Erja Sandbergin blogi

Rakennetaan nuori vahvaksi –kortit nepsyvalmentajan työvälineenä

Työssäni neuropsykiatrisena valmentajana saan tavata eri ikäisiä lapsia ja nuoria sekä heidän perheitään. Lasten haasteet liittyvät usein arjen rutiineihin kotona sekä koulumaailman asettamista odotuksista selviytymiseen. Nuorilla haasteet liittyvät oman elämän hallintaan; itsenäiseen omien asioiden hoitamiseen sekä opiskelu- ja työelämässä pärjäämiseen.

Nämä lapset ja nuoret ovat omia erilaisia persooniaan, mutta heillä on myös yhteinen tekijä. Kokemus huonommuudesta, epäonnistumisesta. Vaikka kuinka olisi parhaansa yrittänyt, ei se ole riittänyt. Eikä aina sitten ole jaksanut yrittääkään.

Tavatessani lapsen tai nuoren ensimmäistä kertaa, on jännitys molemmin puoleista. Lapsi tai nuori ehkä jännittää tuleeko seiltä nyt joku ”supernanny” motkottamaan tai moittimaan ja kertomaan kuinka asiat kuuluisi hoitaa. Minä taas pohdin kuinka lapsi tai nuori ottaa minut vastaan. Millaisia kokemuksia tai ennakkokäsityksiä hänellä on ulkopuolisesta avusta?

Onneksi minulla on ollut onnea matkassani. Olen saanut seurata viereltä Erjan työskentelyä nuorten vahvuusperustaisen kohtaamisen lisäämiseksi ja napata itselleni ideoita omaan työhöni. Erjan Rakennetaan nuori vahvaksi – korttisarja on osoittautunut oivaksi työvälineeksi työskennellessä nuorten kanssa. Korttien tehtävistä monet sopivat myös lasten kanssa tehtäviksi yhdessä aikuisen kanssa ja yksilökohtaisesti soveltaen.

Rakennetaan nuori vahvaksi –korttisarja perustuu kirjaan Positiivinen pedagogiikka ja nuorten hyvinvointi, jonka Erja Sandberg on kirjoittanut yhdessä Eliisa Leskisenojan kanssa. Kirjan keskeinen sanoma pohjautuu nuoren myönteisen kehityksen teoriaan ja keskittyy nuorten positiivisen kasvun ja kehityksen tukemiseen.

Haluan nostaa esille muutamia hyväksi kokemiani tehtäväkortteja. Näiden korttien kautta olen aloittanut tutustumisen lapseen tai nuoreen. Nuorelle saattaa olla ylivoimaisen vaikeaa kertoa vapaasti itsestään ja haaveistaan vieraalle ihmiselle. Tehtäväkortit helpottavat keskustelun avaamista. Nuori voi keskittyä tekemään korttien tehtäviä samalla kun keskustelemme aiheista. Korttien kautta on myös helppo jäsentää oma elämä tarkasteltavaksi; paljonko aikaa tulee käytettyä mihinkin, millaisesta toiminnasta saan energiaa ja mikä taas tuntuu syövän voimavaroja. On vaikeaa lähteä tekemään muutosta, jollei ole ensin hahmottanut alkutilannetta. Olen käyttänyt kortteja myös kotiläksynä. Tällöin nuorella on enemmän aikaa keskittyä pohtimaan tehtäviä ja vastauksia voidaan käydä läpi seuraavalla tapaamiskerralla.

Muutama nosto korteista

Korttisarjan tehtävät on teemoiteltu viiden vahvuuden polun alle, joita ovat pätevyys, itseluottamus, ihmissuhteet, luonne ja välittäminen. Seuraavaksi esittelen lyhyesti valitsemani tehtäväkortit. Niiden perään olen kirjannut polun, jonka alle tehtävä on sijoitettu.

Minun elämäni.
Tehtävässä jaetaan kellon muotoon piirretty ympyrä sektoreihin niiden toimintojen mukaan, joista henkilön vuorokausi rakentuu. Kun ympyrä on jaoteltu, tarkastellaan kokonaisuutta ja pohditaan onko henkilö tyytyväinen siihen. Seuraavaksi tarkastellaan löytyykö ympyrästä tarpeeksi suuri sektori esim. unelle tai osoittaako sektori, että tätä toimintaa tulisi lisätä, jotta henkilön hyvinvointi lisääntyisi. Voidaan myös unelmoida siitä, miltä ympyrä näyttäisi, jos se olisi toivotunlainen. (5. Polku / välittäminen)

Minä pala palalta.
Tehtävässä pohditaan yksilön luonnetta ja lisätään hänen itsetuntemustaan etsimällä itseä kuvaavia sanoja sanalistoista ja rakentamalla näistä sanoista palapeli, pala palalta sinä. (4. Polku / luonne)

Itsetunnon vaakuna.
Tässä tehtävässä piirretään vaakuna, jonka sisältö kuvastaa mm. jotakin seuraavista teemoista: ominaisuus, josta pidän itsessäni eniten, asia, joka on minulle hyvin tärkeä, vahvuus, jota arvostan itsessäni tai taito, jossa olen hyvä. (2. Polku / itseluottamus)

Listojen kirjoittaminen.
Tehtävässä keskitytään kirjaamaan listoja omista vahvuuksista, taidoista, saavutuksista, vastoinkäymisten voittamisesta ja auttamistilanteista. Tehtävä auttaa henkilöä näkemään omia onnistumisiaan ja muistamaan, että on selvitty kiperimmistäkin tilanteista. (2. Polku / itseluottamus)

Palauttava ympäristö.
Tehtävä auttaa henkilöä tiedostamaan ympäristön vaikutuksen keskittymiseen, oppimiseen ja hyvinvointiin yleisesti. Tehtävässä pohditaan seikkoja, jotka mahdollistavat miellyttävät oppimiskokemukset kullekin. Mitkä asiat vaikeuttavat ja mitkä tukevat oppimista. (5. Polku välittäminen)

Lopuksi

Jännitys on jokaisen lapsen ja nuoren kohdalla laantunut, kun olemme tutustuneet. Uskon vakaasti, että luottamuksellisen suhteen syntymiseen on vaikuttanut se, että keskusteluittemme keskiössä ei ole ollut vain elämän haasteet, vaan olemme nostaneet esille vahvuuksia ja onnistumisia. Niiden kautta voimme valaa uskoa siihen, että voimme yhdessä ratkoa myös vaikeampia asioita ja löytää niihinkin ratkaisuja.

Lapset ja nuoret tarvitsevat meidän aikuisten tukea rakentaessaan positiivista minäkuvaa ja vahvaa itsetuntoa. On tärkeää, että huomaamme hyvän toisissa ja autamme heitä itsekin huomaamaan sen. Ei jätetä sanoittamatta onnistumisia, pieniäkin sellaisia. Jos aikuiset eivät usko lapsiin ja nuoriin, kuinka he itsekään uskoisivat..

Rakennetaan nuori vahvaksi -kortit sekä kirjan Positiivinen pedagogiikka ja nuorten hyvinvointi -löydät täältä: erjasandberg.eu/kauppa

Noora Sihvonen
Erityisluokanopettaja Neuropsykiatrinen valmentaja

Aloita keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!