme esimerkiksi, että neuropsykiatrisia pulmia omaavat lapset ovat monesti aisteiltaan erilaisia. Lapsen tukitoimien suunnittelussa ja järjestämisessä onkin huomioitava yhtälailla yksilöön kohdistuvat toimet sekä ympäristöön kohdistuvat toimet. Varhaiskasvatussuunnitelmaan palatakseni ammattilaisten tulee laittaa myös sinne nämä kaksi näkökulmaa a) lapseen kohdentuva suora tuki ja ohjaus b) ympäristöön kohdentuvat toimenpiteet, jotka välillisesti tukevat lasta.

Aistiherkälle lapselle varhaiskasvatusympäristö tulisi järjestää siten, ettei aistiärsykkeitä ole liikaa. Osa lapsista reagoi vahvasti aisteillaan. Tämä näkyy esimerkiksi levottomuutena, keskittymisen vaikeutena ja käyttäytymisen pulmakohtina.  Ympäristössä tulee kiinnittää huomiota esimerkiksi valaistukseen, hälyyn ja akustiikkaan. Esimerkiksi isot loisteputkivalaisimet kirkkaan valkoisine valoineen leikkitilassa voi häiritä joitain lapsia huomattavasti ja aiheuttaa levottomuutta.

Osalla lapsista tuntoaisti on herkistynyt. Tämä voi näyttäytyä varhaiskasvatuksessa siten, että lapsi ei halua “sotkea” käsiään esimerkiksi sormiväreihin, muovailuvahaan, veteen tai hiekkaan. Nämä materiaalit ja aineet tuntuvat lapsesta epämiellyttävänä ja se tulee ottaa tosissaan. Lapsi voi olla levoton tai ärtynyt vain sen takia, että hän aistii eri tavalla, ja se häiritsee muuta toimintaa varhaiskasvatuksessa. On huomioitava, että lapsi voi myös kieltäytyä käsienpesusta tai kaverin kädestä kiinnipitämisestä leikin aikana, mikäli lapsen tuntoaisti on herkempi. Lapsen tuntoaisti voi olla esim. tuhatkertainen, jolloin pienikin kosketus tuntuu aivan erilaiselta, jopa kipeältä.

Lapsi ei osaa itse kertoa aistitiedon erilaisuudesta, koska hänellä ei ole kokemusta muusta. Aistien toiminta on subjektiivista ja aistiherkkyys on synnynnäistä. Aikuisten tulee huomioida aisteihin liittyvät ärsykkeet ja tehdä ympäristöstä miellyttävä myös häiriöherkälle lapselle. Tutkimuksessani ADHD-oireisista henkilöistä aistiherkkyyksien huomioinnin tärkeys myös korostui.

On hyvä tiedostaa, että aisteihin perehtynyttä toimintaterapeuttia (SI-terapeutti) voi pyytää konsultointikäynnille varhaiskasvatusympäristöihin. Näitä aistien ammattilaisia työskentelee esimerkiksi terveyskeskuksissa ja sairaaloissa. SI-terapeutti voi tarkastella varhaiskasvatusympäristöjä ja käytettäviä materiaaleja aistien kannalta – antaen samalla hyviä vinkkejä varhaiskasvatuksen ammattilaisille.

Varhaiskasvatuksessa on myös hyvä järjestää sellainen tila, jossa on mahdollisimman vähän aistiärsykkeitä ja levoton lapsi voidaan toisinaan ohjata sinne esimerkiksi puuhastelemaan yksin tai aikuisen kanssa. Osa lapsista tarvitsee aistikuorman purkua, jotta he kestävät päivän hälinän lapsiryhmässä.

Tärkeät tunnetaidot

Tunnetaidot ja lapsen oma tunnesäätelyn hallitseminen ovat erittäin tärkeitä jo lapselle. Tunnetaidot ovat eräänlainen selviytymiskeino arjen erilaisista tilanteista. Tunteet näkyvät ja tuntuvat lapsessa monella tasolla – kuten fyysisellä tasolla, sosiaalisella tasolla ja itseilmaisussa.

