Miksi ne kiusaa mua?

Näin koulujen pian alkaessa kirjoitan koulukiusaamisesta ja sen ehkäisemisestä. Olen opettanut näitä asioita useamman vuoden tuleville opettajille ja nyt asiaan herätti lähipiirissäni tapahtunut pitkäaikainen kiusaaminen peruskoulussa, jota koulu ei ole saanut loppumaan. Kyseinen nuori on lopettanut nyt peruskoulun ja sen myötä pääsee eri kouluun kuin kiusaajansa toiselle asteelle. On surullista, että lasten ja nuorten täytyy […]

Tärkeintä työssä – työhyvinvointi

Tällä viikolla olemme saaneet kuulla, että opettajat ovat uupuneempia kuin koskaan; erityisesti ammatillisen toisen asteen opettajat kokevat näin. Myös lukioissa ja perusopetuksessa kipuillaan ja oireillaan entistä pahemmin. Ei ihme. Tällä kerralla annan puheenvuoron pitkään opetusalalla ja etenkin toisella asteella vaikuttaneelle ja suomalaisten opettajien työhyvinvointia jo aiemmin tutkineelle KL Mika-Erik Wallsille. Ole hyvä 🙂 _____________ Olemme […]

Koulutammeko tukea tarvitsevista nuorista vahvoja vai rikkinäisiä aikuisia?

Monenlaiset tukitoimet tai niiden puute eri koulutusasteilla puhututtavat jatkuvasti. Säästöt ja koulutusleikkaukset ovat esillä monin tavoin. Saan itsekin paljon viestejä huolestuneilta vanhemmilta ja opettajilta, että tukiresurssit ovat usein liian vähäiset. Moni aikuinen on huolissaan siitä mihin riittämätön tuki johtaa pidemmällä tähtäimellä, nuoren aikuistuessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL tutkii tällä hetkellä syntymäkohortteja 1987 ja 1997. Ikäluokkia, […]

Laaja-alaisen erityisopettajan nykyaikainen työnkuva

Tänään esittelen blogissani tarkemmin uuden tietokirjan erityispedagogiikan saralta. Kirjalle on useitakin perusteita miksi minä pidän sitä tärkeänä perusteoksena erityisopettajan työstä juuri nyt. Ensiksikin peruskoulun lainsäädäntö on muuttunut jo vuonna 2011 ja se asettaa esimerkiksi varhaisen tuen tunnistamiselle, konkreeteille jatkuville tukimuodoille ja moniammatilliselle yhteistyölle uusia linjauksia. Toisekseen lähikouluperiaate on yleistynyt ja oppilaiden sijoittaminen isoon yleisopetuksen ryhmään […]

Opettajan tärkein tehtävä?

Opettajalla on tehtävää liiaksikin asti nykypäivän koulussa. Pitäisi olla varsin ripeä ja moniosaaja, jotta ehtisi oman työaikansa puitteissa tehdä kaiken mitä tulee tehdä ja mitä haluaisi tehdä. Minulta on viime aikoina usein kysytty minkä nostaisin opettajan tärkeimmäksi tehtäväksi. Tämä kirjoitus tuo näkökulmani ja vastaukseni tähän asiaan. Taitoja, taitoja, taitoja Koulussa opetellaan erilaisia taitoja, jotka itse […]

KELA, kaikkien sairauksien asiantuntija ?

Tällä viikolla puhututtaa KELA. Annan puheenvuoron tukea tarvitsevan lapsen vanhemmalle, joka työskentelee myös sosiaalityöntekijänä. Hän on ollut tekemisissä paljon KELAn kanssa sekä ammattinsa että perheensä puolesta, ole hyvä. __________________________________________ KELA, kaikkien sairauksien asiantuntija Kela kertoo toimintansa perustuvan seuraaviin arvioihin: ihmistä arvostava, osaava, yhteistyökykyinen ja uudistuva. Kelan tehtävänä on tiedottaa toiminnastaan, edistää terveyttä ja tukea itsenäistä selviytymistä. […]

”Mitä mä tääl oikeen teen?” – tätä pohdin ammatillisen koulutuksen opettajana

Tänään annan blogissani puheenvuoron ammatillisen koulutuksen keskeyttämisen syitä tutkineen,  Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta sosionomiopintojen lopputyön tehneelle Sari Laiholle. Ole hyvä Sari. ____ Vastausta kysymykseen etsin tutkimalla ammatillisen koulutuksen keskeyttämisen syitä ja ohjauksen tarpeita laadullisen haastattelututkimuksen menetelmin. Haastattelin ammatillisen koulutuksen keskeyttäneitä nuoria, jotka luokittelivat itse itsensä syrjäytyneiksi. Faktaa keskeyttämisten takana Nuorten toisen asteen ammatillisen koulutuksen keskeyttäneiden prosentuaalinen määrä tuoreimpana […]

Tunnetaitoja, vahvuuksia ja ADHD:hen käytännön tukea Educa-messuilta!

Tunnetaitoja voidaan opettaa ja oppia! Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukainen Tunteet ja käyttäytyminen hallintaan -opetusmateriaali tukee lasten ja nuorten tunne- ja vuorovaikutustaitojen tavoitteellista, säännöllistä ja johdonmukaista opettamista. Käsikirjassa on mm. valmiita tuntisuunnitelmaehdotuksia ja monistettavia tehtäviä. Tunnekorttien avulla on helppo tutustua lasten kanssa sekä miellyttäviltä että epämiellyttäviltä tuntuviin tunteisiin ja samalla tukea lasten tunnetaitojen kehittymistä. Tunnetaidoilla tarkoitetaan […]

Tietokirjani ADHD:n tukimuodoista kasvatuksessa, koulutuksessa ja työelämässä

Olen kirjoittanut tietokirjan nimeltä ADHD ja oppimisen tuki – Huomioi yksilölliset tarpeet ja vahvuudet.  PS-kustannus julkaisee kirjan valtakunnallisten opetus- ja kasvatusalan Educa-messujen yhteydessä 26.1.2018 Helsingin messukeskuksessa. Olen myös itse paikalla koko messujen ajan. Kirjassa tarkastelen aktiivisuuden, tarkkaavuuden sekä toiminnanohjaukseen pulmiin liittyviä, kasvatuksessa, opetuksessa ja ohjauksessa huomioitavia asioita pedagogisessa kontekstissa. Pohjaan tarvittavia toimenpiteitä mm. opetuksenjärjestäjää ja opettajaa […]

Suomalaisen koulun 100 vuotta!

Suomalaisessa koulussa on tapahtunut merkityksellisiä ja merkittäviä asioita viimeisen sadan vuoden aikana. Näin Suomen itsenäisyyden juhlavuonna on hyvä muistella hieman myös koululaitoksemme kehittymistä ja nykytilaa. Seuraavassa muutamia näkökohtia aiheeseen. Kansakoulusta peruskouluun Kansakoulujen historia ulottuu yli sadan vuoden tarkastelujakson aina 1850-luvulle saakka. Alun perin kansakoulun tarkoituksena oli saada peruskoulutusta myös maaseudulla asuville lapsille ja nuorille. Käytännölliset […]