Erja Sandbergin blogi

Koulutammeko lahjakkaita alisuoriutujia?

Tänään annan puheenvuoron lahjakkaiden lasten huoltajalle – Elina Jeskaselle. Tässä ajattelemisen aihetta meille kaikille opetusalalla toimiville.

Olen neljän lapsen äiti, lasten joille kaikille koulu on ollut helppoa, kahdelle erityisen helppoa ja matematiikka turhauttavan helppoa.

Lasten lahjakkuus ilmeni jo hyvin varhain jopa intohimoisena palapelien rakentamisena, sitten lampputolppien laskemisena, keskiaukeaman etsimisenä (’äiti, onko 134 keskellä 268:aa’), sitten noin 4 –vuotiaana jäljellä olevan ajomatkan laskemisena (koko matka 55km ja 30km kohdalla – ’äiti meillä on 25 km jäljellä’).

Kouluun mennessä oli jo kertolaskutkin hahmottuneet, eli 5*6 on ’tietenkin 30’ ja miten laskit: ’koska 2 menee 6:een 3 kertaa ja 2*5=10, niin kolme niitä, eli 30’. Luotin koululaitokseemme. Luotin opettajan vakuutteluun, että kaikki hoituu, että ilmeinen lahjakkuus huomioidaan. Hieman tosin huolestuin kun vastattuamme myöntävästi ’oletteko ostaneet sille puuhakirjoja’ –kysymykseen opettaja purskahti ’no niin, olette itse aiheuttaneet sen (lahjakkuuden)’.

Esikoinen kertoi vasta vuosien päästä että oli eka-tokaluokan matematiikan tunnit kuluttanut mentaliharjoituksia tehden, mm yrittänyt ajatuksissa kulkea jonkun tieosuuden toooosi hitaasti. Opettaja taas turhautui kun ’lapsi on muissa maailmoissa eikä keskity opetukseen’. Opettajan mukaan tämän lapsen kohdalla oli tärkeintä nyt harjoitella ohjeiden kuuntelemista ja huomiokyvyn säilyttämistä, ei lisää matematiikkaa, koska sitä hän jo osasi.

Kun kuopus aloitti koulun, hän olisi mielellään täyttänyt koko kirjan saman tien – Ei saanut. Sai puuhakirjoja ja täytetekemistä. Siinä missä esikoinen upposi ajatuksiinsa, kuopus oli liian vauhdikas, ei kuulemma viivat olleet riittävän suoria ja tasapaksuja. Opettajan mukaan tämän lapsen kohdalla oli tärkeintä nyt harjoitella rauhallista etenemistä ja huoliteltua lopputulosta, ei lisää matematiikkaa, koska sitä hän jo osasi.

Lahjakas alisuoriutuja?

Lahjakkaan lapsen tilannetta ei voi ratkoa perinteisin keinoin. Hän ei istu muottiin eikä varsinkaan aukeama aukeamalta etenevään oppimisrytmiin. Hän turhautuu. Hän oppii alisuoriutumaan. Hän turtuu tai alkaa häiriköksi. Ainakaan hän ei opi oppimaan. Onneksemme esikoinen sai kolmannelta alkaen ymmärrystä ja jonkinlaista tukea ja 5.lk päätteeksi luvan suorittaa 9. lk valtakunnallisen ja sen myötä vapautuksen matematiikasta.

Ymmärrän, että opettajan työ on kirjavan oppija-aineksen vuoksi yhä haastavampaa. Toisaalta tiedän että vain 7% hakijoista pääsee OKL:ään ja opettaja-aineksemme on siis todella korkeatasoista. Mikä siis klikkaa? Miten voi olla että meillä edelleen pääasiallisena opetusmuotona on aukeama – aukeamalta etenevä ja hyvin vaikeasti eri lähtö- ja omaksumistasolla varustettujen oppilaiden tarpeisiin istuva opetustyyli? En musiikkiopistolla, jalkapallo- tai telinevoimisteluharjoituksissa kuullut koskaan sanottavan ‘nyt harjoittelet Ukko Nooa / kuperkeikkaa, koska olet tuon ikäinen’, ei, etenemiseen jopa kannustetaan. Uskon aika vakaasti, että sekä esikoiseni ’kuuntelu- ja huomiokyky’ ja kuopuksen ’etenemistahti ja tekemisen lopputulos’ olisivat korjaantuneet siinä sivussa, kunhan opetussiältö olisi edes jotenkin vastannut heidän lähtötasoaan ja omaksumisnopeuttaan.

