Tilastokeskus on julkaissut tänään 13.6.2017 uudet erityisopetuksen tilastot. Tilastossa on monia mielenkiintoisia asioita, mutta poimin tähän edellisen ja sitä aiemman ammatillista koulutusta koskevien kirjoitusteni jatkoksi toisen asteen ammatilliseen koulutukseen liittyviä asioita.
Peruskoulusta toiselle asteelle
Pohjatiedoksi toiselle asteelle: Perusopetuksessa on noin 90 000 tehostettua tai erityistä tukea saanutta lasta ja nuorta eli joka kuudes peruskoulun oppilas saa edellämainittua tukea. Näiden lisäksi ovat yleisen tuen tukimuodot.
Tiedämme, että peruskoulun jälkeen ammatilliseen koulutukseen jatkaa huomattavasti enemmän tukea tarvitsevia nuoria lukio-opintoihin suuntaaviin verraten. Tuen pitäisi olla saumatonta nivelvaiheet huomioiden ja varsinkin siirryttäessä toiselle asteelle.
Miten sitten nuoria tuetaan tuoreen tilaston mukaan ammatillisessa koulutuksessa?
Erityisopetusta saaneiden ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden määrän kasvu on jatkunut ainakin yli kymmenen vuotta (jolloin tilastointi aloitettiin). Tähän on varmasti monia syitä. Esimerkiksi tunnistamme yhä paremmin monimuotoiset tuen tarpeet ja myös maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden lukumäärä on kasvanut. Toki maahanmuuttajastatus ei suoraan merkitse tukea tarvitsevaa opiskeljaa. Maahanmuuttajien joukossa kuitenkin on paljon tuettavia nuoria ja maahanmuuttajien määrät ovat Suomessa suurempia kuin esimerkiksi 10 vuotta sitten.
Vuonna 2015 nuorille suunnatun ammatillisen peruskoulutuksen tilaston mukaan heistä oli 18 % erityisopiskelijoita, miehiä hieman enemmän kuin naisia. Tämä tarkoittaa 24 300 tukea tarvitsevaa ammatillisen koulutuksen opiskelijaa.
Luku herättää monenlaisia ajatuksia. Ensinnäkin jos peruskoulussa tuen tarvitsijoita on lähes nelinkertainen määrä ammatilliseen koulutukseen verrattuna, missä ovat ne “loput” n. 66 000 tukea tarvitsevaa nuorta? Osa heistä varmastikin on lukiossa, mutta vain osa. Osa yhdeksäsluokkalaisista ei hae yhteishaussa mihinkään (2-3 %), muutama prosentti jatkaa perusopetuksen lisäopetuksessa eikä sikäli ole toisella asteella. Toisen asteen opintoja ei aloita noin 7 prosenttia ikäluokasta, eli vuosittain noin 4 600 nuorta. Tämä selittää osan.
Entä ne nuoret, jotka puuttuvat näistäkin selitysmalleista? Väitän, että suurin osa heistä on toisella asteella ilman tukitoimia. Osalla ehkä ei ole tuen tarvettakaan, jolloin heitä ei edes kuulu tilastoida. Hyvin monella nuorella tuen tarve kuitenkin jatkuu peruskoulusta toiselle asteelle. Heidän tuen tarvettaan ei ehkä tunnisteta tai he eivät saa erityisopetuksen palveluja. Toisen asteen erityisopetusjärjestelmä lainsäädäntöineen ja resursseineen on aivan toisenlainen kuin perusasteella. Se on paljon heikompi. Myös nuorten huoltajien on hyvä tiedostaa tämä asia ja seurata nuorensa koulunkäyntiä.
Oma kokemukseni toiselta asteelta oli, että oli hyvin paljon ryhmänohjaajasta riippuvaista, tehtiinkö ryhmän tukea tarvitseville nuorille HOJKSeja vai ei. Mikäli ei tehty, ne nuoret eivät ole näissä luvuissa. Esimerkiksi yksi oman ryhmäni rinnakkaista ryhmää luotsaava ryhmänohjaaja ei tehnyt ainuttakaan HOJKSia tuentarpeesta huolimatta. Kysyin tästä oppilaitoksen ainoalta ammatilliselta erityisopettajalta, joka tiesi asian, mutta ei tiennyt miksi HOJKSeja ei tehty. Niitä vain ei tehty. Onko se oikein? Minusta ei. Minusta on nuorten heitteillejättöä, mikäli pulmat näkyvät koulutuksessa, mutta aikuiset ammattilaiset eivät tue nuorta. HOJKS avaa nuorelle toisella asteen erityisopetuksen palvelut.
Tukea tarvitsevat opiskelijat ammatillisissa oppilaitoksissa vs. erityisammattioppilaitoksissa
Nuorille suunnatun ammatillisen koulutuksen erityisopiskelijoista suurin osa (86 %) opiskeli ammatillisissa oppilaitoksissa. Ammatillisissa erityisoppilaitoksissa opiskeli vain 13 prosenttia ja muissa ammatillista koulutusta antavissa oppilaitoksissa noin prosentti erityisopiskelijoista. Tämä tarkoittaa sitä, että aivan tavallisissa ammattioppilaitoksissa, missä on suurin osa tukea tarvitsevista nuorista, tulee olla erittäin hyvin toimiva erityisopetuksen järjestelmä. Tukitoimet tulee olla monimuotoisia, koko koulutuksen kestäviä ja niitä tulee arvioida säännöllisesti esim. HOJKS-keskusteluissa.
