Vahvuuksien huomiointi vankilaopetuksessa?

Muutamia päiviä sitten olin ilokseni kutsuttuna puhumassa Kriminaalihuollon tukisäätiön järjestämässä seminaarissa vankilaopetuksen henkilöstölle ja sidosryhmille.

Oman väitöstutkimukseni kohderyhmällä, ADHD:lla, on selkeästi todettu olevan hoitamattomana suhteellisen negatiivinen kaiku yksilön ja laajemmin koko perheen elämään pitkällä aikajänteellä. Toisin sanottuna varhaisilla monialaisilla tukitoimilla on monitieteisten tutkimusten mukaan merkittävä vaikutus yksilön elämänkulkuun niin itsetunnon ja minäkäsityksen osalta, samoin kuin toimintakyvyn ja fyysisen arjessa selviytymisenkin osalta.

Tämä ei toki tarkoita sitä, että ADHD johtaisi väistämättä rikollisuuteen ja erilaisiin vankilassaolon muotoihin ja edelleen vankilaopetuksen piiriin. ADHD-tyyppisiä oireita liitännäissairauksineen on eri tasoisia yksilöllinen oirekuva huomioiden. On henkilöitä, joiden ADHD:ta ei ehkä havaitse ulospäin. Nämä henkilöt kouluttautuvat ja ovat töissä veronmaksajana kuten yhteiskunnassa oletetaankin. Osa henkilöistä pystyy elämään oireidensa kanssa hyvin tukitoimilla tai ilman suomalaisessa yhteiskunnassa. Eri hallintokuntien ammattilaisten on kuitenkin syytä tiedostaa riski, että mittavilla ADHD-oireilla hoitamattomana on yhtenevyyttä monenlaisiin kumuloituviin ongelmiin kuten erilaisten päihteiden käyttöön ja rikollisuuteen. Näitä henkilöitä on aivan liian paljon. Olen tavannut heitä myös itse ja tapaamiset ovat jättäneet jäljet minuunkin tutkijana ja ihmisenä.

Tutkimuksessani reilun 200 suomalaisen perheen joukosta 35 perhettä kuvasi ADHD-oireisen aikuisen perheenjäsenen jo syrjäytyneen. Tämän lisäksi 25 perheessä oli ADHD-oireinen perheenjäsen vakavassa negatiivisessa kehityskulussa, jonka päätepisteenä kokivat olevan syrjäytymisen mikäli muutosta tai ulkopuolisten tahojen hoito- ja tukitoimia ei saada henkilön elämään. Syrjäytyneet tai syrjäytymisvaarassa olevat henkilöt kokivat etteivät pääse omin voimin pois negatiivisesta elämänkulusta, vaan he tarvitsevat siinä pitkäaikaista ja monialaista tukea perheen ulkopuolisilta toimijoilta, eri alojen ammattilaisilta.

Kuinka tämä kaikki sitten liittyy vankilaopetukseen?

Ensinnäkin siten, että kun henkilö kulkee negatiivista elämänpolkua, se tulisi saada oikenemaan ja ohjata henkilö toisenlaiseen elämään tavalla tai toisella. Mikäli henkilö päätyy poluillaan rikollisuuteen ja ehkä siitä seuraavaan vankilassaoloon, sen pitäisi olla ympärillä oleville ihmisille, niin perheenjäsenille kuin ammattilaisillekin, todellinen hätähuuto henkilön monialaisesta avuntarpeesta. Tällöin myös vankilaopetuksen ammattilaisilla on merkittävä rooli tukea henkilöä kohti mielekkäitä opintoja, ehkä kohti ammattitutkintoa. Ammatin avulla päästäisiin oikealle, erilaiselle polulle nykyisyyteen verraten.

