Erja Sandbergin blogi

RAKENNUSKORTIT TASKUSSA KOHTI MAAHANMUUTTAJAPERHEIDEN ARKEA

Kortit ovat avain lapsen, nuoren ja koko perheen kohtaamiseen

  • Miten kerron perheen äidille tunteista, kun meillä ei ole yhteistä kieltä?  
  • Mitä eleeni ja ilmeeni kertovat minusta, ihmisenä ja perheohjaajana? 
  • Miten tiedän sen, miltä toisesta, lapsesta, nuoresta tai aikuisesta, tuntuu? 
  • Haluan piirtää kasvot, jossa silmät tuikkivat kuin tähdet?  
  • Minulla on asia tai tunne sisälläni, mutta en osaa nimetä sitä. Miten nimeän? 

Nämä kysymykset kuvaavat tilanteita perheohjaajan työn arjesta, joissa rakennuskortit ovat loistava väline päästä pureutumaan yhdessä lapsen tai nuoren kanssa hänen eri tunteiden tunnistamiseen, niiden sanoittamiseen ja sosiaalisten taitojen vahvistamiseen.

Nuorten kortit taipuvat myös vanhemmille mm. tilanteissa, jossa aikuinen tarvitsee tukea ja ohjausta kehollisten tunnetaitojen vahvistamiseen. Tilanteen taustalla voi olla epävarma elämäntilanne, jäänkö Suomeen vai saanko kielteisen päätöksen, tai erilaisten traumojen pulpahtaessa pintaan.

Esimerkkikortti Kiitollisuustähdet

Tapaamisen aluksi laitan kaikki kortit näkyvästi pöydälle. Lapsi/lapset valitsevat niistä yhden mieluisan, joka vahvistaa lasta tekemään hänelle mieluisan valinnan.

Ensin kysyn, mitä näet kortista? Montako tähteä? Minkä värisiä tähdet ovat? Minkä kokoisia? Missä olet nähnyt tähtiä ja missä tilanteissa? Käymme läpi yhdessä yksi tähti kerrallaan, mistä lapsi on kiitollinen. Kenelle ihmiselle lapsi voisi olla kiitollinen? Vastaus voisi olla esimerkiksi perhe.

Käymme keskustelua, ketä perheeseen kuuluu? Kuinka kuvailet perheen ilmapiiriä ja arkea?  Lapsen kanssa ed. mainituilla kysymyksillä pääsee hyvin luottamukselliseen keskusteluun. 

Ihanan värikkäät kortit!

Lapsilta on tullut positiivista palautetta, että Rakennetaan lapsi ja nuori vahvaksi korttisarjat ovat hyvin suunniteltu ja kuvitettu.

Kuvien kautta eri tunteiden tunnistaminen on avannut keskustelua mm. pelosta, innostuksesta, tyytyväisyydestä ja surusta, jota lapsi on kokenut eri tilanteissa päivän aikana. Suosittelen lämpimästi korttien käyttöä kaikille ammattilaisille.

Kortit taipuvat hienosti maahanmuuttajaperheiden kanssa työskentelyyn, jossa loistavat kortit yhdistävät ammattilaisen ja perheen yhdessä työskentelemään perheen arjen sujuvoittamiseksi.

Rakennetaan lapsi ja nuori vahvaksi -kortit löydät täältä

Kirjoittaja: Minna Leinonen, perheohjaaja, sosionomi (AMK), LP-kouluttaja 

Kirjoittaja työskentelee Kajaanin maahanmuuttajapalveluissa perheiden kanssa, jotka ovat Suomessa turvapaikanhakijana tai tulleet Suomeen kiintiöpakolaisena.

Aloita keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!