Tunnetaidot näkyvät varhaiskasvatuksessa erityisesti vuorovaikutustilanteissa. Esimerkiksi joillekin lapsille pettymys -tunne ja edelleen pettymyksensietokyky on kehittymättä. Näitä on tärkeätä harjoitella jo varhaiskasvatuksen aikana. Lapsen tulee ymmärtää ettei aina voi olla ensimmäinen tai voittaa peliä/kilpailua. On opittava myös siihen, että joskus häviää ja silloin voi iloita kaverin puolesta. Aikuisen ei siis tule antaa lapsen aina voittaa peliä jottei lapselle tule paha mieli. Pettymyksensietokyky on hyvä oppia ennen koulutien alkua.

Tunnetaitoja tulee opettaa jo varhaiskasvatuksessa esimerkiksi tunnepelien tai tunnekorttien avulla. Erilaisista tunteista ja niiden tuntemuksista kannattaa myös keskustella lasten kanssa. Lapsilla, joilla on hankaluuksia tunnesäätelyn kanssa, yrittävät vain selviytyä tilanteesta jollain tavalla. Heidän voi olla esimerkiksi vaikea rauhoittaa itseään ja keskustella asiasta tai tunne voi edetä epäsuotuisaksi toiminnaksi saakka. Esimerkiksi aggresssion tunne on tärkeä ja hyväksytty, mutta aggression eteneminen aggressiiviseen toimintaa ei ole sallittua. Lapselle tulee opettaa keinoja miten hän hillitsee tiettyjä tunnetilojaan etteivät ne ulotu toimintaan saakka.

Lasten tulee osata tunnistaa ja huomioida sekä omia tunnetilojaan että kavereiden tunteita. Tunteiden säätelytaidot näkyvät etenkin sosiaalisissa suhteissa ja sosiaalisissa tilanteissa.

Sosiaaliset suhteet ja tilanteet

Joillekin lapsille sosiaaliset tilanteet ovat hankalia. Niitä tulee opetella. Myös kaverisuhteet ja ryhmässä toimiminen voi olla vaikeata tai epämieluista. On myös lapsia, jotka haluaisivat olla yksin.

Tiettyihin oireyhtymiin kuten autisminkirjon lapsille sosiaaliset suhteet ja tilanteet ovat erityisen hankalia. Nämä pulmakohdat kuuluvat myös lääketieteellisiin diagnoosikriteereihin. Esimerkiksi lievän autisminkirjon (ent. Aspergerin oireyhtymä) lapsille kaverisuhteet voivat olla hankalia ja niihin tulee olla tukea tarjolla niin ohjatuissa tilanteissa kuin vapaassa leikissä ja ulkoilutilanteissakin. Sosiaaliset tilanteet voivat tuntua lapsesta painajaiselta ja myös tarpeettomilta. Tilanteeseen voi yhdistyä lapsen aistien kuormittuminen esimerkiksi ryhmän hälinän tai kavereiden kosketuksen myötä. Tällöin sosiaaliset tilanteet tuntuvat yhä vaikeammilta.Onkin hyvä huomata, että usein samoilla lapsilla eri pulmakohdat kietoutuvat toisiinsa ja tunnetaitojen pulmat, sosiaalisten taitojen kehittymättömyys sekä aistien herkkyys voi hyvinkin olla samalla lapsella.

Varhaiskasvatuksen ammattilaisten tulee tunnistaa sosiaalisten tilanteiden vaikeudet ja tapauskohtaisesti pohtia mistä tämä kyseisellä lapsella aiheutuu. Onko kaverisuhteet hankalia esimerkiksi vaillinaisten tunnetaitojen myötä? Tuleeko lasten välillä väärinymmärryksiä tai jatkuvaa riitaa, joka vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiin? Kaipaako lapsi aikuisen apua ja sanoittajaa hankaliksi kokemiinsa tilanteisiin? Kuormittuuko lapsi sosiaalisessa ympäristössä ja haluaa siksi vetäytyä ryhmästä? On huomioitavaa, että jotkut lapset tarvitsevat myös aikuisen tukea kaverisuhteisiin ja esimerkiksi leikkiin mukaan pääsemiseen.a

Huoli lapsen käyttäytymisestä

Osa lapsista on aggressiivisia tai ainakin heidän käyttäytymisensä huolettaa varhaiskasvatuksen aikuisia ja/tai lapsen huoltajia. On hyvä muistaa, että lapsen aggressiivinen käyttäytyminen on aina jostain opittua (pelit, videot, kaverit, jokin toinen ympäristö tms.) Tämän takia siitä voidaan oppia myös pois antamalla lapselle erilaisia, toisenlaisia toimivia toimintamalleja.