Samaan aikaan tiedämme, että ammatilliseen koulutukseen kohdistuu valtavat säästöpaineet. Lähitunneista leikataan, opettajista leikataan. Vastuu sysätään yhä enemmän työssäoppimispaikoille (joissa ei ole ehkä erityisopetuksen menetelmiä osaavia ohjaajia) ja myös opiskelijalle itselleen. Opiskelijoiden tulee tehdä omatoimisesti ja itsenäisesti monia tehtäviä ja projekteja. Useat tukea tarvitsevat opiskelijat eivät siihen pysty.
Miten tähän tulee reagoida?
Nyt pitäisi tehdä täyskäännös ammatillisen koulutuksen säästötoimissa ja resursoida huomattavasti enemmän aivan tavallisiin ammattioppilaitoksen erityisopetuksen palveluihin. Tukea tarvitsevat nuoret tulee tunnistaa heti ammattikoulutuksen alkaessa ja heille tulee olla riittävästi resurssia tarjota tukitoimia.
Monet ammatilliset erityisopettajat ovat ottaneet minuun yhteyttä ja kertoneet, että resurssia on aivan liian vähän. He näkevät valtavan tuen tarpeen ja haluaisivat auttaa näitä nuoria, mutta tunnit eivät siihen riitä. Totesin tämän saman työskennellessäni ammatillisessa oppilaitoksessa. Nuori, joka tarvitsee tukitoimia lähes jokaikinen oppitunti, saa sitä erityisopettajalta ehkä tunnin tai kaksi viikossa. Kaikki ymmärtävät, että tämä on vain rästitehtävien setvimistä ja ns. tulipalojen sammuttamista.
Varhaista ja ennaltaehkäisevää esimerkiksi koulupudokkuuden estävää tukea ei ole tarjolla riittävästi. Tulokset näkyvät. Meillä on paljon koulunsa keskeyttäviä nuoria ensimmäisenä lukuvuotena. Itse olin ammatillisessa oppilaitoksessa, jossa toimialan johto ehdotti ettei näitä ensimmäisenä syksynä keskeyttäviä nuoria edes kirjattaisi oppilaitoksessa aloittaneiksi, koska luvut ovat niin ikäviä. Tällä halutaan myös kaunistella tilastoja. Uskomatonta.
Jos sinulla olisi jatkuvaa tuen tarvetta kaikissa oppiaineissa (esimerkiksi oman toiminnanohjauksen pulmia) ja saisit tukea tunnin silloin, toisen tällöin, miltä se tuntuisi? Kauanko jaksaisit yksin tarpoa vaikealta tuntuvia opintoja? Moni nuori ei jaksa ja keskeytys houkuttelee.
Tukea tarvitsevat nuoret opiskelevat isoissa ryhmissä
Tuoreen tilaston mukaan nuorille suunnatun ammatillisen koulutuksen erityisopiskelijoista 83 prosenttia opiskeli samassa ryhmässä (integroituina) muiden opiskelijoiden kanssa. Tämä on todella paljon. Mitä luku tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että JOKAISEN toisella asteella opettavan ja ohjaavan opettajan tulee osata erityispedagogiikkaa. Heidän tulee käyttää monenlaisia opetustapoja ja tulee tunnistaa esimerkiksi erilaiset oppimisvaikeudet ja tukea nuoria oppimaan eri tavoilla. Jos ja kun pienryhmiä ei ole, isoissa ryhmissä on saatava aivan yhtäläistä tukea kuin nuoret saavat peruskoulun pienryhmissä.
Oppilaitoksen johdon tulee olla tietoisia erilaisista opiskelijoiden tukimuodoista ja henkilöstönsä erityispedagogiikan osaamisesta. Koska esimerkiksi yksi ammatillinen erityisopettaja vastaa 500 opiskelijasta, ammatilliset erityisopettajat eivät voi olla joka tunti jokaisessa ryhmässä antamassa tukeaan. Se on KAIKKIEN opettajien tehtävä. 83 prosenttia on todella paljon integroituneita tukea tarvitsevia opiskelijoita.
Lopuksi
Jokaisella nuorella on oikeus saada tarvitsemansa tukitoimet, myös ammatillisessa koulutuksessa. Oppilaitoksen johdolla on siten tärkeä tehtävä resursoida riittävästi erityisopetuksen palveluja ja huolehtia henkilöstönsä ammattitaidon kehittämisestä. Kehotan myös jokaisen tukea tarvitsevan nuoren huoltajia olemaan valveutuneita ja selvittämään saavatko heidän nuorensa tarvittavat tukitoimia ja mikäli eivät saa, käynnistämään keskustelut asiasta erityisopettajan ja mahdollisesti myös koulutuspäällikön ja toimialan rehtorin kanssa.
Huoltaja, mikäli nuoresi on juuri päättänyt perusopetuksen ja siirtyy nyt ammatilliseen koulutukseen, varmista, että tukitoimet jatkuvat heti ensimmäisestä koulupäivästä alkaen.
Olen myös koonnut ammatilliseen koulutukseen pedagogisten tukitoimien paketin.
