Suurella ryhmäkoolla ja avarilla oppimistiloilla ei tueta oppilaita – vaan lisätään oireita

Kari Uusikylä kirjoitti blogissaan 11.9.2018 rajattomista koulutiloista ja aikuisten vastuuttomuudesta sulkea silmänsä tukea tarvitsevilta oppilailta, joille isot ryhmät ja avarat tilat aiheuttavat merkittäviä hankaluuksia koulutyöhön.

Saan myös itse tästä asiasta lähes päivittäin yhteydenottoja sekä huoltajilta että koulun ammattilaisilta. Minulta kysytään eivätkö pedagogiikan – saati erityispedagogiikan ammattilaiset tiedosta miten trendikkäät avarat ja hälyiset tilat vaikuttavat osaan oppilaista. Minulta kysytään mennäänkö koulussa jo esimerkiksi arkkitehtuurin mukaan, ja pedagogiikka on toissijaista.  Toivottavasti ei.

Meillä todellakin on paljon oppilaita, joiden keskittyminen herpaantuu herkästi. Ja kun keskittyminen loppuu – alkaa levottomuus sekä kenties opettajaa ja koko ryhmää häiritsevä korvaava toiminta. Lapset väsyvät ja aikuiset väsyvät. Omassa väitöstutkimuksessani oli myös runsaasti kuvauksia oppilaista, jotka kokivat jo yleisopetuksen ryhmän kuormittavan ja vaikeuttavan keskittymiskykyä. Pienemmällä ryhmäkoolla ja rauhallisemmalla opetustilalla voimme tukea oppilaan keskittymistä. Nyt on menty monessa koulussa aivan päinvastaiseen suuntaan.

Esimerkiksi ADHD:ssa oppilaan on jo perinteisessä luokkatilassa (n. 24 oppilasta luokassa) vaikeata suunnata tarkkaavuuttaan olennaisiin asioihin ja jättää epäolennaiset asiat sekä varsinaiset häiriötekijät huomiotta. Kun tilan kokoa kasvatetaan ja samassa tilassa opiskelee esimerkiksi 50 tai 70 oppilasta, häiriötekijöitä, siis ääntä ja toimintaa on yhä enemmän. Keskittyminen on yhä hankalampaa. Aikuisten määrän kasvattaminen ei auta keskittymisen pulmaan, koska tila on liian avara ja hälyinen.

Keskittymisen pulmia omaavan oppilaan keskittyminen kestää enintään 10-15 minuuttia kun oppitunnin pituus vaihtelee 45-90 minuutin välillä. Tämä vaatii jo perinteisessä luokassa jokaiselta opettajalta erityispedagogisia taitoja strukturoida oppitunti siten, että jokainen oppilas pystyy olemaan ja oppimaan –näyttämään osaamisensa ja potentiaalinsa. Kun tilan kokoa ja oppilasmäärää kasvatetaan, se vaatii myös opettajalta yhä vahvempia erityispedagogisia taitoja. Ja sekään ei riitä.

Monilla neuropsykiatrisesti oirehtivilla oppilailla on myös merkittäviä aistien herkkyyksiä, jotka edellyttävät aikuisen huomiointia ympäristötekijöihin kuten opetustilaan. Isojen tilojen jakajina käytetään esim. verhoja ja sermejä, jotka eivät ole verrattavissa erilliseen luokkatilaan. Aistiärsykkeet lisäävät edelleen samoilla keskittymisen pulmia omaavilla oppilailla kuormittumista, levottomuutta ja käyttäytymisen pulmia, jotka taasen vaikuttavat myös oppimiseen ja kaikkien osallisten hyvinvointiin. Koulun tulee uudistua, muttei tukea tarvitsevien lasten kustannuksella ja heidän oppimismahdollisuuksiaan entisestään heikentäen.

Meillä on toki mahdollisuus tarjota oppilaille kuulosuojaimia, mikäli häly häiritsee. Joskus toivoisin aikuisten ajattelevan asioita myös omalta kannaltaan. Haluaisitko itse työskennellä koko päivän hälyisessä tilassa kuulosuojaimet päässä mikäli olisi kuitenkin vaihtoehtoinen ratkaisu olemassa – pienempi tila vähemmällä hälyllä ja ilman kuulosuojaimia.

Jokaisella oppilaalla on lakiperustaisesti oikein henkilöiden taholta tulee siis tukea oppilaan keskittymistä ja oppimista – hänen psyykkistä, fyysistä sekä sosiaalista hyvinvointiaan, ei lisätä oireita.