Aggressiivisuus ilmenee herkästi lapsella, jolla on heikko kyky toimia ympäristönsä kanssa (esim. ADHD-oireiset lapset). Lapsen voi myös olla vaikeata sanoittaa tilanteita (esimerkiksi kielenkehityksen vaikeus/viivästyminen tai suppea sanavarasto) ja se näkyy haastavana käytöksenä. Tällöin aggressiivinen käytös on ainoa toimintatapa, jonka avulla lapsi kokee osaavansa toimia tai selviytyä hankalasta tuntuvasta tilanteesta. Aikuisella on merkittävä tehtävä ensinnäkin nähdä käyttäytymisen taakse sen perusteisiin ja kasvattajana ohjata kohti toivottua toimintatapaa. Lapselle tulee siis opettaa taustalla olevaa kehittymätöntä taitoa, jonka myötä käyttäytyminenkin oletettavasti muuttuu.

Palaan myös tunteidensäätelyyn ja aiemmin mainitsemaani aggressioon. Aggressio on tunne, ei vielä teko. Monesti aggressiiviset lapset omaavat tunteiden säätelyn pulmia, koska tunnetila jatkuu toimintaan. Haastaville käyttäytyville lapsille onkin hyvin tärkeätä opettaa tunnesäätelyä.

Keskittymisen pulmiin tukea

Osalle lapsista keskittyminen on hankalaa. Se näkyy jo varhain. Lapsen keskittymistä voidaan tukea myös varhaiskasvatuksessa monin keinoin. Tarkkaavaisuuden pulmat näyttäytyvät osaksi lapsen levottomuutena tai omiin ajatuksiin vaipumisena. Joillakin lapsilla se näkyy myös haastavana käytöksenä jatkuvan aikuisen negatiivisen palautteen myötä.

Struktuurilla on iso merkitys lapsille, joilla on keskittymisen problematiikkaa. Myös lyhyisiin jaksoihin sijoittuva tekeminen (enintään 15min) ja motorisen liikkeen salliminen auttavat lasta keskittymään. Toimintaohjeet tulee olla selkeät ja kyhyet, VAIN yksi ohje kerrallaan. Ohjeet tulee myös antaa lapselle kohtisuoraan edestä katsekontakti huomioiden. Visuaalinen tuki kuten kuvat on hyvä olla tehostamassa ohjetta. Sanallista ohjeistusta voi tehostaa myös esimerkiksi lapsen nimen sanomisella ohjeen alkuun tai lapsen tarkkaavaisuutta herättelemällä olkapäähän kosketuksella.

Usein samoilla lapsilla, joilla ilmenee keskittymisen pulmaa, on työmuistin heikkoutta ja toiminnanohjauksen hankaluutta. Toiminnanohjausjärjestelmä pysähtyy useasti esimerkiksi toimintatuokion aikana ja lapsi ei pääse eteenpäin tehtävässään. Tämä toki kietoutuu myös tarkkaavaisuuteen tilanteessa. Nämä tulee huomioida varhaiskasvatuksessa. Lapset tarvitsevat ryhmän ohjauksen lisäksi usein hyvinkin henkilökohtaista ohjausta ja muistuttelua.

Kun periaatteena on vahvuusperustainen tuki, tulee myös muistaa ettei tarkkaavaisuuden tai toiminnanohjauksen pulmat millään tavalla määritä lasta. Lapsella on monia puolia, monenlaista taitoa, osaamista ja vahvuuksia itsessään ja toiminnassaan. Nämäkin lapset tarvitsevat onnistumisten huomiointia, positiivista palautetta yrittämisestä ja etenemisestä, jotta lapsen psyykkinen kehitys ei heikenny tuen tarpeista.

Eskarissa näkyvissä oppimisen taidot ja pulmat

Lapsen kehittyminen ja oppiminen on pitkäaikainen prosessi. Tunnemme jo hyvin lapsen kehittymisen ja oppimisen perustan. Esimerkiksi laskemisen taustalla ovat lukujonotaidot (numeroiden luetteleminen) ja lukumäärien laskemisen taidot (esimerkiksi leluilla yhteenlaskeminen tai joukkojen erotteleminen). Myös ns. pedagogisen kolmion ymmärtäminen (esimerkiksi kolme pikkuauton lukumäärä on sama kuin numerosymboli 3 ja kirjoitettu teksti kolme) alkaa jo esikoulussa ja jatkuu alkuopetukseen. Samoin lukemisen ja kirjoittamisen perusta on fonologiassa (äänteiden tunnistaminen ja kirjainten/tavujen ääntäminen). Hahmottaminen taasen näyttäytyy esimerkiksi värien ja muotojen tunnistamisessa (kolmio, neliö, ympyrä ym.) sekä rakentelussa (palapelit, legot, palikat ym.). Varhaiskasvatuksen lisäksi esikoulussa voidaan todentaa näitä esitaitoja koulua varten. Meidän tulee myös havaita ne lapset, joilla on näissä edellämainituissa taidoissa merkittävää pulmaa tai viivästymistä.

