Erja Sandbergin blogi

Amiksessa jokaisella opiskelijalla on oikeus tarvitsemaansa tukeen

Tämä kirjoitus on syntynyt tänään kuulemani asioista, jälleen kerran. Olen kirjoittanut samoista asioista jo aiemmin, myös usea muu opettaja on ilmaissut samoja asioita erilaisilla foorumeilla. Tämä kirjoitus perustuu huoleen ja tietoon, millä tolalla asiat ovat. Tiedän hyvin, että meillä on myös yksittäisiä aloja tai jopa oppilaitoksia, jotka toimivat eri tavalla, mutta samaan aikaan aivan liikaa, kymmeniä tuhansia nuoria,  “heitteillä” toisen asteen opinnoissaan.

Huoli

Koulut ovat alkaneet, myös ammattioppilaitoksissa. Hyvä niin. Toivottavasti jokainen nuori on päässyt haluamalleen ja soveltumalleen alalle. Voisin kirjoittaa myös siitä miten kaikki ihmiset eivät sovellu kaikille aloille (kuten lähihoitajaksi), mutta jätän sen aiheen tällä kertaa. Voit lukea siitä aiheesta täältä. Voisin myös kirjoittaa siitä kuinka edesvastuutonta on poistaa pääsy- ja soveltuvuuskokeet hoitoalan koulutuksesta, mutta siitä voit lukea täältä.

Tänään minuun on ollut yhteydessä kaksi entistä kollegaani, pätevää opettajaa, ammatilliselta toiselta asteelta. Heidän sanomansa oli samankaltainen. He ovat hyvin huolissaan. Huolissaan siitä, että opiskelijat tulevat hyvin paljon peruskoulun osa-aikaisesta tai kokoaikaisesta erityisopetuksesta, opiskelijoilla on huomattavia toiminnanohjaukseen, elämänhallintaan ja oppimiseen liittyviä pulmia, kieleen liittyviä tuentarpeita (etenkin maahanmuuttajat), sosio-emotioonalisia pulmia, käytöspulmia, kokonaisuudessaan mittavia tuentarpeita. Näihin tuentarpeisiin suomalainen ammatillinen oppilaitos ei ole varautunut (esim. koulutustakuun myötä) eikä pysty tällä hetkellä tukemaan nuoria, kuten peruskoulu pystyy (ja kuten nämä nuoret ovat tuen kanssa tottuneet opiskelemaan). Meillä on siis perusopetuksen erityisopetus ja ammatillinen erityisopetus aivan eri sfääreissä (josta myöskin voisin kirjoittaa oman kirjoituksensa).

Itse olen opiskelijoista huolen lisäksi huolissani ammatillisten oppilaitoksen opettajien työhyvinvoinnista. Täytyy olla rankkaa tehdä työtään ilman tarvittavia resursseja.

Laki ja miten se toteutuu?

Laissa ammatillisesta peruskoulutuksesta (21.8.1998/630) sanotaan seuraavasti: ”Oppimisvaikeuksien, vamman, sairauden tai muun syyn vuoksi pitkäaikaista tai säännöllistä erityistä oppimisen ja opiskelun tukea tarvitsevien opiskelijoiden opetus annetaan erityisopetuksena. Erityisopetuksella tarkoitetaan opiskelijan henkilökohtaisiin tavoitteisiin ja valmiuksiin perustuvaa suunnitelmallista pedagogista tukea sekä erityisiä opetus- ja opiskelujärjestelyjä”

Jokaisella opiskelijalla, jolla on kyseisiä tuen tarpeita, on siis LAKISÄÄTEINEN OIKEUS saada opetuksensa erityisopetuksena, saada suunnitelmallista pedagogista tukea sekä erityisiä opetus- ja opiskelujärjestelyjä. Ja kun asia on laissa, ei ole merkitystä onko ammattioppilaitoksen erityisopetukseen rahaa tai muuta resurssia. Se on järjestettävä.

Ammatillisen koulutuksen tavoite on opettaa nuorelle ammatti, jonka avulla nuori työllistyy. Ikävä kyllä nykyään opettajia jopa painostetaan esimiesten taholta päästämään kaikki opiskelijat läpi kursseista, osaavat he tai eivät. Tämä on hyvin lyhytnäköistä toimintaa ja karhunpalvelus nuorelle ja hänen toimimiselle ammatissa (ja näkyy esimerkiksi meille kaikille jos puhutaan hoitajan työstä).

Miten tämä lakisääteinen erityisopetus toteutuu kun yhdellä ammatillisella erityisopettajalla on satoja tukea tarvitsevia opiskelijoita? Erityisopetusta ei ole se, että ”sammutellaan tulipaloja” esimerkiksi rästiin jääneiden opintojen ja tehtävien muodossa kun nuori on jo saanut epäonnistumisen kokemuksen opiskeluissaan. Tätä tapaa havaitsin itse ammatillisen erityisopettajan tekevän. Rästien ennaltaehkäisyyn ei ollut aikaa. Erityisopetus tarkoittaa, että nuori saa järjestelmällisesti erityisopetusta jokainen tunti ja jokainen koulupäivä kaikkiin asioihin, mihin hän sitä opiskelussaan tarvitsee. Myös puheet tukitoimista tulee saattaa käytäntöön.

