Erja Sandbergin blogi

Kuka ajaa lahjakkaan lapsen oikeutta tasoiseensa opetukseen?

Viime päivinä olen ilokseni lukenut monta kirjoitusta eri tahoilta lahjakkuudesta. Tässä yksi lisää.

Helsingin yliopistossa marraskuussa tarkastettu Sonja Laineen väitöskirja tarkasteli luokanopettajien käsityksiä lahjakkuudesta, asenteita lahjakkaiden kasvatusta kohtaan ja lahjakkuuden tukemisessa käyttämiä menetelmiä.

Laineen tutkimuksen mukaan lahjakkaiden oppilaiden tarvitsema opetus riippuu kulloisenkin opettajan osaamisesta. “Tämä johtaa epätasa-arvoiseen tilanteeseen, sillä siinä missä yhden opettajan opetuksessa lahjakas tulee tunnistetuksi, ja hän saa ennalta suunniteltua ja tavoitteellista tukea, toisen opettajan luokalla hän saattaa jäädä tunnistamatta ja täysin vaille tarvitsemaansa tukea”, Laine toteaa.

Tutkimus vahvistaa näkökulmaa siitä, että lahjakkaiden tarpeisiin vastaaminen Suomessa riippuu opettajasta, mikä saattaa puolestaan johtaa epätasa-arvoiseen tilanteeseen lahjakkaiden keskuudessa.

Filosofian tohtori, biokemisti Johanna Vendelin kirjoittaa blogissaan: “Heikompien määrä kasvaa samalla kun lahjakkaiden tulokset heikkenevät. Suomella, jolla on varaa tukea raskasta teollisuutta useiden miljardien eurojen edestä, on varaa panostaa koulutukseen. Valitettavasti nykyiset päättäjät eivät arvosta koulutusta, mikä on ongelman ydin.”

Kuinka suomalainen opettajankoulutus vastaa lahjakkaiden opetukseen?

Laineen mukaan lahjakkaiden oppilaiden opettamiseen pitää kiinnittää huomiota opettajankoulutuksessa. Hän jatkaa lahjakkuuden olevan käsitteenä hyvin haastava, ja sitä ei ole Suomen koulujärjestelmässä määritelty millään tavalla.

Itse opettajankoulutuksen käyneenä mietiskelin kuinka minulle on opettajankoulutuslaitoksella opetettu lahjakkaiden oppilaiden huomioimisesta opetuksesta. Totesin ettei mitenkään. Opetettiin kyllä lahjakkuutta tutkineen Gardnerin ns. moniälykkyysteoria, muttei sitä sovellettu opettajantyöhön millään tavalla. Itselleni lahjakkuus on ollut vuosia kiinnostava näkökulma erityispedagogiikasssa. ADHD:ta tutkitessani vastaan on tullut useita erittäin lahjakkaita henkilöitä.

Paljon puhumme eriyttämisestä omalla tieteenalallani, mutta lähes yhtä usein se tarkoittaa alaspäin eriyttämistä tukea tarvitseville oppilaille. Pitäisi puhua tasavahvasti myös ylöspäin eriyttämisestä eli esimerkiksi vaikeampien tehtävien mahdollisuudesta oppilaille, joille oman ikäluokkansa tehtävätaso ei riitä. Pitäisi myös puhua saman oppilaan kohdalla eri taitojen kohdalla sekä alaspäin eriyttämisestä että ylöspäin eriyttämisestä. Heitäkin kun on.

Kyselin luokanopettajaksi viime vuosina useista suomalaisista yliopistoista valmistuneilta kollegoiltani miten heidän opettajaopinnoissaan lahjakkaat oppilaat huomioitiin. Ei kuulemma mitenkään. Aihe on sivuutettu.

On myös huomattava, että oppilaalla, joka on samaan aikaan tukea tarvitseva jollain sektorilla (esimerkiksi keskittyminen, toiminnanohjaus, sosiaaliset taidot), voi myös olla jollain sektorilla erittäin lahjakas. Mikäli tätä lahjakkuutta ei tueta esimerkiksi ylöspäin eriyttämällä, oppilas turhautuu ja esimerkiksi neuropsykiatrinen problematiikka voi vahvistua oppitunnilla kun ei ole mielekästä tekemistä. Opettajan ammattitaitoa on antaa jokaiselle oppilaalle tasoaan vastaavaa opetusta ja tehtäviä.

Lahjakkaista Suomen huippuosaajia!