Toisekseen vankilassa olevien ja opiskelevien henkilöiden itsetunto on monesti heikko ja minäkäsitys negatiivinen. Usein pitkä negatiivisten asioiden kierre ja negatiivinen palaute on vähitellen vaikuttanut henkilön psyykeeseen. Hän on ehkä vuosia, jopa vuosikymmeniä kuullut olevansa hankala, heikko tai vailla oppimisen taitoja. Omassa tutkimuksessani henkilöt määrittelivät itseään esimerkiksi seuraavanlaisilla termeillä: levoton, ongelmainen, häiriköivä tai impulsiivinen. He eivät nähneet itsessään mitään hyvää. Aiempi, monesti negatiivisia puolia oppijassa korostava toimintatapa myös opetuksessa, jättää ihmiseen jälkensä jopa vuosikymmeniksi. Opettajien on hyvä tiedostaa, että esimerkiksi alakoulun opettajan asenteilla ja toimilla on suuri merkitys henkilön aikuisuudessa. Omassa tutkimuksessani tutkin henkilöiden kokemuksia kuuden vuosikymmenen ajalta. Negatiiviset ilmaisut ja käsitykset tukea tarvitsevista oppilaista  peruskoulussa  esimerkiksi 1980-1990-luvuilla – ovat erittäin vahvoja edelleen nyt samaisten aikuisten henkilöiden elämässä.

Toimintatapojen pitkäulotteisuuden takia ammattilaisilla on tärkeä tehtävä vahvistaa henkilön käsitystä itsestään ja saada hänet tuntemaan itsensä hyväksi ja osaavaksi, ainakin jollain osa-alueella, toivottavasti useammalla. Jos henkilöllä on oppimisessa suuria pulmia, vahva osa-alue voidaan löytää toiselta taholta, koska kaikissa meissä on vahvoja alueita. Kun henkilö tunnistaa vahvat puolensa ja luottaa itse kykyihinsä, se motivoi osaltaan ponnistelemaan kohti tavoitetta, esimerkiksi opiskelemaan ammattiin.

Vahvuusajattelulla syrjäytymistä vastaan?

Vahvuuksiin pohjaava pedagogiikka, positiivinen pedagogiikka, auttaa ensinnäkin näkemään missä henkilö on hyvä. Kun henkilölle tehdään tieteeseen pohjaava VIA-luonteenvahvuustesti, hän näkee erityisen vahvat alueensa ja ne piilossakin olevat vahvuudet, joita voidaan kehittää ja saada esiin, yhä vahvemmiksi. Tämä on merkittävä (myös) erityispedagoginen ajattelutavan muutos tukea tarvitsevien oppilaiden ja opiskelijoiden ammattikasvattajille ja opettajille. Kun testataan vahvuuksia, löydetään vahvuuksia. Kun testataan heikkouksia (esimerkiksi oppimisvaikeustestit), saadaan myös heikkouksia. Positiivinen pedagogiikka ei sivuuta esimerkiksi henkilön tuentarpeita vaan toimii minäkuvaan ja itsetuntoon vaikuttavana positiivisena efektinä aiempien testien rinnalla. Siis jos teet oppilaille tai opiskelijoille oppimisvaikeustestejä, tee myös heille luonteenvahvuustesti. Kun käyt läpi testituloksia, huomaa myös vahvuudet.

Toisekseen positiivinen pedagogiikka auttaa vahvistamaan henkilön käsitystä itsestään sekä oppijana että laajemmin ihmisenä. Tällä voi olla merkittävä positiivinen efekti koko henkilön elämänkulkuun. Tutkimuksessani olleet jo syrjäytyneet ADHD-oireiset henkilöt kuvasivat itsensä hyvin negatiivisessa valossa. He kokivat olevansa oireineen myös yhteiskuntaan kelpaamattomia yksilöitä, ulkopuolisia kansalaisia.

Koulua ei käydä vain oppimista (vaikkapa ammattia varten) vaan koko elämää ajatellen. Koulussa on siten hyvin tärkeätä oppia oppiaineiden lisäksi muitakin taitoja. Jokainen meistä haluaa saada positiivista palautta ja tietää missä on hyvä. Mahdollista vahvuuksien näkeminen myös mittavia oppimisvaikeuksia tai muita pulmia omaavalle pienelle koululaiselle tai isommalle nuorukaiselle.