Miten erityisopetus toteutuu 27 opiskelijan isoissa opetusryhmissä? Nuori, joka on opiskellut peruskoulussa tuen tarpeidensa takia pienryhmässä, on erittäin kovilla ja ihmeissään isossa ryhmässä. Hän ei ehkä pysty keskittymään isossa ryhmässä. Lisäksi peruskoulun pienryhmiä luotsaavat erityisopettajakoulutuksen saaneet opettajat, ammatillisissa oppilaitoksissa isoja ryhmissä luotsaavat tietenkin ammattiopettajat ilman erityisopettajan koulutusta. Nämä koulutukset ovat aivan erilaiset. Muistaahan peruskoulun opinto-ohjaajat kertoa tästä jokaiselle tukea tarvitsevalle opiskelijalle ja heidän huoltajilleen kun pohditaan elämää peruskoulun jälkeen? Ammattioppilaitoksessa, jossa työskentelin ja josta tämänpäiväiset yhteydenotot ovat, ei ole ainuttakaan pienryhmää sote-alalla eikä myöskään luokka-avustajia varmistamassa tukitoimia isoissa opetusryhmissä. Silti suuri osa nuorista on tukea tarvitsevia opiskelijoita. Joku ei toimi tässä yhtälössä.

Nuorta, jolla on erityisopetustausta ja mittavaa tuen tarvetta, ei voi velvoittaa itse vaatimaan erityisopetusta. Hän ei pysty sanoittamaan ehkä tarvitsemansa tuen tarvetta. Toisaalta teini-ikäisen voi olla vaikeata pyytää apua. Hän ei ehkä halua olla mitenkään ”erityinen” ja kertoa asiasta. Monesti myöskään hänen huoltajansa ei ehkä ole perillä ammatillisen opetuksen resursseista ja erityisopetuksesta. Huoltajat ovat ehkä aivan eri alalle kouluttautuneita. Huoltajien ei kuulukaan ajaa tätä asiaa.

Kuka sitten ajaa opiskelijoiden asiaa? Opettajat (sekä ammattiopettajat että erityisopettajat), sekä opetuksesta ja resursseista päättävät alojen koulutuspäälliköt, apulaisrehtorit, toimialarehtorit, viimekädessä ammatillisen oppilaitoksen rehtori. Osa heistä sitä ajaakin, ainakin opettajatasolla, mutta ääni ei tule kuuluviin (tai sitä ei noteerata) päättäviin tasoihin. Osa opettajista pelkää työpaikkansa puolesta ja näiden YT-neuvotteluiden aikana vaikenee, vaikka näkee epäreilun tilanteen tukea tarvitsevien nuorten kannalta. Osa esimiehistä tiedostaa ongelman, muttei uskalla toimia, koska hänen yläpuolellaan oleva seuraavan tason esimies on asiasta eri mieltä tai rahakirstun vartijana. Monenlaista kissa-hiiri -leikkiä on tullut nähtyä ja kuuluu jatkuvasti.

Lopuksi

Mikäli opettajat eivät uskalla pitää näiden tukea tarvitsevien nuorten puolia, kehotan tukea tarvitsevien nuorten vanhempia ottamaan selvää miten erityisopetus toteutetaan JÄRJESTELMÄLLISESTI nuorenne ammattioppilaitoksessa lain mukaisesti ennenkin nuori tipahtaa opetuksesta ja saa epäonnistumisen kokemuksen.

Mikäli toimit ammatillisessa oppilaitoksessa esimiestasolla etkä tiedä kuinka tämä tuki voitaisiin järjestää, voit ottaa minuun yhteyttä. Voin tulla konsultoimaan asiassa oppilaitostanne ja kouluttamaan opettajianne. Tiedosta tukitoimien toteutumattomuus ei jää kiinni.

Mukavaa opiskelu- ja työvuotta kaikille opettajille ja opiskelijoille, tuen tarpeella tai ilman.

Aloita keskustelu

2 vastausta

  1. Perustuslaki
    16 § Sivistykselliset oikeudet

    Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle yhtäläinen mahdollisuus saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta sekä kehittää itseään varattomuuden sitä estämättä.

  2. Itse olin pienryhmässä koko ylä-asteen. Ammattiopistoon mentyäni minulle ei tarjottu mihinkään oppiaineeseen avustajaa. Kun alkoi näyttää siltä etten pääse kuin parista aineesta hyväksytysti läpi minulle alettiin tarjoamaan erityisopetusta koulun jälkeen. Silloin minä 16 vuotiaana en tosiaan ollut valmis jäämään joka päivä koulun jälkeen tunniksi istumaan luokkaan… Lopetin koulun siihen. Vaihdoin alaa ja koulua jolloin koulunkäynti alkoi sujumaan. Opettajat huomasivat heti että tarvitsen enemmän apua kuin muut. Minulle hankittiin avustaja tunneille joihin erityisesti tarvitsin. Muilla tunneilla opettaja tuli välillä minun luo ja varmisti että ymmärsin ja auttoi tarvittaessa. Nyt olen valmistunut lähihoitajaksi ja jatkokoulutusta hankkimassa! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!