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen toteaa blogissaan, että huippuosaajien osuus on Suomessa vähentynyt dramaattisesti. Vuonna 2006 heitä oli 20,9 prosenttia 15-vuotiaista, nyt enää 14,3. Luukkainen toteaa olevan uskaliasta tällaisessa tilanteessa nostaa esille nopeasti edistyvien ja erityislahjakkaiden tilanne. Sekin on nyt uskallettava tehdä.

Luukkainen jatkaa, että huippuosaajista kasvaa niitä tulenkantajia, joiden vastuulla tulee olemaan suuri osa Suomen tulevaisuuden rakentamisesta. He tulevat osaamisellaan ja edelläkävijyydellään tuottamaan innovaatioita, uusia myytäviä tuotteita, luonnon hyvinvoinninkin turvaavia keksintöjä ja toimintamalleja ja niin edelleen. Siis työtä, työpaikkoja ja hyvinvointia suomalaisille.

Millaista lahjakkuutta arvostetaan?

Arvostamani kasvatustieteen professori Kirsi Tirri Helsingin yliopistosta toteaa, että siinä missä musikaalinen ja urheilullinen lahjakkuus hyväksytään, akateemiseen lahjakkuuteen suhtaudutaan usein häpeillen. Tasapäistäminen on todellinen ongelma. Tirri jatkaa lapsesta voivan tulla alisuoriutuja, jos hän ei pääse käyttämään lahjojaan. Turhautuminen voi tuoda mukanaan lintsaamista, kiusaamista ja häiriköintiä.

Sonja Laine toteaa: ”Uusi opetussuunnitelma mahdollistaa paljon, muttei itsessään takaa mitään. Luokassa opettaja tekee lopulta päätökset siitä, millaisia oppimiskokemuksia lapset saavat.”

Tirri korostaa, ettei lapsen älykkyyden arvioinnin pitäisi koskaan olla vain vanhempien varassa. Näkökulmia tarvitaan useampia. Psykologien lisäksi arviointiin osallistuvat opettajat, jotka näkevät paljon saman ikäisiä lapsia – jotta lasta voidaan pitää erityisen lahjakkaana, hänen pitäisi sijoittua ikäryhmänsä parhaaseen kymmenykseen.

Oma vanhemman kokemukseni lahjakkaasta lapsesta

Oman poikani, tällä hetkellä 15-vuotiaan peruskoulun yhdeksättä luokkaa käyvän nuoreni kohdalla neuropsykologi on kirjannut laajojen tutkimustensa jälkeen poikani lausuntoon jo 6-vuotiaana -ennen peruskoulun aloittamista seuraavasti: “Tehtävien tekemisestä innostunut poika, jonka vahvuutena tutkimuksessa tulee esille erittäin vahvat havainnointi- ja päättelytaidot (kognitiivinen osaaminen). Matemaattisloogisen ajattelun ja tilasuhteisiin liittyvän tunnistamisen ja päättelyn hän hallitsee myös ikäodotuksia vahvemmin.”

Tällä neuropsykologin lausunnolla ei oikeastaan ole ollut mitään merkitystä koko peruskoulun aikana. Poika on vuosia turhautunut haasteettomaan etenkin matematiikan opetukseen kahdessa eri alakoulussa ja yhdessä yläkoulussa. Matemaattisia haasteita on siten ollut pakko hakea koulun loma-aikoina yliopistokursseilta ja matematiikan leireiltä, joissa poika on tehnyt esimerkiksi pitkän matematiikan yo-kokeen hyvin tuloksin 13-vuotiaana – samaan aikaan matemaattispainotteisella LUMA-luokalla nuori joutui vain odottamaan ja kuuntelemaan matematiikanopettajan alakoulun murtolukujen opetusta, koska suuri osa luokasta ei niitä yläkoulun alkaessakaan hallinnut. Kuka ajaisi näiden lasten ja nuorten oikeutta oman tasonsa oppimiseen jos oppilaan vanhempia tai koulun ulkopuolisiakaan ammattilaisia lausuntoineen ei kuunnella? Ei kukaan.

Lopuksi

Suomessa vaalitaan ehdottoman tasa-arvoistavaa ja tasapäistävää koulukulttuuria. Meillä huomioidaan tukea tarvitsevat oppilaat erityisopetuksen tukitoimin. Pitäisikö erityisopetuksen vastaisuudessa tukea myös entistä vanhemmin lahjakkaiden oppilaiden opetusta? Tasa-arvoisuus ei ainakaan nykyisin toimin toteudu suomalaisessa peruskoulussa.

Täältä voit lukea 8-vuotiaasta lahjakkaasta Jesperistä.

Täällä aiempi kirjoitukseni lahjakkuudesta.

Aloita keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!