Tapaus Suvi

Esittelen väitöskirjassani mm. Suvin tapauksen laajemmin. Suvi on nyt keski-ikäinen nainen, jolla on monenmoista vuosikymmeniä kestänyttä negatiivista kehityskulkua takanaan. Suvi kuvaa jo varhaislapsuuttaan seuraavasti:

Ihan alta kouluikäisenä on ollut se, että en kuulu joukkoon, en..siis ulkopuolisuuden fiilis ja mikä mättää ja oonko mä näin hullu.. Ei mua nähty, ei mua kuultu, mä en osannut esittää asioita, ja jotenkin vaan en kuulunut joukkoon.

Suvi kävi ennen koulun aloitusta kouluvalmiustesteissä saaden kognitiivisesti erittäin hyvät maininnat. ADHD-oireisto oli kuitenkin vahvasti läsnä ja Suvi olisi kaivannut tukitoimia ja enemmän opettajan tsemppaamista suoriutuakseen hyvin.

Ihmettelin vaan, että kun mä en ole tyhmä niin miksi mä olen näin tyhmä. Jälkeenpäin on selvinnyt, että.. jos olis ollut [koulussa] tukitoimia niin mä olisin yltänyt niihin samoihin suorituksiin kuin esimerkiks mun silloinen erittäin hyvä ystäväni…Siellä ala-asteella kun en ole pystynyt älykkyyteeni nähden suoriutumaan niin kuin olisin voinut.

Suvi ei ollut saanut hoitoa ADHD-oireisiinsa, vaikka oli itse pyytänyt useasti apua. Hän alkoi nuorena seurustella narkomaanin kanssa, tutustui Subutexiin ja edelleen amfetamiiniin, jonka huomasi auttavan ADHD-oireisiinsa hoidon puuttuessa. Amfetamiini palautti Suvin mukaan toimintakyvyn arkeen. Rahoittaakseen huumeiden käyttönsä Suvi teki rikoksia, kuten myi huumeita hakien samalla myös jännitystä elämäänsä, jääkö kiinni vai ei. Samalla hän koki alamaailman monet lieveilmiöt elämässään ja joutui yhä syvemmälle ongelmiin.

Suvi pääsi kuitenkin myöhemmin monien eri vaihdeiden jälkeen katkaisuun Myllyhoitoon ja sen myötä irti huumeista. Samoihin aikoihin hän sai myös lapsen ja yritti saada elämänsä järjestykseen. Hän haki vahvasti apua useaan kertaa eri ammattilaisilta ja yhtä monta kertaa hänet torjuttiin avun piiristä. Lapsella todettiin jo varhaiskasvatuksen aikana kuitenkin samantyyppisiä ADHD-oireita kuin äidillään ja Suvin oli vaikea itse hoitamattomana auttaa ja tukea itsensä lisäksi myös lastaan.

Elämä on ollut sellasta suorittamista ja ehkä sitä kautta alun perin hakenut, että joku kehuis joskus tai näin. Mä olin jo niin rikki ja rätti ja poikki, että fyysistä oireilua.

Tällä hetkellä hän on saanut itse vuosikymmenten jälkeen virallisen ADHD-diagnoosin ja lääkityksen siihen. Monien vastaakäymisten jälkeen hän kuitenkin kokee, ettei pelkkä lääkehoito riitä ja tarvitsisi sekä itselleen, että lapselleen monialaisia ja riittävän pitkäaikaisia tukitoimia. Niitä on ollut erittäin vaikeata saada. Hän ei ole työkykyinen ja sillä on välillisiä vaikutuksia esimerkiksi taloudellisiin näkökohtiin, lääkehoidon mahdollistumisesta alkaen.

Mä en jaksa enää taistella tällä hetkellä. Mä syrjäydyn neulomusten kanssa sinne mun sohvannurkkaan. Mä en ole ihmisten kanssa tekemisissä tällä hetkellä. Mä en jaksa. Mä en..kokoajan tulee sellasta, et kaikki on ihme vääntöä ja taistelua ja tällasta.

Olen seurannut vuosien ajan Suvin elämää. Miksi asioiden pitää mennä näin? Suvi ei ole yksittäistapaus. Ammattilaisilla ei ole edelleenkään tarpeeksi ajallisia ja taloudellisia resursseja auttaa Suvin kaltaisessa tilanteessa olevia ihmisiä.

Lopuksi

Huolenani on jo varhaiskasvatuksesta alkava tukea tarvitsevien lasten itsetunnon heikkeneminen ja negatiivisen kehityskulun myötä heidän negatiiviset ajatukset itsestä ja osaamisestaan. Jo varhaiskasvatuksesta voidaan löytää ns. riskilapset. Heitä on tuettava kaikin mahdollisin tavoin niin varhaiskasvatuksessa kuin peruskoulussa ja edelleen toisella asteella, jotta he kasvavat hyvän itsetunnon ja minäkäsityksen omaaviksi aikuisiksi. Rikkinäistä aikuisen itsetuntoa on todella pitkäaikaista ja kallista korjata, ja aina se ei edes enää mahdollista.

Toivottavasti esityksestäni vankilaopetuksen seminaarissa jäi mieleen, että vahvuusperustaisella opetuksella todella on heidänkin opiskelijoilleen suuri merkitys. Se on kuin laittaisi rahaa pankkiin.

Täältä voit lukea Yliopisto-lehden artikkelin ”Väärinymmärretty ADHD”.

Lähteet:

Aaltonen, S., Berg, P. & Ikäheimo, S. (2015). Nuoret luukulla. Kolme näkökulmaa syrjäytymiseen ja nuorten asemaan palvelujärjestelmässä. Nuorisotutkimusverkosto/nuorisotutkimusseura, verkkojulkaisuja 84.

Helne, T. (2002). Syrjäytymisen yhteiskunta. Stakes tutkimuksia 123. Helsinki: Stakes.

Hiilamo, H., Hänninen, S. & Kinnunen, K. (2011) Huono-osaisuuden ja sairastavuuden kytkennästä diakonian asiakkailla. Journal of Social Medicine, 48(1), 4–21.

Koski, A. & Leppämäki, S. (2013). Aikuisen ADHD – diagnoosista hoitoon. Suomen lääkärilehti, 68(48), 3155–3161.

Manderbacka, K., Häkkinen, U., Nguyen, L., Pirkola, S., Ostamo, A. & Keskimäki, I. (2007). Terveyspalvelut. Teoksessa H. Palosuo, S. Koskinen, E. Lahelma, R. Prättälä, T. Martelin, A. Ostamo, I. Keskimäki, M. Sihto, K. Talala, E. Hyvönen, E. Linnanmäki (toim.) Terveyden eriarvoisuus Suomessa. Sosioekonomisten terveyserojen muutokset 1980–2005. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2007:23. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.

Myrskylä, P. (2011). Nuoret työmarkkinoiden ja opiskelun ulkopuolella. Työ- ja elinkeinomisteriön julkaisuja, työ jä yrittäjyys 12/2011. Saatavilla: http://www.tem.fi/files/34027/Nuoret_tyomarkkinoiden_ja_opiskelun_ulkopuolella.pdf

Rintahaka, P. (2007). Nuorten neuropsykiatriset häiriöt – ADHD, Aspergerin oireyhtymä ja unihäiriöt. Duodecim, 123(2), 215–222.

Sandberg, E. (2016). ADHD perheessä: Opetus-, sosiaali- ja terveystoimen tukimuodot ja niiden koettu vaikutus. Akateeminen väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Vallinkoski, A. (2016). Väärinymmärretty ADHD. Yliopisto. 06/16.

Valtiontalouden tarkastusvirasto (2007). Nuorten syrjäytymisen ehkäisy on hajanaista ja kirjavaa. Saatavilla: https://www.vtv.fi/ajankohtaista/tiedotteet/2007/nuorten_syrjaytymisen_ehkaisy_on_hajanaista_ja_kirjavaa.643.news

Valtionvarainministeriö. (2012). Suomi korosti nuorisotyöttömyyden hoitoa Ecofin-neuvostossa. Saatavilla: http://vm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/suomi-korosti-nuorisotyottomyyden-hoitoa-ecofin-neuvostossa?_101_INSTANCE_chtsflfeCEcQ_redirect=%2Fhaku%2F-%2Fq%2Fsyrj%25C3%25A4ytymisen%2520kustannukset