Onko yksilöllisen sisällön, etenemisen ja oppimistahdin mahdollistaminen todella näin vaikeaa? Eli lapsen pitää vain sopeutua. Voisiko myös koulu sopeutua lapseen? Onko lapsi aina vääränlainen?

Elina

Hyviä kysymyksiä Elinalta. Näitä kannattaa jokaisen alalla toimivan pohtia. Olen myös huolestunut psyykkisestä merkityksestä, jos lapsen intoa tai osaamista aiheeseen ei huomioida. Haluaisitko itse olla työpaikassa, missä et saisi käyttää tai kehittää osaamistasi? Minä en. Kyllästyisin ja turhautuisin hyvin nopeasti. Olen innostunut alastani, ja teen intohimoisesti juuri sitä työtä mitä haluan, työtunteja laskematta. Hyvinvointini lisääntyy innostuneessa seurassa. Aikuinen voi valita työnsä ja keiden kanssa on tekemisissä, lapsi ei voi valita opettajaa.

Opettajan näkökulman tulee olla pidemmällä ja laajemmalla kuin kyseisessä oppiaineessa tai lukuvuodessa. Oppilaat kasvavat ja kehittyvät aikuisiksi, muistaen kuinka heitä kohdeltiin koulussa. Haluatko kehittää taitavasta oppijasta innovatiivisen ja yhteiskuntaamme edistävän aikuisen vai negatiivisella minäkuvalla varustetun alisuoriutujan?

Aloita keskustelu

2 vastausta

  1. Hei! Ymmärrän huoltajan turhautumisen mutta myös opettajan avuttomuuden. Ei opintojen aikana ehditä opettamaan millä konkreettisilla työkalulla autetaan kun oppija on sellainen, tuollainen tai tällainen. Mitä konkreettisia ideoita äidillä oli mielessään?? Opettajan pitäisi ilmeisesti itse väsätä oma oppimateriaali jokaiselle 20-30 jokaiseen oppiaineeseen. Tähän ei yksi ihminen riitä. Syytetään siis yhden opettajan sijaan mieluummin järjestelmää, koulukulttuuria tai vaikka inkluusiota, jonka ansiosta aika tunneilla menee noh välillä aivan johonkin muuhun kuin oppimiseen. Jokainen opettaja varmasti haluaa tukea oppilaitaan kasvamaan täyteen potentiaaliinsa, mutta yhden ihmisen voimin on turha odottaa suurta muutosta ja ihmeitä lyhyellä aikajaksolla. Ratkaisuna on avoimempi kulttuuri opettajien välillä. Että jaetaan niitä hyviä käytänteitä ja materiaaleja pimittämisen sijaan. Materiaalit pitäisi myös olla helposti ja ilmaiseksi saatavissa ympäri Suomen tai jopa maailman. Mutta miten? Tässä pulma jota parhaillaan ratkotaan.

  2. Kiitos Erja Sandberg
    Oman lapseni koulunlkäynnistä on jo aikaa. Hän oppi lukemaan jo vajaa nelivuotiaana, samaan aikaan kirjoittamaan ja myös laskemaan heti tuon perään.Hän kirjoitteli tarinoita, seikkailukertomuksia ja teki sarjakuvia keksimistään henkilöistä koko ajan,minkä lukemiselta jäi aikaa.Kirjaston lastenosaston hän oli käynyt ilmeisesti läpi jo aika tarkkaan ala-asteikäisenä.Ajattelimme, että hän voisi aloittaa koulunkäynnin vuotta nuorempana. Hänet testattiin tietysti ja hänet todettiin hyvin lahjakkaaksi ja älykkyysprofiilinsa jokseenkin tasaiseksi.
    Hän meni vuotta nuorempana kouluun. Lukemisen tunneiksi hän ja kaksi muuta oppilasta pääsi omaan tilaansa lukemaan kertomuksia. Kirjoittamista varten oli omat vihot. Lapsemme alkoi lyhentää juttujaan toisten oppilaiden kanssa samanpituiseksi. Hänelle tuli vaikeuksia kirjoittaa omaan vihkoonsa juttujaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!