Esikoulun opettajalla on vastuu tunnistaa oppimisen taustalla olevia asioita. Hän voi kirjata paljon lapsikohtaista tietoa, taitoa ja osaamista, mutta myös tuen tarpeita koulua varten. Osaako lapsi esim. edellä mainitut asiat ikätasoisesti, vai onko jokin osa-alue hankalaa? Mikäli oppimiseen liittyvissä taidoissa on pulmia tai tuen tarvetta, asia tulee kirjata, tukitoimet aloitettava viimeistään esikoulussa ja tehdyt toimenpiteet vaikutuksineen tulee toimittaa edelleen koulun tietoon jo ennen koulutien alkamista. On huomioitava, että taitojen opettelun prosessissa tapahtuu monenlaista. Huomaa siis lapsen kehittyminen ja edistyminen vaikka taito ei vielä olisikaan saavutettu. Myönteinen palaute auttaa sinnikkäästi lasta yrittämään ja harjoituttamaan vielä kehittymässä olevaa taitoa.

Esikoulusta tärkeä nivelvaihe kohti koulua

Lapset odottavat yleensä innokkaasti koulun alkamista. Meidän tulee aikuisina pitää tätä innokkuutta ja oppimisen iloa esillä, vahvistaa sitä. Meidän tulee myös varmistaa jokaiselle lapselle sujuva koulutien aloitus. Meidän pitää ajoissa pohtia millä toimenpitein yksilöllisesti turvaamme lapselle hyvän nivelen alkuopetukseen.

Varsinkin tukea tarvitsevilla lapsilla nivelpalaveri esikoulusta kouluun siirryttäessä on oleellinen ja perusteltu. Näin varmistetaan, että varhaiskasvatuksen erityisopettaja, tuleva alkuopettaja tai erityisopettaja, lapsi ja lapsen huoltajat ovat tietoisia ja samaa mieltä senhetkisestä tilanteesta, lapsen vahvuuksista, tuen tarpeista ja mahdollisista tarpeellisista tukitoimista koulua varten. Asiat tulee puhua selvästi ääneen, ettei eri osapuolilla ole erilaisia käsityksiä asioista tai tuen tarpeista. Osalla lapsista pohditaan myös tarkemmin koulupaikkaa ja koulumuotoa. Onko oikea ryhmä iso yleisopetuksen ryhmä? Mitä tukitoimia sinne on mahdollista saada? Vai onko tuen tarpeet sellaisia esimerkiksi keskittymisen varmistamiseksi, että yksi tuen muoto on pienryhmäopetus. Tai jotain näiden välillä.

Painotan, että jokaiselle lapselle on YKSILÖLLISESTI pohdittava oikea koulupaikka. Tarvitsemme nyt ja tulevaisuudessa myös pienryhmiä. Kaikkia tukea tarvitsevia lapsia ei voi koskaan integroida isoihin ryhmiin. Isossa ryhmäsäs joidnekin lasten on yhä vaikeampi keskittyä ja levottomuus kasvaa. Silloin koulu aiheuttaa ympäristötekijöillä lapselle lisäoireita, eikä tue lasta kuten laki velvoittaa. Inkluusioperiaatteeseen kuuluu, että lähikoulussakin on aina mahdollisuus opiskella pienemmässä ryhmässä yhtenä tuen muotona

Koulutie alkaa parhaimmalla mahdollisella tavalla kun asioista on keskusteltu etukäteen ja myös kirjalliset dokumentit siirtyvät lapsen mukana tulevaan kouluun. Näin mahdolliset tukitoimet voidaan käynnistää heti ensimmäisen luokan alkaessa.

Rakennetaan jokainen lapsi vahvaksi!

Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi
ADHD-asiantuntija

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

%d bloggaajaa tykkää tästä: